22.10.2012
Kahvip�yt�kirjan aiheena rockin �suuri levoton�. Ensi kuussa 67 vuotta t�ytt�v�n miehen t�h�nastinen ura on nidottu tyylikk��ksi kokonaisuudeksi, mutta onko teoksesta muuhun kuin komeaksi koristeeksi?
Minerva
Mielens� mukaan suunnasta, levyst� ja kokoonpanosta toiseen vaeltanut ja edelleenkin vaeltava Neil Young (s. 1945) on kielt�m�tt� kiehtova aihe kirjalle. Omap�isyytens� ja arvaamattomuutensa vuoksi rakastettu ja vihattu artisti on tehnyt useammankin �kaikkien aikojen parhaimpiin� laskettavan albumin, mutta yht�lailla oudoksuttavaa marginaalimusiikkia. Young on ollut merkitt�v�n� osatekij�n� ja viel� useammin p��tekij�n� upeissa kokoonpanoissa, mutta niinik��n my�s hajottanut ja hylj�nnyt niit� tasaisella tahdilla.
H�n on kautta uransa ollut ��nek�s rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, mutta silti her�tt�nyt kr�n�� oikeistolaisiksi tulkituilla lausunnoilla. H�nen arkistonsa pursuilevat julkaisematta j��neit� nauhoituksia, joiden esiintuonnin ��rell� mies voisi ihan hyvin viett�� vaikka lopun ik��ns�, mutta uusia pitk�soittoja putkahtelee l�hes vuosittain. Young pys�htelee vain hetkitt�in, ja silloinkin l�hinn� kuunnellakseen millaiseen suuntaan syd�mens� seuraavaksi halajaa.
Daniel Durchholz ja Gary Graff ovat toisin sanoen ottaneet vastaan aikamoisen haasteen � tai niin ainakin voisi ajatella. Young itse ei ole vaikuttanut kirjan syntyyn, ja valtaosin sen sis�lt� on koottu aikaisemmista aihetta k�sittelevist� teoksista (keskeisimp�n� Jimmy McDonoughin �virallinen� biografia Shakey: Neil Young�s Biography, 2002), joten jollei tunnustaudu kompletistiksi tai ummikoksi, on tietomieless� Long May You Runilla melko v�h�isesti annettavaa.
Kahvip�yt�-kokoluokan edustajana kirjan oleellisin anti ei perustukaan tekstin syv�lliseen hienouteen vaan aihepiireilt��n monipuolisesti jakautuvaan selailumeininkiin ja valtavaan kuvamateriaaliin. Varsinaisen tarinan kylki�isen� tarjoillaan yht� sun toista anekdoottia ja enemm�n tai v�hemm�n kiinnostavien artistien melko poikkeuksetta kyseenalaistamattomia ylistyksi�. Kuvat pursuilevat kaikenlaista hienoista livehetkist� erin�isten maiden erin�k�isten sinkkukansien kautta aina keikkalippujen kantoihin ja pikkuriikkisiin kuriositeetteihin.
Satunnaiseen ja hiljalleen etenev��n selailuun Long May You Run on aivan mainio. Nippelitietoa ja laidasta laitaan viev�� tiirailtavaa on reilun 200 sivun teoksessa v�hint��n riitt�v�sti. Teoksen varsinainen tarkoitus lieneekin pinnallisessa, mutta mieluisan laiskasti etenev�ss� tuttavuudessa. Tarina etenee Durchholzin ja Graffin n�k�kulmasta, ajoittain n�enn�isen kriittiseksikin heitt�ytyen, mutta p��osin sivustakatsoen kerrottuna. Kulku on melko johdonmukaista ja Anna Maija Luomen suomennos sis�ll�lt��n oivallinen, joskin arvosteltavaksi saapuneen painoksen kieliasun painovirheet kieliv�t er��st� ep�yst�v�llisest� pirulaisesta, joka vaanii ihmisi� kuolemanlinjallaan.
Intensiivisen� ja vauhdikkaana lukukokemuksena kirja on hieman raskas ja rasittava, koska sit� ei ole sellaiseen toimintaan tarkoitettu. Todella kovassa Niilo-kuumeessa kannattanee kahlata ennemmin varsinaista el�m�nkertaa ja levytetty� historiaa. Jos moiseen sukellukseen ei kuitenkaan tunne himoa, voi napata seesteisen sunnuntai-iltap�iv�n seuralaiseksi Long May You Runin, kupposen kuumaa ja taustalle vaikkapa Harvest Moonin (1992) tai jonkin muun Youngin leudommista levyist�.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuva: Otto Kylm�l� (Roskilde 2008)
