Pienet - Helmikuu 2012
Aivottomat: Ohjuksia ja aseita (EP)
Bored Youth
Uudenkaupungin Aivottomat veti ensimm�isen kierroksensa vuosina 1987-1991. Tuloksena oli yksi demo ja pohjia vuonna 2007 tapahtuneelle uudelleenaktivoitumiselle. Toisella kierroksella ote on ollut tuotteliaampi: Ohjuksia ja aseita -seiskatuumainen on hardcore/grind-nelikolta jo kolmas EP-mittainen levy nelj��n vuoteen.
Kuten Aivottomien perustamisajankohdasta saattaa arvata, soittaa nelikko kohtuurehellist� vanhan koulun nopeaa hardcorea. Jo ensikuuntelut kieliv�t, kuinka ote on irtonainen, komppi tiukka ja vokaaleissa v��nt��. Samalla tulee selv�ksi, ettei Aivottomat ole j�rin omintakeinen yhtye, vaikka A-puolella kuultavat efektit aivan perinteisimm�st� sahauksesta heid�t erottaakin. Mutta ei py�r�� tarvitse keksi� uudestaan: Aivottomat on asiansa tehokkaasti esiin tuova yhtye, jonka hyv� v��nt� ei peit� sit�, ett� vakavalta kuulostava nelikko taitaa nauttia tekemisest��n.
Jani Ekblom
Cawl: Inner Transition
Rockin, metallin ja progen yhdistelemist� harrastava
Cawl tekee itselleen karhunpalveluksen tarjoamalla metallisimmassa kappaleessaan (
Dead Ends, Bitter Ends) naislaulajansa rinnalla miehist� vokalisointia, viel� dialogin muodossa: juuri kun he kahdella biisill��n ovat vakuuttaneet, ettei raskasta ja miellytt�v�n melodista ulosantiaan tarvitse l�hte� vertaamaan edes mieless��n
Nightwishin tai
Within Temptationin kaltaisiin tekij�ihin. Se ei ole helsinkil�isi� mairitteleva mittel�.
Kolmibiisinen
Inner Transition on nykykokoonpanossaan noin vuoden soittaneen viisikon ensimm�inen julkaisu. Kokemusta noin kolmekymppisill� on, joten kliseet ovat v�hemmist�ss�. Viel� ehk� omimpansa per��n katseleva Cawl kuulostaa raskaimmillaan v�h�n v�kin�iselt� ja liian moneen kertaan kuullulta. Rock-biiseiss��n dynamiikka toimii huomattavasti paremmin. Monipuolisuus vakuuttaa, kun maltetaan ottaa rauhallisesti.
Sun of Rage tarjoaa ihan maukasta koukkua, mutta julkaisun s�ihky on
Black Pearl: ajateltu, keskitempoisesti leijaileva kaunokki, joka menett�� tenhonsa tarjotessaan lopussa ilmeisesti pakollisen tympe�n kitarasoolon. Kokonaisuudeksi hiottu julkaisu j�tt�� silti positiivisen mielikuvan.
Jani Ekblom
Cry of Pain: Dead Rockstar
Moni b�ndi uhoaa soittavansa r�yh�kk�� ja ryhdik�st� metallia, jossa rock ja raskaampi rytke ly�v�t k�tt� p��lle kuin parhaat yst�vykset konsanaan. Yksitoista vuotta sitten perustettu
Cry of Pain ei ainoastaan uhoa vaan my�s toteuttaa lupauksensa.
Talla ly�d��n v�litt�m�sti pohjaan ja b�ndi on selv�sti mukavuusalueellaan nopeusmittarin neulan puristuessa kohti kaakkoa. Avausraita
Getaway Runner ja p��t�ksen� kuultava
Dead Rockstar rullaavatkin
vaivattomasti eteenp�in ja suorastaan purskahtelevat energiaa. N�iss� kohdin kunniamaininnan ansaitsee my�s rytmiryhm�, jonka soitossa on tarvittavaa imua ja voimaa. Kolmen kipaleen mittaisen kiekon korkein kohta saavutetaan kuitenkin hitaammalla
Chamber of Lust -siivulla, jonka viipyilev�n raskaassa rullauksessa on jotain l�hes hypnoottista. T�t� kehityssuuntaa b�ndin kannattaisi tulevaisuudessa tutkia ehk� enemm�nkin.
