Roskilden lauantai � Transsin ja tanssin juhlaa

Ehk� yll�tt�vin p�iv�navaus Roskilden historiassa oli t�ll� kertaa Tivolin sinfonia orkesteri. Vaikka p��asiallisesti akustisesta orkesterista ei voinut nauttia oikein sen ansaitsemalla hartaudella oli tulos eritt�in viihdytt�v��. Nuorehko kapellimestari osasi ottaa festivaaliyleis�n vaatimukset huomioon ja heitteli vitsej� s�velmien v�liin. H�n osasi my�s markkinoida kappaleita oikein soittamalla kevytt� Bernsteini� ja mainitsemalla ett� Arvo P�rtin musiikkia on k�ytetty muun muassa There Will Be Bloodissa ja American Beautyssa.

Lauantain varsinaiset alkutahdit l�i kuitenkin manchesterilainen The Ting Tings. Heti puolenp�iv�n j�lkeen alkanut soitto imi monet v�syneetkin festivaalik�vij�t l�mmitt�m��n bailukenki��n uuden p�iv�n koitoksia varten, sill� b�ndin tanssittavan r�hisev� poppunk �ljysi mukavasti lantioiden kaaria. Mit��n suurta oivallusta ei The Ting Tingsin musiikissa ollut ja biisimateriaalin kannalta keikka oli sis�ll�llisesti yksitoikkoinen. V�litt�myys ja laulaja Katie Whiten hillit�n energialataus saivat kuitenkin katsojat innostumaan kiitett�v�sti, eik� aikainen soittoaika tuntunut verottavan kokonaistunnelmaa.

Ylikuumassa teltassa, jonne saapui puolituntia my�h�ss� oleva Efterklang alkoi jo tunnelma k�rsi�. Viiv�styminen ei kuitenkaan johtunut yhtyeest�, vaan heid�n suosionsa veti teltan liiaksi t�yteen, joka taas vaati lis�� turvatoimia ilmaantumaan paikalle. Parades �levyll��n noin kolmenkymmenen vierailijan kanssa musisoinut Efterklang oli nyt hieman pienemm�ll� joukolla matkassa. Muusikot vuorottelivat erilaisten instrumenttien varressa, jonka merkityst� ei varmasti b�ndin ulkopuolinen osaa arvostaa.

Virkist�v�� oli kuitenkin n�hd� solistina rumpali, joka soitti aksentteja ja osioita laulunsa v�liss�. Hieman arcadefiremaisella otteella musisoiva poppoo osasi loihtia tunnelmaa eik� Miradorin maagisuuttakaan voinut livetilanteessa pahemmin kiist��.

Yhtyeen j�lkeen Ruotsin mies-ja-kitara-ylpeys Jos� Gonz�lez kipusi lavalle iltap�iv�n kuumimpaan aikaan. Ilman p�llytess� Odeon-teltassa oli jopa hienoista salaper�isyyden tuntua, kun mies alkoi hitaasti kutoa unenomaista s�velkudelmaansa. Mist��n lavan haltuunottamisesta on turhaa puhua, sill� staattisempaa esityst� on vaikea nimet�. Parhaimmillaan t�m� toimii hypnoosin kaltaisesti ja pys�ytt�� ihmiset minimalistisen kuiskauksen ��relle. T�ll� kertaa h�iritsevi� tekij�it� oli kuitenkin liikaa, eik� esityksen voi hyv�ll� tahdollakaan sanoa ottaneen valtaansa kovinkaan suurta osaa kuulijoista. Jatkuvan keskusteluh�lyn lis�ksi suurimpana h�iri�tekij�n� oli auttamattomasti liian hiljaiseksi s��detyt ��nentasot, jotka tekiv�t esityksen seuraamisen mahdottomaksi v�h�nk��n intensiivist� diggaririvist�� kauempaa.

Vaikka setti keskittyikin ennen kaikkea uusimman In Our Nature -albumin materiaaliin, sai Gonz�lez edelleen suurimmat suosionosoitukset h�net kuuluisuuteen nostaneen, The Knifelta lainatun Heartbeats-kappaleen my�t�. My�s levyn nimikappale her�tti vastakaikua, yltyyh�n herra siin� omalla mittapuullaan l�hes rokkaamiseen asti.

Nicole Atkins & The Sea on herttaisen jersey-tyt�n b�ndi, jossa kuuluu syd�n ja rock. B�ndi ja neito luottavat wall of soundin tehoon, mutta my�s romantiikkaan. Vahvasti k�ytetty clockenspiel eli kellopelik��n ei j��nyt kuulematta. Atkins jatkaa siit� mihin Springsteen j�i kultakaudellaan. Pelkistettyj� lyriikoita ja isoa soundia.

