Pienet

Pienet - Marraskuu 2014

10.11.2014


Drawn Awake: The New Era Drawn Awake: The New Era

Drawn Awake on siirtym√§ss√§ albumisarjaan, joten kolmannella ‚Äď ja omien sanojensa mukaan viimeisell√§ ‚Äď EP:ll√§ katse kohdistetaan jo osin tulevaan. Parin vuoden takainen Circle-kiekko osoitteli viel√§ vahvasti In Flamesin, Soilworkin ja kumppaneiden suuntaan, eiv√§tk√§ j√§ljet t√§ll√§k√§√§n kertaa johda kovinkaan kauas Ruotsin l√§nsirannikon suuruuksista. Mit√§ nyt toisena soiva You Will Fall tuo melodioineen ja sooloineen mieleen ne Bodom-j√§rven kalmaiset rannat.

Bändin vahva melodisuus onkin sen vahvin ase, sillä vaikka metalli on death-lähtöistä, saa Drawn Awake avarrettua maisemaansa huikeat määrät kitaroiden avulla. Mihin tässä vielä yllettäisiinkään jos kokoonpanoon kuuluisi myös täysipäiväinen kiipparisti, joka toisi keitokseen mukaan omat taitonsa ja näkemyksensä? Kolmesta raidasta mielenkiintoisin on ankkuriosuudelle jätetty Diversion, joka syventää ja laventaa kiekon tarjontaa. Alun helkkyvä fiilistely johtaa tuimaan taontaan, jota väritetään pian asteen, pari progehtavimmilla palasilla, jokaisen soittajan tehdessä vankkaa työtä tontillaan. Näin ne odotukset tulevaa pitkäsoittoa kohtaan vain kasvavat.

Mika Roth


Giglinger: Epic Giglinger: Epic

Monet bändit kamppailevat pitkään ja hartaasti saadakseen aikaiseksi paremmat soundit, mutta viidennen omakustanteisen pikkukiekon julkaissut Giglinger ei kuulu tuohon ryhmään. Itse asiassa vajaan kolmen vuoden takaisen Red EP:n soundit olivat kuuleman mukaan niin tasokkaat, että tällä kertaa bändi, joka ei heitä keikkoja, päätti tehdä livelevyn treeniksellään.

Eikä siinä mitään, sillä lähestymistapa antaa Epicin rosoiseen punk-rokkiin samanlaisen silauksen, kuin mitä esimerkiksi Neil Youngin muistettavimmilla live-levyillä voi kuulla. Itse kappalemateriaali ei kuitenkaan yllä kovinkaan korkealle, vaikka puolentoista minuutin mittainen Anti-Nazi League rämisee kuin eräskin Dead Kennedys tai Misfits parhaimpina päivinään. Tuore seiskatuumainen on hieman hämmentävä tapaus, sillä A-puolen eeppisempi post-punk ja B-puolen nopeat vetäisyt eivät tunnu saman bändin tekeleiltä ja näin koko yhtyeen pointti jää lievästi hämärän peittoon.

Mika Roth


Isonmäen Työttömät Hitsarit: Herrää, Suami! Isonmäen Työttömät Hitsarit: Herrää, Suami!

Siit√§h√§n ei ole kuin reilu puoli vuotta, kun Isonm√§en Ty√∂tt√∂m√§t Hitsarit -ryhm√§n debyytti p√§√§tyi k√§siini. Tuolloin kovien tekij√§nimien ryyditt√§m√§ kahden raidan sinkku antoi paljon lupauksia, joten nyt on koittanut rahastamisen aika ‚Äď vai onko?