Cry of Pain hallitsee perusasiat ja osaa py�ritt�� tuttuja palasia riitt�v�sti. Pient� lis�ter�� biisikyn��n ja b�ndille saattaa hyvinkin avautua mahdollisuus kotimaiseen mestaruussarjaan nousuun. Nyt ollaan jo l�hell�, paikoin hyvinkin
l�hell�.
Mika Roth
Giglinger: Red EP
Kolmisen vuotta on kulunut
Giglingerin edellisest�
seiskasta, mutta ihan hirveit� muutoksia ei soundipolitiikassa ole tapahtunut. Tukkoisella s�r�ll� paahtavaa rokkikaahausta, jossa stoner, garage ja punk ly�v�t k�tt�. T�ll� kertaa A-puolen punkkien "vastapainona" on "n�timp�� synkkist�" ja "kaahausta", kuten asia saatekirjeess� tiivistet��n. Ja kyll�h�n
Who Wants It All positiivisesti nouseekin joukosta, nelikko antaa itselleen tilaa maalata tunnelmaa hylk��m�tt� kuitenkaan jyr��. Tinkim�t�n kuvaa soittoa, ja tinkim�t�n taitaa yhtye olla my�s keikkailemattomuutensa ja enint��n nelibiisisten EP:iden julkaisun kanssa. Tosin n�m� rallit l�ytyv�t my�s mp3-muodossa b�ndin sivuilta, joten formaattimieless� seurataan aikaa. Melko puhtaalla treenik�mpp�livesoitolla ja
J�rgen Hendlmeierin miksauksella on saatu varmasti odotetun rupinen lopputulos, joka toki pit�� sis�ll��n tarvittavan energian ja draivin, muttei sin�ns� nouse peruskaahausta kummempiin sf��reihin - edes tummemmissa tunnelmoinneissaan.
Ilkka Valpasvuo
Jane Distortion: No More Time for Love and Hate
Kolmen kaveruksen muodostama
Jane Distortion on luonut kotisohvallaan kolmannen omakustanteen. Esikuviksi nimet��n
Nine Inch Nails sek�
Pink Floyd, ja etenkin ensin mainittu kuuluu vahvasti l�pi b�ndin viimeisimm�ll� tuotoksella.
Kokonaisen kahdentoista kipaleen mittainen kiekko on siis industrial rockin ja progehtavamman materiaalin yhteent�rm�yksen tulosta, ja fiilikset sek� soundit vaihtelevat voimakkaasti eri biisien v�lill�. Tehtaan h�m�riss� kellaritiloissa synkistely ja m�yry�minen kuuluvat luonnollisesti kuvaan, kuten oppi-is�
Reznorilla konsanaan, toisinaan taas noustaan nopeiden koneiden kyytiin ja viiletet��n pitkin metropolien neonkujia kuin tieteisfilmeiss� konsanaan. Rosoisuus ja hiottu tyylikkyys tuntuvatkin olevan jatkuvassa k�denv��nn�ss�, s�r�kitaran ja huutoon taipuvaisen laulun porautuessa kone��nimaailmaan.
Viisivuotias yhtye ei n�ht�v�sti keikkaile lainkaan, joten b�ndin soundi on saanut kehitty� l�hinn� l�pp�rin ja olohuoneen sis�ll�. T�m� on osin rajoittava tekij�, mutta triolle t�ytyy samanaikaisesti nostaa silinteri� kirkkaasta ja rikkaasta soundimaailmasta. K�ytetyt ratkaisut eiv�t ole aina niit� persoonallisempia, mutta l�hes jokaiseen kappaleeseen l�ytyy oma kulmansa. Usein yhtye tosin hylk�� turhankin nopeasti hienot ideansa, mink� johdosta
jotkin kipaleet tuntuvat hieman luonnosmaisilta. Eritt�in lupaavan kuuloista joka tapauksessa, joten pistet��n nimi mieleen ja yhtye tarkkailuun.
