Legal

Giglingerin toinen vinyylieepee sisältää neljän biisin verran paahtavaa punkin ja stonerin sukuista rokkijyrää. Edellisellä vuonna –97 julkaistulla Top Alcohol -nimisellä levytyksellään helsinkiläisnelikko kuvailee musiikkiaan Ministry/NIN -vaikutteiseksi, The Big Muff on siirtynyt noista maailmoista jonkin verran. Kitaristi Långin rumpukoneohjelmoinneista ja kaoottisista efektimausteista saa toki edelleen nostettua mielleyhtymiä ainakin Reznorin tuotantoon, mutta enemmän Giglingerin nykyinen paahto on tuollaista bensiininkäryistä jyrää. Laulaja Anttilaisen laulu on melkoisen karhean rupista tiputtelua. Jürgen Hendlmayerin masteroimalla levytyksellä ei paljon säästellä, mutta mikään viimeisen päälle hiottu studiotuotos seiska ei ole. Pikemminkin soitto tarpoo urilla melko lähellä liven raivokkuutta ja elinvoimaa. Biiseistä Concflict juoksee roadmovien taustana urku auki, nimibiisi kikkailee enemmän junnailevilla efekteillä synkän happamena haukkauksena. Kun yhtye mainitsee levyn vaikuttajien joukossa Prodigyn , hämmästelee ekan kappaleen verran, että jaa missä? Kakkosbiisin lopusta nousee kuitenkin suora mielleyhtymä Howlettin ja kumppaneiden efektikoneiluun. Kääntöpuolen Beverly Hills –raidalla BHGC ja levyn päättävällä 419:llä tarkoituksenmukainen kaaoshakuisuus alkaa jo tippua korvaan osana Giglingerin konseptia, ahdistavaa ja synkkäähän tuo kokonaisuutena on. Suttuista jyrää, mutta hyvin juoksee.