Uusi tuliannos porilaisen punkrockin patteristosta on nelj√§n raidan kokoinen ja fiilikset heijastelevat nykyajan ihanuuksia, siis ironisesta kulmasta, luonnollisesti. Kanuuna ei kerro tykist√∂n v√§lineist√∂st√§ vaan siit√§ tutusta tunteesta, joka taitaa olla liian monelle meist√§ liian yleinen, mutta tuoretta kulmaa aiheeseen on turha odottaa. Jokikaupunki nitoo punkin kylkeen tarttuvaa pop-ainesta, mutta kummastakin raidasta j√§√§ puuttumaan se totaalinen isku. Tehdas sakkaa ja Rahan rattaat ovat huomattavasti luonnosmaisempia ralleja, vaikkakin j√§lkimm√§isen yll√§tt√§v√§t shybi-dybaa ‚Äďstemmat j√§√§v√§t kerrasta mieleen. Jos koko Suomea pit√§isi alkaa her√§ttelem√§√§n, pit√§isi punkin olla hieman ter√§v√§mp√§√§, tai ainakin sanojen, sanoisin.

Mika Roth


Night Lives: Shadow of Man Night Lives: Shadow of Man

Nyt ollaan todella hardisti coren √§√§rell√§, sill√§ Joensuu‚ÄďJyv√§skyl√§ ‚Äďakselilta kotoisin oleva Night Lives on kuin kotoinen vastine 90-luvun Neurosisin raivolle. Enk√§ sano t√§t√§ mitenk√§√§n kevyesti, sill√§ oaklandilaiset ovat kirjoissani todella korkealla. Shadow of Man on kuitenkin niin tummas√§vyinen, ter√§v√§ ja haastava paketti hc-punkin ja metallin v√§limaastosta kasattua √§√§nt√§, ett√§ ylisanoja on vaikea v√§ltell√§.

Raastavaan r√§iskeeseen saadaan vaihtelua rock-asenteella, jonka ansiosta kappaleet potkivat massansa huomioon ottaen pirist√§v√§n ter√§v√§sti, eiv√§tk√§ paina niin paljoa. Samalla biisit rullaavat rennommin eteenp√§in ja esimerkiksi Break toimii n√§in toteutettuna kuin h√§k√§, eik√§ vajaan kahden ja puolen minuutin mittainen Last Wavekaan tukehdu itseens√§. Pient√§ petraamista toivoisin sen sijaan vokalisti/huutajan artikulointiin ja tekniikkaan. Vaikka sanoista ei kaikissa kohdin tarvitsekaan saada selv√§√§, kannattaisi englantia ‚Äď ja etenkin sanojen rakenteita ‚Äď hieman hioa.

Mika Roth


Paha Kaksonen: Syrjähyppyjä vol 2 Paha Kaksonen: Syrjähyppyjä vol 2

Fan

Paha Kaksonen versioi kesällä toisten bändien vetäisyjä Syrjähyppyjen ensimmäisessä osassa. Välttääkseen itsensä toistamista orkka päätti tehdä nyt akustiset versiot seitsemästä omasta kappaleestaan, eli tuoreen levyn otsake voisi olla osuvammin Unplugged.

P√§√§osin s√§hk√∂tt√§ vet√§istyt versiot ovat hauskoja irtiottoja, jotka on ikuistettu studiossa narulle ilman sen suurempia paineita ‚Äď tai silt√§ lopputulos ainakin kuulostaa. Kymmenvuotista taivaltaan juhliva orkesteri on napannut mukaan pari raitaa jopa K√§y p√§√§lle hullun lailla -esikoiseltaan, joista Naula p√§√§h√§n uppoaa uusissakin vaatteissaan. Kiekon h√§mment√§vin ja ajan my√∂t√§ muistettavin vet√§isy on kuitenkin Temppu, jossa akustisesta arsenaalista saadaan puristettua uudenlaista groovea irti. Harmi ett√§ samaiselta Paha Kaksonen -kiekolta ei ole mukaan kelpuutettu Taksi alle ja Tavastialle -helme√§. V√§lipalahan t√§m√§ on, mutta maistuva sellainen.