Mika Roth
Kailo: Kailo -EP
P��ruoka
Tumman kuulasta mutta kaarestaan huolimatta aika pienieleist� alternativepoppia soittava turkulainen
Kailo on sorvannut kolmibiisisen EP:n. Solisti-kosketinsoittaja
Milja M�kel�n ja kitaristi
Valtteri Harsun luomat kappaleet yhdistelev�t popmelodioita seesteisen s�r�iseen kitaramaalailuun ja hallitun isoon soundiin. Nelikon t�ydent�v�t
Molly Grows Upista tuttu basisti
Valtteri Levanto ja
The Friendiss�kin rumpaloiva
Antti Siniranta, joiden hallittu mutta jykev� rytminpito tuo yhtyeen kokonaisuuteen rockin menevyytt�. Kailon maalauksessa on hyv� syke.
Anti-Organic soi samaan aikaan isosti kuin stadionb�ndeill� mutta my�s tunnelmoi hele�mmin M�kel�n laulun ��rell�. M�kel�n ulottuva laulu onkin yksi yhtyeen vahvuuksia, neidolta sujuu yht� lailla hele�mpi tunnelmointi kuin kipakampi potku. Pop-melodisuudessaan yhtye tekee samaan aikaan kelvollisen tarttuvia mutta my�s hiukan yll�tyksett�mi� ja turhan turvallisia s�vellyksi�. Vaikka melodia- ja harmoniapisteet ovat korkealla, sovituksissa on mukavasti nyanssia ja "valmiutta", ei kolmen biisin kappalemateriaali haasta ns. "easy-listening" alueen ulkopuolelle - sukeltamalla synkk��n py�rteeseen taikka riisuutumalla alastomaksi kaikkien n�ht�ville. Tai jotain muuta poikkeuksellista... Se mist� on eniten pulaa on raadollinen tunne ja yll�tyksellisyys. Samanlaista ongelmaa toki on ollut meik�l�isen korvissa vaikkapa
Kemopetrolilla, joka on silti myynyt aika monta levy�. N�m� kun ovat pohjimmiltaan niit� makuasioita. Mutta ensimm�iseksi julkaisuksi t�m� on joka tapauksessa harvinaisen taitavasti rakennettu ja sovitettu EP.
Ilkka Valpasvuo
Keoma: The Journey
Keoma puskee toisella julkaisullaan eteenp�in progehtavan raskaan rockin saralla. T�ll� kertaa mukana on my�s pieni� metallin palasia, tosin vierailut tuolle sektorille j��v�t lopulta suhteellisen v�hiin.
Yhtye on vahvimmillaan suoremman ja rokkaavamman materiaalin kanssa, jota v�ritet��n ja s�vytet��n muutamilla mutkilla sek� koukeroilla, ja etenkin kitarat ovat paljon vartijoina t�ss� kuvitusty�ss�. Vokalisti hallitsee puolestaan niin melodisen ja puhtaan laulun, kuin rosoisemman huudon ja jopa murahtelevat vokaalit. T�m� antaa orkesterille pelimerkkej�, mutta niit� ei osata viel� hy�dynt�� kunnolla, sill� itse kappaleet eiv�t nouse osastensa yl�puolelle. Biiseiss� on kyll� toimivia ideoita, mutta niist� ei vain saada l�hesk��n kaikkea irti.
Tekniselt� kantilta tarkasteltuna kaikki alkaa olla kunnossa, mutta etenkin sovitusten puolella ryhm�ll� riitt�� yh� kiritt�v��. Hiukan pist�v�mm�ll� ter�ll� esimerkiksi mainio
Still Searching (For the Seeker) olisi saattanut r�j�ytt�� hyvinkin rock-pankin holvin. Nyt onkin peiliin katsomisen paikka, mik�li b�ndi aikoo nousta seuraavalle tasolle.
Mika Roth
Roitotuli: Hauras
Tamperelainen
Roitotuli julkaisi viime vuonna ristiriitaisen vastaanoton saaneen
debyyttipitk�soittonsa.
Suomenkielist� raskasta ja miltei iskelm�llist� rockia depressiivisill� sanoituksilla ty�st�nyt yhtye jatkaa hiiht�mist� samassa kurjuuden umpihangessa, joten taas on leuka rinnassa ennen kuin huomaakaan�
Kolmen biisin mittainen Hauras on vaikea pala purtavaksi. Tekstit ovat musiikin lailla tummas�vyisi�, mutta siin� miss� maamme parhaat lyriikka-nikkarit osaavat nujertaa kuulijan muutamalla tarkoin valitulla lauseella j�� Roitotuli harhailemaan sinne �masentaa melkein, muttei sitten ihan kuitenkaan� �tantereille. Yhtyeen k�ytt�m� kaiutus luo loputtoman tuntuisia ��nivalleja, joista on vaikea saada otetta ja jotka nielaisevat sanoituksista ter�n.