Lauantain p��lavalla n�htiin sitten jo parhaat p�iv�ns� n�hnyt Judas Priest. Rob Halford k�p�tteli yhtyeen per�ss� kaapuun pukeutuneen ja metalliseen hiilisorkkaan nojaten. Vaikka kyseess� oli pelk�st��n show�sta, pystyisi miehen k�velytahti kuvaamaan my�s b�ndin livemenoa. Aloituskappale junnasi kuitenkin sen verran, ett� oli pakko k�yd� katsomassa toisen konkarin kunto.

Solomon Burke on yksi harvoista elossa olevista soul-konkareista. Mies on jo tosin vuosia esiintynyt tuolissa istuen antaen melko v�s�ht�neen kuvan. T�st� huolimatta teltta raikui surutta ja pelk�st� ilosta. Burke pomppi tuolissaan ja manasi herraansa kun h�n veisteli soul-hittej� toisensa per��n. Valitettavasti kyseess� olisi voinut olla kuka tahansa cover-artisti eik� el�v� legenda, koska tulkinta uupui tehoa ja keikalla todellakin kuultiin enemm�n soul-standardeja kuin miehen itse tunnetuiksi tekemi� ryk�isyj�.

Seuraavaksi ohjelmassa oli homoin b�ndi ikin� eli Dillinger Escape Plan. Niinp� laitoin p��lleni b�ndin Prahan keikalta ostetun pinkin paidan yksisarvisella varustettuna ja l�ksin matkaan. Homokommentti l�hti moldovalaisen yst�v�ni suusta joka on grindcoren suurkuluttaja. H�n oli ollut yhtyeen kova fani, ennen kuin kuuli b�ndin uutta tuotantoa liven�. Suuttumuksissaan mies s�tti yhtyett� Backstreet Boysiksi ja vertasi ett� Alamaailman vasarat on paljon kovempi.

Amerikkalainen Dillinger Escape Plan todellakin v��nt�� ennakkoluuloilta niskat nurin ja kuuntelutottumuksilta ranteet auki. Yhtyeen energia ja voima on niin suunnaton ett� se yll�tt��. Ja jo alkutahdeista maallikkokin voi todeta, ett� kyseess� ei ole purkkapoppia, vaan teknist� mathin ja grindcoren sekoitusta.

Myllytyksen kestetty� hetkisen hypp�si laulaja Greg Puciatokin lavalta yleis��n. Bileet olivat niin kovat ett� ihmisi� jouduttiin nostelemaan yleis�st� melkoisen tiuhaan tahtiin. Milk Lizard, Babys First Coffin ja Fix Your Face olivat muun muassa kovimman vastaanoton saaneita kappeleita.

Ok. My�nn�n heti alkuun, ett� objektiivinen suhtautuminen Neil Youngiin on itselleni k�yt�nn�ss� mahdotonta. Olen fanittanut herran tuotantoa koko pienen ik�ni ja t�m� oli ensi kerta, jolloin p��sin n�kem��n miehen el�v�n�. Olin jo etuk�teen varma, ett� mik�li keikka ei olisi t�ydellinen katastrofi ja vuosisadan floppi, pit�isin sit� t�ydellisyytt� hipovana.

Keikka ei ollut floppi eik� katastrofi. Neil Youngilla oli legendavaraa aloittaa keikka l�hes puoli tuntia my�h�ss�, mutta siit� eteenp�in 63-vuotias mies palveli suurta yleis�� soittamalla yli kaksi tuntia hyvin klassikkopitoista materiaalia. Young palkitsi kuulijansa soittamalla my�s monet suurimmista hiteist��n, kuten Cinnamon Girlin, Heart Of Goldin, Hey Hey, My My (Into The Black)in sek� siirappia tihkuvan urkuversion Mother Earthista. Lis�ksi mies esitti monesti ennenkin kuullun n�kemyksens� Dylanin moneen kertaan versioidusta All Along The Watctowerista. Young jatkoi lis�ksi t�m�nkertaisen Euroopan-kiertueensa perinnett� soittaa The Beatlesin A Day In The Life encorena.

Miten miehell� voi viel�kin riitt�� energiaa tahkoamiseen, hyppimiseen ja pomppimiseen l�pi pitk�n keikan? Toki setin keskiosaan sijoitettu akustinen jakso antoi hetken huokausaikaa, ja ehk� keikan viilt�vimp�n� soinut The Needle And The Damage Done kuultiinkin hyvin ohuena ja kevyesti hengitt�v�n� versiona. On vaikea ajatella, ett� Young olisi pystynyt antamaan itsest��n enemm�n. Toki settilista olisi voinut olla hieman enemm�n kuulijaa haastava, ja itse olisin toivonut kuulevani ainakin Cortez The Killerin, Like A Hurricanen ja Southern Manin. Toisaalta en todellakaan pysty sanomaan, mit� olisin valmis j�tt�m��n pois. Nelj�lle vuosikymmenelle jakautuva aktiiviura ei yksinkertaisesti mahdu pitk��nk��n settiin kovinkaan kattavasti. Oma vikani, olen liian nuori. Neil Young ei kuitenkaan pett�nyt ja keikan j�lkeen tunsin oloni todella onnelliseksi. Ja v�syneeksi.

