Ilosaarirockin korkkasi ulkoilmaklubi Sulo
15.07.2005
Laulurinne/Joensuu
Klubi ulkotiloissa? Aika festarimaiselta kyllä vaikutti Ilosaaren perjantainen, kahden lavan välillä jaksotellut alustus. Suomalaisesta rokista monipuolisesti rakennettu kattaus oli kyllä hyvä, mutta aika poikki oli tämänkin tarjonnan jäljiltä, vaikka ei edes kaikkia esiintyjiä tullut seurattua. Lauantaisessa lehdistötilaisuudessa järjestäjät kertoivatkin tapahtuman nimeämisen klubiksi johtuneen kovasta tuskailusta nimiasiassa. Mutta mikään kolmas festivaalipäivä ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaikka asiasta onkin paljon keskusteltu. Joka tapauksessa, 5000 ihmisen pakkaantuminen ison telttalavan ja rekkalavan muodostamaan kulmaukseen piti meiningin puolisateisesta säästä huolimatta hikisenä.
Kotikaupungin viisikko Katla on ehkä löytämässä omaa polkuaan. Raskassoutuista, mutta kiivasta suomenkielistä rokkia soittava yhtye oli näin livemuodossa sovittanut jopa ne levymuodossa minua ällöttäneet eurodance-kokeilunsakin junttaavaan särökaavaan. Solisti Tomi Räsäsen poseeraus oli ihan asiallisen oloista. Vaikka biisimateriaalista ei vielä mitään supervakuuttavaa löytynytkään, on Katlan tahkoaminen nykyään ihan kelpo tykitystä.
Liekin keikan alku tuntui kärsivän kovasti teknisistä murheista, ainakin Okke tuntui hiki päässä säätävän koskettimiaan koko roudaustauon. Muutenkin äänimiehillä riitti puuhaa. Settiin kuului valittuja paloja kaikilta kolmelta levyltä, joista etenkin Aave ihastutti. Uutta Päijänne -sinkkuakin kuultiin, mutta verrattuna viimeisimpiin näkemiini klubikeikkoihin ei Liekki leimunnut yhtä kuumana isossa teltassa... Toki Janne Kuuselan johtama nelikko vakuutti tällaisella isolla lavallakin hempeämmän progemausteisen popin tilauksesta, mutta jotenkin homma olisi kaivannut läheisempää kontaktia yleisöön. Jo parin metrin turva-alue ja korkea lava jättivät yhtyeen hiukan kaukaiseksi...
Mariskaa festariperjantain pilvet eivät juuri haitanneet ja menoa saatiin kummasti lisää, kun rastatyttö valtasi teltan. Rennot raggat ja hiphopit nostattivat meininkiä, rauhallisemmissa tunnelmoinneissa keinahdeltiin mukavasti mukana. Hieman enemmän vauhdikkaampaa materiaalia olisi kaivannut, vaikka hyvinhän ne Mari-Johannaan ja Murhaan huipentuneet sytkärichillailutkin sopivat iltaan. Mariskan esiintyminen rumpalin, dj:n ja taustalaulajatyttösten kanssa on kehittynyt ja esitykseen on saatu monipuolisuutta huomattavasti. Taitoa ja esiintymistä löytyy enemmän kuin usealta muulta musiikkityylin artistilta.
Jos Ilosaarirockin avanneella Sulo -klubilla kahdella lavalla vuorotellen soittaneet bändit olisivat koko kotimaan tarjonta, olisi Eläkeläiset selkeästi katraan johtotähti. Siis mikäli soittaisivat yhtä hyvää settiä ihan omilla biiseillään... Kotikaupungissaan soittanut juoppojen vanhojen miesten retkue jaksaa vääntää sitä vanhaa vitsiä eli hittejä menevillä humppasovituksilla. Hyvin se kaava tuntuu edelleen innostavan niin yleisöä ja tarpeellisen voiteluaineen myötä myös bändiä. Tällä kertaa viisihenkisenä istuntoa vetänyt rymysakki pisti tinttiri-tin-tin-tin ja humppamato liikkeelle. Uruissa taiteilivat sekä Petteri Halonen että Onni Varis, joista jälkimmäisellä iski melkoinen tuhovimma päälle soittimen alettua oikkuilla. Harvemmin näkee urkua pistettävän yhtä määrätietoisesti pirstaleiksi, kuolinisku tuli viimeistään Onnin polkaistessa oluttölkin näppäimistä sisään.
Vaikka Onni olikin eniten esillä herran toteuttaessa projektiaan, olivat muutkin papat hyvässä vedossa. Lassi Kinnusta huudatettiin lavalle, vaikkei mies sieltä edes poistunut, Martti Varis veti yleisölle lauluopetusta bassollaan ja Kristian Voutilainen keskittyi viinajuontiin rumpupatteriston takana. Yhdessä vinoiltiin lähinnä Jokipojille, vähemmän yleisölle. Liekö kotiyleisön edessä hiukan pelkoa mahdollisista henkilökohtaisista palautteista..? Älytön meininki... Hämmästystä herätti, kuinka Eläkeläisten kaltainen resupekka-orkesteri voi kuluttaa näinkin paljon aikaa alun soundisäädöissä?
Rekkalavan illan päätöksestä vastasi Ville Leinonen & Valumo. Tällä kertaa ei humpattu liiemmin, Tähtityttöä ja Pour Beibinoirea lukuunottamatta. Rock oli illan sana. Vähitellen jengiä valui yhä enemmän tsiigaamaan Leinosen jaValumon rypistyksiä. Rumpali Tommi Salmisella oli vauhtia enemmän kuin olisi sallittukaan, mutta mikäs siinä, rok mikä rok. Keikalla kuultiin kattavasti biisejä usealta levyltä ja hyvin ne potkivat tälläkin kertaa, vaikka Rekkalavan ympäristö ei bändille aivan omiaan ollutkaan. Matkalla kotiin olisi sopinut vaikka koko festivaalin päätösbiisiksi. Eläimellistä menoa riitti loppuun asti jopa niin paljon, että paitakin oli parempi repiä päältä pois.
Jatka seikkailua lauantaihin.
Teksti: Nelli Korpi ja Ilkka Valpasvuo, kuvat: Valpasvuo