Mika Roth


Pekka Montin ja Keskeinen Aika: Jedi

Tyylikkään vähäeleisellä kansitaiteella varustettu c-kasetti on aluksi kuin aikamatka 80-luvun alun synapopin pastellinsävyisiin meriin. Eikä sitä käy kiistäminen, etteikö Pekka Montin ja Keskeinen Aika hallitsisi asiaansa, sillä vaikutelma on lähes täydellinen. Desibelin Rami Turtiainen jäi kaksi ja puoli vuotta sitten kaipaamaan vokaaleja Pelko ja Silta -levylle, ja Montin on vastannut näiltä osin huutoon sillä nyt eräs kappaleiden keskeisimmistä elementeistä on juurikin melodinen laulu.

Uudessa valossa soi kauniina kuin pop-kuoret ylleen saanut Goblin ja koukukas biisi osoittaa, että melodiatajua ja iskevyyttä ryhmästä kyllä löytyy tätä nykyä vaikka hittisinkkuihin asti. Alkuvuodesta kuollut homokammoinen Fred Phelps on saanut myös oman muistokirjoituksensa, joka nostaa esiin ihan aiheellisia kysymyksiä tämän kiistellyn yhdysvaltalaispoliitikon näkemyksistä. B-puolen avaava Polku käynnistyy kuin jokin 80-luvun sci-fi kauhuleffa, joka saattaisi hyvinkin olla John Carpenterin ohjaama. Synien luoma katedraalimainen vaikutelma on samaan aikaan rauhallisen henkevä ja jotenkin uhkaava, vaikka mitään ilmeistä pinnalle ei nousekaan. Tämän mainion intron jälkeen soiva Luvattu maa / Vieras maa onkin sitten koko kasetin koukuttavin siivu, jonka melodiassa olen kuulevinani jotain Mike Oldfieldin Platinum-aikakaudesta.

Jedi kumartaa vahvasti kasarin suuntaan, mutta mukana on juuri sen verran omaa perimää, etten lähde syyttämään pastissien teosta. En väitä että Pekka Montin ja Keskeinen Aika varsinaisesti loisi mitään uutta ja ihmeellistä, mutta onhan tämä täysin omanlaistaan musiikkia ja yksistään se on jo paljon näinä päivinä. Eikä se Drive-leffan ääniraitakaan hullumpi ollut, joten Cliff Martinezin fanit ilahtuvat nyt ainakin.

Mika Roth


Satyagraha: Demo 2014

Ensimmäisen keikkansa vasta alkuvuodesta 2013 heittänyt Satyagraha on edennyt jo toisen julkaisun virstanpylväälle, joten kiirettä on pitänyt. Nelimiehisen kokoonpanon jäsenet ovat tosin tunteneet toisensa jo vuosia, joten pahimmat lastentaudit on podettu jo ennen Satyagrahaa. Tämän ansiosta kiekon kaikki kolme kappaletta soivat rennosti eteenpäin, vaikka biisit hieman hajanaisen vaikutelman jättävätkin. Eikä ongelma ole niinkään itse materiaalissa kuin bändin hakusessa olevassa soundissa.

Poikarukka-raidalla rokataan tuhdisti ja lupaavasti, kun taas En suostu ryhtyy pohdiskelemaan popimman kitararockin avulla nyky-yhteiskuntaa ja sen vaatimuksia. Eikä siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta itse en perusta moisesta Kolmas Nainen -hetkestä. Tämän jälkeen muistetaan taas runtata kuin Neil Young orkkineen, mutta sanat eivät oikein istu yhteen soiton kanssa ja Tarjolla tänään ei näin tarjoa oikein mitään. Koska siivut ovat lähtöisin yhdestä kynästä, peräänkuuluttaisinkin nyt vahvempaa sovitustyötä koko bändiltä, jotta palaset lähtisivät loksahtelemaan paikoilleen.

Mika Roth


Shuji Morimoto: Yksi maa on meidän välissä Shuji Morimoto: Yksi maa on meidän välissä

Shuji Morimoto esiintyi pari vuotta sitten ensi kertaa Desibelin sivuilla, kun kollega Ekblom arvioi Mies kaukaisuudesta -kasetin. Tuolloin Shuji Morimoton naivistiset ja oudot folk-pop -biisit hurmasivat, vaikka toteutuksen amatöörimäinen kömpelyys nostatti myös kulmakarvoja.

