Electric Monk, Kotoisat Sävyt, Lemmenpyssyt
03.09.2008
Yo-talo/Tampere
Talolle oli koottu mukavan särmä kotimaisen rockin kattaus, jossa kaikille kolmella illan orkesterilla oli hiukan erilainen lähestymiskulma asiaan. Helsinkiläinen Electric Monk kurkottaa hiippailevasta boogiesta aina tiukkaan bluesrock-juoksutukseen. Hipit rokkaa tykimmin, kuten yhtyeen motto asiaa tiivistää. Niinpä soiton seasta löytyi myös rutosti juurevaa psykedeliaa. Peruseväiden mausteena käytettiin osuvasti vetopasuunaa ja Topias Jerkun ilmeikkään tumman laulun annosteleminen välillä puhelimen kautta toimi hyvin.
Viisihenkiseksi kasvatetun yhtyeen live-showssa oli oikeastaan yksi perustavaa laatua oleva ongelma. Siinä ei ainakaan tällä keikalla ollut mitään niin näyttävää tai show-mielessä mukaansatempaavaa, että yleisön olisi saanut repäistyä lattialle asti. Kyllähän yhtyeen sävellyksistä löytyy sen verran imua että polvet alkaa vispata. Mutta koska se lavailme oli melkoisen staattinen ja show keskittyi tukanheittämiseen, niin yleisökin jäi jähmeästi istumaan pöytiin. Levyn perusteella pitäisi olla loistava live-bändi, eikä soitossa ja Topiaksen tulkinnassa todellakaan ollutkaan mitään hävettävää. Jengi vaan pitäisi saada liikkumaan. Siis muutkin kuin allekirjoittanut, aina valmiilla tanssijaloilla varustettu toimittajasetä.
Kotoisat Sävyt vaihtoi kielen ensimmäiseen kotimaiseen, mutta rock-hippeily oli kyllä edelleen vahvassa roolissa. Keskimäärin viisikko pisteli kuitenkin suoraviivaisemmin. Kahkoava riehakkuus on bändin selkeitä vahvuuksia, asiat joista lauletaan ja tyyli jolla se tehdään tuo monissa kohtaan mieleen illan päätösaktin Lemmenpyssyt, etenkin Mun Fillari ammentaa samoista maailmoista. Sävyjen soundia vahvistaa Pyssyistä poiketen hienosti koskettimet ja kokonaisuudessa onkin enemmän säikeitä. Toisaalta iskevyyden puolella bändi jää vielä niukasti jälkeen, eikä Sävyjenkään rock-show ollut ihan niin mukaansatempaava että lattia olisi ollut täysi.
Mukavan täyteläisestä soundistaan johtuen viisikko maistui parhaiten hitaammissa asteluissa kuten Heikkouteni Myönnän. Toki myös kiivaammassa puolessa oli melkoisen toimivaa koukkua. Juice Leskis-versiointi Pilvee oli toisaalta ihan kelpo hatunnosto Juankosken suurelle pojalle ja laulaja-kitaristi Antti Karjalaisen suurelle esikuvalle. Silti omillaankin olisi kyllä pärjätty. Kotoisten Sävyjen biisimateriaali tuntuisi avautuvan useammalla kuuntelukerralla koko ajan paremmin, mikä lupaa hyvää yhtyeen jatkoa ajatellen.
Lemmenpyssyt, tuo Tampereen ja Suomen akateemisin rock-bändi, oli kuitenkin se mitä jengi selvästi oli tullut jammaamaan kunnolla. Eikä mikään ihme, sillä kotikentällään soittanut nelikko osaa pistää lavalla sen verran näyttävästi ranttaliksi että bändin kelkkaan on helppo loikata.
Illan selkeästi suoraviivaisin rokki-haara tarjoili iskeviä Lemppari-standardeja Polttaa- ja Bensaa liekkeihin -leiskunnoista intohimoisen suoriin iskusävelmiin kuten Loppuun asti ja Mä sanon joo. Tutut kitara-ammunnat, niskan takana soittelut ja taivutukset hoituivat luontevasti. Yleisö lähti hyvin mukaan ja pientä laulatustakin saatiin aikaan. Illan huonoin välispiikkikin kääntyi voitoksi kun oltiin kotikentällä ja vedettiin koko läppä lopulta rennosti överiksi. Keikan muutamien uusien rallien perusteella Pyssyjen jatkotoimiakin täytyy seurata kohtuullisen tarkkaavaisesti. Jepjepjep.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
