08.08.2006 Pink Floyd

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 77 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Pink Floyd - Pulse
08.08.2006

Emi

Pink Floyd on kaikissa toimissaan ollut sekä perfektionismiin että suuruudenhulluuteen taipuvainen, joten Pulse-dvd:n pitkä hiominen tuskin yllätti ketään. Kun vielä muutamat tekniset seikat siirsivät julkaisupäivämäärää, kesti koosteen ihmisten ilmoille saattaminen peräti kaksitoista vuotta. Tokihan Pulsesta julkaistiin heti tuoreeltaan niukempi videoversio, mutta en usko sen tyydyttäneen kovinkaan montaa bändin hc-ihailijaa.

Pulsen kansi

Pulsen materiaali on kuvattu yhtyeen todennäköisesti viimeisellä maailmankiertueella vuonna 1994. Sanon todennäköisesti siksi, että viimevuotinen Live 8-konsertti herätti ainakin itsessäni pienen kipinän yhtyeen tulevaisuuden puolesta. Varsinkin kun mukaan oli jollain ilveellä saatu yhtyeen suurimpien teosten takana vahvimmin seissyt Roger Waters, joka pelkällä läsnäolollaan varasti koko show’n. Tämä siitäkin huolimatta, että Pink Floyd on jo parin viime vuosikymmenen ajan ollut vain ja ainoastaan David Gilmourin yksityinen pelikenttä.

Mutta näistä valtasuhteista ei Pulsea katsellessa tarvitse välittää. Gilmourin, sekä uskollisten aisankannattajien Richard Wrightin ja Nick Masonin johtama Pink Floyd osoittaa Earls Courtissa kuvatussa konserttitaltioinnissa olevansa vielä varsin vetreässä keikkakunnossa. Tueksi on laivattu liki kymmenhenkinen ja pilkuntarkasti soittava keikkakokoonpano sekä jumalaton arsenaali valoja, lasereita, taustaelokuvia ja efektejä. Sama yltäkylläisyyden linja on jatkunut myös dvd:n ääni-ja kuvapuolelle, sillä laadukkaan kameratyöskentelyn lisäksi myös hifi-osaston harrastajia on muistettu 5.1 Dolby Digital-ääniraidalla.

Kun mukaan soppaan on lätkäisty vielä runsaahkot ekstrat, mm. useampien kiertueiden ”screen filmsit”, videoita, takahuoneen hassuttelupätkiä, kliinistä kiertuedataa (lavakartat, rakennelmat, matkasuunnitelmat) sekä Rock’n’Roll Hall Of Famen juhlatilaisuus, voidaan puhua tekniseltä toteutukseltaan täyden kympin paketista. Viimeksi mainittuun pätkään sisältyy koko Pulsen koskettavin hetki, kun lapsesta asti Floydia diggaillut Smashing Pumpkinsin Billy Corgan spiikkaa yhtyeen noutamaan palkintonsa. Harvoin näkee missään palkintogaaloissa puhetta, joka oikeasti onnistuu olemaan koskettava, sortumatta silti mihinkään Hollywoodin pullamössö-lässytykseen. Corganin sanat tulevat sydämestä – ja sen huomaa. Puheen jatkeeksi mies vieläpä pääsee lavalle jammailemaan nykyisen trion kanssa klassisen Wish You Were Heren. Yksi huomio hetkestä on vielä pakko nostaa esiin – kun Gilmour saa palkintonsa, hän toteaa patsaita olevan kaksi liian vähän ja mainitsee Sydin ja Rogerin nimeltä. Selvä kunnianosoitus Pink Floydin ensimmäiselle ja toiselle (eli sille parhaalle) kehitysversiolle.

Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Jos tuplan tekninen toteutus hipoo täydellistä, voisi konsertin sisältöpuolelle lätkäistä armottomasti kutosen. Ensimmäinen setti alkaa alkaa ansaitusti Shine On You Crazy Diamondilla, mutta sen jälkeen Floyd sortuu tarpomaan liian pitkällisesti 80-90-luvun tuotannon parissa. On luonnollista, että Gilmour mieluiten soittaa omia tekeleitään, mutta valitettavasti miehen kappaleista vain High Hopesilla on eväitä todellisten PF-klassikoiden rinnalle. Learning To Fly, Take It Back ja kumppanit ovat vain tylsää keskitien rokkia, jota voisi kuvitella esimerkiksi Phil Collinsin esittävän.

Toinen setti on onneksi selvästi parempi. Se koostuu Dark Side Of The Moonista kokonaisuudessaan, jonka päälle bändi tarjoaa vielä Wish You Were Heren, Comfortably Numbin ja Run Like Hellin. Erityisesti DSOTM-setti toimii pirullisen hyvin, sillä livetilanteeseen on saatu puhallettua ripaus siitä magiikkaa, jonka kuvittelin syntyvän vain studion hämärissä. Hieman huvittavaa toki on, että progressiiviseksi mielletty yhtye esittää tunnetuimman teoksensa näin orjallisen tarkasti.

teksti: Jari Jokirinne

Lukukertoja: 3290

Tsekkaa myös nämä

Vapaa vyöhyke: Nicholas Schaffner: Pink Floydin odysseia (Saucerful of Secrets – the Pink Floyd Odyssey, 1991)

DVD: Pink Floyd - Pulse

Uusimmat levyarviot