Neil Young: A Letter Home

Reprise

Jos Neil Youngilla ei olisi takanaan niin mittavaa uraa kuin on, voisi huolestua h�nen luovuudestaan. 2012 ilmestyneess� kirjassaan Muistelmat Young kertoi lopettaneensa l��k�rin kehoituksesta pilvenpolton, ja menett�neen sit� my�t� kykyns� s�velt�� uusia biisej�. Levyj� on lopettamisen j�lkeisin� parina vuonna ilmestynyt silti jo nelj�: yksi live osana Archive-sarjaa, uutta materiaalia sis�lt�nyt Psychedelic Pill (uuden tarkoittaessa t�ss� yhteydess� sellaista itselt��n lainaamista, ett� koko uutuuden voi kyseenalaistaa) ja kaksi lainakappaleista koostettua levy�, Crazy Horsen kanssa ��nitetty Americana ja tuore A Letter Home.

A Letter Home on l�ht�kohdiltaan mielenkiintoinen, vaikka Young on ty�st�nyt sit� Jack Whiten kanssa. Levy on ��nitetty 1940-luvulla rakennetussa Voice-O-Graph -��nityskopissa. Puhelinkopin n�k�inen laite oli aikoinaan markkinoiden vetonaula: kun koneeseen laittoi kolikkoja sai ��nitt�� levylle itse��n, puhetta, musiikkia tai mit� ikin�. Eli er��nlainen iso esiaste mille tahansa kotistudiolle, nyky��n tuotokset vain tallentuvat kovalevylle seiskatuumaisten sijaan.

Koska musiikki ��nitet��n kaivertamalla suoraan vinyylille, lopputulos on odotetun lo-fi; paikoin Young kuulostaa kuin h�n soittaisi ja laulaisi kurkkupurkissa. Estetiikka tukee levyn ideaa, Young esitt�� lauluja jotka ovat p��osin h�nen omasta nuoruudestaan, 1960-luvun ensimm�iselt� puoliskolta. Siis vanhoja lauluja, jotka ovat olleet h�nelle t�rkeit�, usein kuultuja; lauluja jotka oletettavasti ovat muovanneet h�nt� ja ohjanneet uravalintojaan.

Young s�est�� itse��n akustisella kitaralla, ja muutamissa kohdissa White soittaa pianoa. Lopputulos on v�h�eleinen ja koristelematon, ja tuotantotapa vain lis�� v�litt�myyden tuntua. Vaikka alkuper�ismateriaali on jokseenkin homogeenist�, muovaa Young siit� viel� yhdenmukaisemman jatkumon ja saa sen kuulostamaan l�hinn� itselt��n; Bert Janschin Needle of Deathin, Bob Dylanin Girl from the North Countryn, Tim Hardinin Reason to Believen, Willie Nelsonin On the Road Againin, Bruce Springsteenin My Hometownin.

Levy tarjoaa huimasti viitteit� Youngin omaan tuotantoon. Laulut eiv�t vain ole esikuvia tai kipin�nantajia Youngille, vaan paikoin h�n tuntuu ammentaneen niist� enemm�nkin, Ambulance Bluesiin, The Needle and the Damage Doneen tai mihin ikin�. Er��nlaista velanmaksua ja kunnioitusta siis, mutta aivan tyylill�. A Letter Home on silti kaksijakoinen levy. Toisaalta se jatkaa Youngin yleens� laadukkaiden, tavalla tai toisella retrospektiivisten julkaisujen sarjaa. Se sis�lt�� joukon hyvi� kappaleita, ja kuulostaa sellaiselta kuin Neil Youngin mies-ja-kitara -levyn kuuluukin.

Samalla levy on hyvin surumielinen, tavalla jota en miehen tuotannossa aiemmin muista kuulleeni. Tunnelma on harras, ja paikoin Young kuulostaa silt�, kuin h�nell� olisi itku kurkussa. Se johtuu todenn�k�isesti ��nityksest�, mutta miksei se voisi pit�� paikkansakin. Levyn alussa Young puhuu �idilleen haudan taakse, ja sen j�lkeen h�n toimii muiden lauluja esitt�v�n� jukeboksina. Eik� siin� mit��n, Young on sill� tapaa antaumuksellinen tulkitsija, ettei h�n tee siit� numeroa. Se saattaakin olla kaikki, mit� h�nest� en�� irtoaa.