Hurmiollisen Youngin j�lkeen juhlat olivat vasta alussa. Henkinen puoleni ei kuunnellut yht��n loppuun palanutta fyysist� puoltani, joten edess� olisi vaikeuksia, mutta my�s el�m�ni bileet.

DJ Girl Talk otti yleis�ns� heti alkuun muutamalla puheella, introlla ja sitten alkoi soitto. Illan aikana mies sekoitti The Bandin The Weighti�, Toton Africaa ja muita klassikoita rapbiitteihin ja kappaleisiin kuten No Diggity. My�s miehen Night Ripper �mixlevylt� tuttua Smash your head, jossa miksataan Elton Johnin Tiny Danceria ja Public Enemy� yhteen sai paljon fanihuutoja osakseen. Mutta osasi mies ottaa muutenkin yleis�ns� kuin biisien avulla. Lavalle pyydettiin ihmisi� tanssimaan ja itsekin mies hypp�si miksausp�yt�ns� p��lle joraamaan.

Sanottakoon ensi alkuun ett� seuraava katsaus on el�m�ni bileisiin, joten se ei mitenk��n voi en�� olla koko kertomus, vaan hyv�n keikan tavoin kyseess� on melkein muistinmenetys. Shantel & Bucovina Club Orchestra soitti partizani discoa oikealla liveb�ndin voimalla. Keikalla ei tempoa tai tunnelmaa turhaan kypsytelty, vaan mentiin suoraan p�iv�n agendaan ja se oli balkandiscobileet.

Ihmiset hyppiv�t ja halailivat! Itsekin huomasin auttavani nuoria tytt�j� tukien kun sadat ihmiset hyppiv�t ilmaan samanaikaisesti. Kaikkea se transsitila aiheuttaa. T�m�n j�lkeen huomasin muun muassa tanssivani ripaskaa ringiss� t�ysin tuntemattomien, hikisten, paidattomien ihmisten kanssa. Hiki ja vesimukit lenteliv�t sinne sun t�nne ja nestehukka oli melkoinen. Olin jo ehtinyt t�ysin unohtaa jalkojani vaivaavan s�ryn. Siit� ei ollut tietoakaan.

Bileet kestiv�t l�helle puolitoistatuntia koko ajan yht� maanisena. Encoreissa tuli jo toistamiseen , mutta ket��n se ei haitannut. Nyt elettiin syd�men kyllyydest� t�ydell� volyymilla loppuun asti ja kun tulin ulos bileist� veivasi Chemical Brothers Galvanize �hitti��n. Samanlaista etnobiitti�, mutta ilman sit� syd�nt� jota olin juuri kuunnellut puolitoista tuntia. Vaikka kemikaaliveljekset edustavatkin sit� dj-koulukuntaa, jossa ei paljon v�lispiikkej� anneta, vaan annetaan musiikin ja miksien puhua puolestaan sai se kuitenkin aikamoista eloa kymmeni� tuhansia k�sitt�v��n ihmisjoukkoon.

Suuri massa tuntui olevan alituisessa k�velyn ja jorauksen v�litilassa. Biitti vei menessaan, vaikka asiaa olisikin ollut kaljateltalle. Do it Again, Hey Girl, Hey Boy ja Star Guitar pitiv�tkin vessajonot ja ruokakojut mukavassa tunnelmassa. Valitettavasti aikaisemmin laiminly�m�ni fyysinen kest�vyys oli j�lleen muistuttamassa itsest��n ja aloin ry�mi� kohti telttaa.

Vuosi 2005 oli eritt�in hyv� musiikkivuosi, johon Black Mountain lis�si oman panoksensa debyytill��n. Esitysaika ja �ajankohta jonka Black Mountain kuitenkin sai oli kuitenkin pienikokoinen murha yhtyeelle. Mik��n b�ndi ilman tuhansien ihmisen fanikuntaa ei pysty pit�m��n yleis�n mielenkiintoa kahdelta aamuy�ll�. Itsekin kuuntelin vain avausraitana r�j�ytetyn riffipoljennon Stormy Highn ja hieman sen per��n seurannutta psykedeliahaahuilua. T�ysin kokonaisvaltainen uupumus veti kuitenkin petiin.

Teltalle p��sty�ni kuulin p��lavan viimeistelyj� eli Go Homen ja Block Rocking Beatsin. Olin majoittunut hiljaiselle alueelle noin 2.5km p��h�n jossa ei oltu viel� n�in lujalla musiikkia kuultu ja n�in selke�sti. Kyll� ��nentoistossa tehoja l�ytyy.

Palaile Roskilden alkutunnelmiin, torstaihin tai perjantaihin tai jatka homman viimeistelyyn ja sunnuntaihin.

Teksti: Ilmari Ivaska ja Otto Kylm�l�, Kuvat: Kylm�l