Julkaistu: 28.04.2025
Arvostelija: Mika Roth
Soit Se Silti
Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten 70-lukulaista hard rockia takova Lemmenpyssyt osoitti, ettei pandemia ollut suinkaan nitistänyt Tampereen uljasta rokkimasiinaa. Viidennelle pitkäsoitolle ei ole kelpuutettu mukaan yllättävää yhteistyön hedelmää, mutta ehkä Sata prossaa -sinkku olisi pompannut väärällä tavalla ulos linjasta – ken tietää.
Sen tiedän sen sijaan vakaasti, että Lemmenpyssyt jatkaa seitsemän vuoden pitkäsoittotauon jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. LP5 toistaa toki tuttuja rokkijekkuja, eikä pistä isommin kaavapapereita uusiksi, mutta eipä niissä vikaa lähtökohtaisesti ollutkaan. Tämä on perusrokkenrollia ja ainakin minä pidän siitä sinä itsenään. Parin vuoden takainen Kerosiinii-sinkku on erinomainen tapa potkaista levy käyntiin, sillä kierrokset pamahtavat välittömästi mittarin punaiselle puolelle. Eikä hellää puristusta tietenkään mennä tiukan otteen saatua hellittämään. Seuraavaksi kuullaan peräjälkeen kaksi muuta sinkkua, jotka nopeasti paaluttavat klassisen kitararockin tornit maisemaan.
Toisena maisemaan karkaava Beibi on nimensä ja sydänpeili-ilmapallon veroinen julistus rakkaudesta, 70-luvun discorockista seonneen Kissin puskiessa saumoista esiin. Rauhaa & rakkautta selviää puolestaan mahdottomasta otsikostaan julistaen sen oppia, kuulostamatta kuitenkaan hitustakaan falskilta. Sanat ovat toki tärkeitä, vaan ei näistä A-luokan melodioista ja riffeistäkään haittaa ole. Joku voi kuulla touhusta läpi Darknessin, minä kuulen vain ykkösketjun menovalioita, joita Lemmenpyssyt tuntuu suoltavan täysin paineettomassa tilassa, ilman turhaa puristelua.
Alle 11 minuuttiin ahdettu sinkkutrio on titaaninen avaus, jonka jälkeen tason olettaisi väkisinkin notkahtavan. Näin ehkä monelle kävisikin, mutta Lemmenpyssyt ei ole kuka tahansa, joten juhlat ne vain jatkuvat. Mä en oo oikea cowboy nyökkää stetsonilla Karjalaisen Jukan suuntaan, mutta ohjaa heppansa toiselle suuntaa preeriaan. Ikää on tullut mittariin ja orkesterin kohdalla se on tuonut niin ajattelu- kuin soundimaailmaan lisäsävyjä, kun kaikki ei olekaan joko-tai tyyppisesti jaettavissa. (Tämä ei ole) Rakkauslaulu maalailee Blue Öyster Cultin hengessä syviä äänimaisemiaan, joissa ei enää olekaan aina niin mahdoton kiire.
LP5 on yhtäältä tuttua Lemmenpyssyt-räiskintää, mutta se on myös enemmän ja runsaampaa. Levyn juonteet ovat syvempiä ja kenttä laajempi, bändin tutkiessa sieluaan ja siinä samalla musiikkinsa mahdollisuuksia. Päälle seitsemänminuuttinen ankkuriraita Silmiin sinisiin etenee jälleen uuteen suuntaan ja suorastaan eeppisen maalaileva veto avaa bändille vain lisää mahdollisia horisontteja. Olin jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kirjoittanut muistiin nimet Neil Young & Crazy Horse ja jo em. Blue Öyster Cult, eikä tuohon ole tullut sittemmin muutosta.
LP5 on kunnianhimoisin, rohkein ja vaikuttavin albumikokonaisuus, jonka tamperelaiset ovat pajallaan kasaan takoneet. Mulle tehty laukkaa yhä kohti lemmenkoitoksia kimalle silmissään, ja siinähän ollaan silloin kirjaimellisesti Liekeissä, mutta Vuorokausirytmi saattaa iskeä päälle varoittamatta countryrockin vivahteitakin. Todellinen temppu on kuitenkin siinä, että tämä kaikki on saatu käärittyä samoihin kääreisiin.
Tamperelainen nelikko soittaa menevää suomenkielistä hard rockia 70-luvun juurille kumartaen, mutta omalla meiningillä.
Kidi - kitara ja laulu
Veitsi - kitara
Dyny - rummut
Klint - basso ja laulu
Linkit:
lemmenpyssyt.com
facebook.com/lemmenpyssyt
instagram.com/lemmenpyssyt
(Päivitetty 28.4.2025)