Samat sanat voi sanoa yksi yhteen my√∂s tuoreesta Yksi maa on meid√§n v√§liss√§ ‚Äďkasetista, jonka lapsenomaiset kappaleet on vuoltu pitk√§lti samasta puusta. Mies ja kitara vastaavat l√§hes kaikista √§√§nist√§, mit√§ nyt perkussioita nakutetaan, kolistellaan ja paukutellaan taustalla. Joihinkin kohtiin ujutetaan sent√§√§n juustoisia koskettimia, vaikka en ole t√§ysin varma niiden kohottavasta voimasta kaikissa tilanteissa. Kaikkea tekemist√§ leimaa kuitenkin omiin jalkoihinsa kompasteleva onnellisuus, jota ei pystyt√§ peitt√§m√§√§n edes peitsamomaisen flegmaattisella vokalisoinnilla. Yhtym√§kohdat Leevi and the Leavingsiin ovat niin selke√§t, ett√§ melkein h√§vett√§√§, mutta t√§ss√§h√§n se amat√∂√∂rim√§isyyden salaisuus onkin: kun ei osata h√§vet√§ voidaan tehd√§ vaikka mit√§ ‚Äď ja nauttia lopussa aikaansaannoksista t√§ysin rinnoin.

Mika Roth


Sutina: S Sutina: S

Sutina julistaa olevansa nelj√§n kolmikymppisen naisen musiikillinen rock-l√§j√§. Markkinointipuheet voisivat siis olla asteen, pari, hiotumpiakin, mutta mit√§p√§ noista kun itse p√§√§asia on kunnossa. Sutinan ‚ÄĚl√§j√§st√§‚ÄĚ pist√§√§ normaalien b√§ndisoitinten lis√§ksi silm√§√§n poikkihuilu, jota soitteleva Jonna Konttinen hallitsee my√∂s lusikoiden soiton salat. Propsit yhtyeelle, ja tietysti my√∂s itse biiseille, on annettava erityisen onnistuneista sovituksista, joiden ansiosta n√§m√§ poikkeukselliset koukerot nostavat kokonaisuuden arvoa, eiv√§tk√§ hajota tai heikenn√§ pakettia.

T√§m√§n ty√∂n onnistunein ilmentym√§ on kiistatta sinkkunakin julkaistu Hiljaa nainen, jonka vajaassa nelj√§ss√§ ja puolessa minuutissa saadaan kokea niin rokin vastustamaton funkkaavuus redhotchilipeppersm√§isesti kuin suorastaan ianandersonmaiseksi √§ityv√§ huiluty√∂skentely. Ladotaan tuon p√§√§lle viel√§ napakka rytmiryhm√§n ty√∂ sek√§ osuvat sanat ja se on siin√§ ‚Äď t√§t√§ parempaa k√§yntikorttia b√§ndill√§ ei voisi olla. Hauskaa groovea huokuu my√∂s Elonj√§lki√§, jonka vinossa kulussa b√§ndi svengaa luomun progesti ja folkisti. Nelikon kyky yhdistell√§ hyvinkin erilaisia palasia ja soundeja toisiinsa saakin suorastaan haukkomaan henke√§, niin valmiilta ty√∂ kuulostaa jo t√§ss√§ vaiheessa.

Mika Roth


Suudella: Perämoottori Suudella: Perämoottori

Ensivaikutelma on aina merkittävä ja tältä pohjalta tarkasteltuna Perämoottori on suorastaan briljantti EP. Kokonaista 36 sekuntia kestävä Perä ja moottori iskeytyy kuulijan otsaan sellaisella punkrockin corehtavalla voimalla, että Suudella tekee avauslaukauksensa avulla montakin asiaa selväksi. Ensinnäkin bändin jenkkicore on päivittynyt nopeammaksi, toisekseen lyriikoiden aihepiirit osuvat kollektiivisiin kipukohtiin ja kolmanneksi tuotantoon on panostettu tällä kierroksella riittävästi. Lopputuloksena syntynyt viiden biisin mittainen Perämoottori on vajaan kymmenen minuutin mittainen selkäsauna, mutta sen tarjoama rakettimoottorimatka tuntuu vielä kauan sen jälkeen, kun Hevosenleikkiä on vaimentunut ja kuulija keräilee tajuntansa kappaleita seiniltä.