Tarkoituksena on varmaan ollut ahdistavan ilmapiirin luominen, mutta nyt ase k��ntyy is�nt��ns� vastaan.
Roitotuli yritt�� kovasti olla seuraava
Lyijykomppania ja
Mana Mana, mutta silt� puuttuu yh� se vaadittava totaalisuus. Jos tarkoitus on tehd� ahdistuksesta valtti, kannattaisi keskitty� asian ytimeen eik� j��d� vain puoliv�liin s�r�ilem��n.
Mika Roth
The Crones: Against All Odds
Kev��ll� 2011 alkunsa saanut
The Crones l�htee ensimm�isell� demollaan rohkeasti kohti keskil�nnen preerioita. Kiekon kolme kipaletta istuvatkin mainiosti Amerikan mystisille teille, yhtyeen matkatessa verkalleen paikasta ja fiiliksest� toiseen.
Laulajalla tuntuu olevan jatkuvasti p��ll� blues, vaikka viimeisen� kuultavalla
We�re All On Our Own -siivulla yritet��nkin saada yhteislaulua k�ynnistym��n. L�hinn� akustista soittoa ryyditet��n mandoliinilla ja seesteisimmiss� kohdin jopa sellolla, ja kaikki oikeat elementit tuntuvat olevan paikalla, mutta biisit eiv�t viel� pure kunnolla. Tunnelmoidessaan b�ndilt� j�� puuttumaan se lopullinen puristus, joka saa todella uskomaan sanomaan ja menovaihteen ollessa silm�ss� tuntuu nelikko taas hiukan pid�ttelev�n itse��n.
T�ss� j��d��nkin kaipaamaan sit� suurempaa syd�nt� ja rohkeampaa panostusta biiseihin. Etenkin sovituksia kannattaisi ty�st�� koko b�ndin voimin, jotta soitto todella rullaisi.
Mika Roth
The Pistones: The Pistones (EP)
Iseland
Helsinkil�isen
The Pistonesin eponyymi esikoisseiska soi melodista punk rock/just rock/only rock-n-rolliaan niin maukkaasti, ett� on ihme ettei biisej��n ole saatu muoville uurrettua aiemmin. Vuonna 2009 perustetulla nelikolla on kokemusta (mm.
The Heartburns,
Lehtivihre�t ja
Problems), joten yhteist� aikaa lienee k�ytetty l�hinn� biisien hiomiseen. Se kuuluu, The Pistones kun tuntuu tekev�n ehk� jopa parasta kotimaista rockia hetkeen.
Rouheaa, mutta ennen kaikkea korvamatoa tarjoavan seiskan k�rki l�ytyy A-puolelta.
That's What You Got tykytt�� vaatimattomasti kuin jokin h�rm�n
The Clash, ja
Forget You j�tt�� viel� suuremman j�ljen kertsin koukullaan, jonka tied�n olevan varastettu, mutta mist�...? Nelibiisisen toinenkin puoli on hieno. The Pistones rokkaa perinnetietoisesti ja urku auki, mutta hallitusti ja siististi; biisien ehdoilla. Luotettavat l�hteet tiet�v�t kertoa, ett� nelikko on omimmillaan lavalla, joten suosittelen k�ynti� l�himm�ll� keikalla tai levydiilerin luona.
Jani Ekblom
Turta: Turta Mikkiin
Vajaa vuosi sitten
Turta julkaisi viiden biisin mittaisen
EP:n ja nyt on kahden kipaleen mittaisen promosinkun vuoro. Kiirett� siis pit�� triolla.
Piskuisen annoksen ensimm�inen puolisko on ruohonjuuritasolta kovasti kantaa ottava
�l� usko, jonka melankolisessa melodisuudessa on jotain niin kovin, kovin suomalaista. Tavoitteesta j��d��n taas puolitiehen, mutta niinh�n se aina tahtoo olla t��ll� viikonloppuisien ja rentunruusujen maassa. S�r�isen kitaran voimalla pusketaan ilmoille my�s
Kymmenelt� illalla, tosin t�ll� kertaa Turta on l�yt�nyt itsest��n vankemman vaihteen. Asteen kiinnostavammat lyriikat yhdistelev�t t�ll� kertaa
Mokoman ja
Sielun Veljien n�kemyksi�, mutta lopputulos on nyt monin tavoin onnistuneempi.
Kyll� Turta tarttuvia biisej� osaa rustata ja soitto kulkee jouhevan vaivattomasti eteenp�in, mutta tyylillisesti b�ndi kuulostaa edelleen harmillisen paljon niilt� muilta. Ehk� siihen mikkiin pit�isi tarttua pontevammin.
Mika Roth
Ventura Highway: Had Afternoon Tea With Satan and Dicussed About Business
Tarina ei kerro onko ensimm�isen demonsa julkaissut
Ventura Highway saanut kenties nimens�
American samannimisest� biisist�, mutta ainakin ryhm�n vaikutteet lep��v�t vahvasti amerikkalaisen glam/sleaze hard rockin suunnilla.
Kolmen biisin ja reilun yhdentoista minuutin mittainen paketti katu-uskottavaa amerikanv��nt�� taipuu kotimaisissa k�siss� yll�tt�v�nkin jouhevaksi rullaukseksi. Englannin lausunta ei tuota sen enemp�� ongelmia kuin genren klisheiden viskelyk��n, ja vaikka b�ndi ei ker�� paljoa pisteit� originaalisuudellaan on touhussa silti sit� tarvittavaa poltetta ja kipin��. Se mik� voitetaan asenteen puolella, h�vit��n kuitenkin biisimateriaalin laadussa, sill� yksik��n ralli ei osu viel� l�helle maalitaulun keskustaa. Yhtye ymm�rt�� kyll� genrens� sis�iset kuviot, mutta se ei viel� riit� toimivien kappaleiden kaavaksi. Loppukes�st� 2011 nykyisen muotonsa saanut ryhm� etsiikin yh� selv�sti sit� ominta itse��n, joten j��d��n odottamaan niit� seuraavia k��nn�ksi� ja tuotoksia.
Mika Roth
Vuolla: At the Edge of the Mist
Jyv�skyl�l�inen
Vuolla julkaisi t�m�n kuuden biisin mittaisen tuotoksensa l�hes vuosi sitten, mutta syyst� tai toisesta pikkukiekko p��tyi vasta nyt allekirjoittaneen k�siin. Esikoista edelsi vain yksi demo, jonka kolme vuotta sitten perustettu b�ndi pisti ulos nopeasti perustamisensa j�lkeen.
Yhtye pyrkii sanoutumaan irti perinteisest� metallista, eik� At the Edge of the Mist kielt�m�tt� olekaan mit��n perushevanderia, vaikka ryhm�n juuret metallisessa maaper�ss� lep��v�tkin. Rouheasti soivissa melankolisissa kappaleissa satsataan painoon ja tunnelmaan siten, ett� rosoinen kitara,
Kati H�m�l�isen melodinen laulu, sek� napakasti yhteen soittava rytmiryhm� ovat samanarvoisessa asemassa. Rosoisemmasta laulusta vastaava kitaristi
Sakari Paavola suoriutuu vokaaleistaan my�s moitteetta, vaikka pieni variointi antaisikin kokonaisuudelle lis�� potkua. Tyylillisesti b�ndi risteilee jossain doomin, tunnelmallisen heavyrockin, sek� vauhdikkaamman m�tkeen v�limaastossa, seoksen rikasteena toimii my�s mm. pieni progeilu. Mausteeksi paiskotaan viel� hiukan efektej� ja koskettimia, jotka antavat kakulle juuri sen kaivatun loppusilauksen.
Kiekon kuudesta raidasta jokainen seisoo omilla jaloillaan, ja etenkin l�hes kymmenminuuttinen
Afterlie, sek� loppupuolella kuultava
Reckless Dream saavat lyijyn muuttumaan kullaksi. Oman soudinsa l�yt�nyt ja erinomaisia kappeleita luova Vuolla onkin jo sen verran valmis, ett� seuraavaksi b�ndin soisi nousevan omakustannetasolta yl�sp�in.
Mika Roth
Lukukertoja: 7472