Mika Roth


The Dogshit Boys: Puke

En lähde kiistämään ettenkö ole kokenut vahvaa lukkarinrakkautta The Dogshit Boysia kohtaan jo lähes kymmenen vuoden ajan. Niin, onko siitä tosiaan kulunut jo lähes vuosikymmen, kun hämmentävä tribuuttilevy päätyi käsiini?

Ajan virtaus saattaa olla armoton, mutta se ei ole kuitenkaan päässyt nakertamaan koirankakkapoikien punkista perustoja pois. Tuore kahdeksan kappaleen ja noin 19 minuutin rautaisannos räkäistä punk rokkia toimii tälläkin kerralla kuin lapio naamaan, eikä pahempia huteja osu kohdalle. Biisit pusketaan vinhasti läpi 77-mankelista, joka ei kuitenkaan purista siivuista liikoja mehuja pois, vaan kiteyttää ainoastaan olennaiset osat. Vokalisti La55en räkäisestä tyylistä ei voine olla kuin noin kahta mieltä, mutta omaan korvaani herran asennetta tihkuva ilmaisu kyllä toimii.

Lätty lätisee ja läski tummuu on avausraitana ehdoton, kun taas Girl, Eat My Shit on lontooksi vedetyistä kolmesta raidasta tuhdein. Raflaavista nimisitä huolimatta lyyrinen pohjakosketus saavutetaan kuitenkin vasta Wanda la Puten harvoissa riveissä, joiden jälkeen onkin jo hyvä saada kunnon kulaus kiljua. Punk on kontaktilajeista rankimpia ja koukuttavimpia, tätä lisää ja äkkiä!

Mika Roth


The Fluffy Band: Switch The Fluffy Band: Switch

C-kasetti on formaattina niin mahtava, että ainakin allekirjoittaneen sydän sykähtää aina muutaman ylimääräisen kerran, kun saan moisen kuunteluun. Vielä mukavampaa on tietysti, kun kasetilta löytyy niinkin laadukasta musiikkia kuin mitä The Fluffy Band on luonut. Yli neljä ja puoli vuotta sitten en säästellyt sanoja, kun kehuin ryhmän Airy Nightmare EP:tä, eikä jarrutteluun ole nytkään mitään syytä.

Siin√§ miss√§ 10-luvun alussa ryhm√§n shoegazing/elektro/bluesrock toi viel√§ mieleen er√§√§tkin brittil√§iset suuruudet, on tuoreella EP:ll√§ huomattavasti vaikeampaa l√∂yt√§√§ vastaavia ‚Äď tai oikeastaan mit√§√§n ‚Äď vertailukohtia. Avausraita Isolation rymistelee kyll√§ kuin Musen kanssa treeneihin p√§√§tynyt Death in Vegas, mutta yhtym√§kohdat ovat enemm√§nkin soundillisia ja sattumanvaraisia. Moonshine soi kuin naapuriaurinkokuntaan siirretty americana ja Party Time pist√§√§ bileet pystyyn jossain krautrockin ja h√§r√∂isen industrial-bossanovan v√§lisell√§ y√∂p√§tk√§ll√§.

Olen toistuvasti patistanut pienjulkaisuja tekeviä ryhmiä oman soundin luontiin sekä vahvistamiseen, mutta The Fluffy Bandin kohdalla moiseen ei ole tarvetta. Yhtyeen paletti on persoonallinen, värikäs ja niin vahva, että mielestäni ryhmä on täysin valmis pitkäsoittojen maailmaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 2931
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs