New Model Army & Sinfonia Leipzig: Sinfonia
01.11.2023
New Model Army ei haasteita pelkää, eikä Sinfonia Leipzig kavahda isonkaan bändin rinnalla soittamista. Komean ja pitkän tien kulkenut rock-bändi ja 40-jäseninen sinfoniaorkesteri yhdistivät voimansa, järjestäen ainutlaatuisen tapahtuman Berliinin Tempodromessa. Kappaleiden uudelleensovittamisessa poikkeuksellisen vapaat kädet saanut Shir-Ran Yinon haastoi jokaisen osallistujan ylittämään itsensä ja näkemään kauemmas.
earMUSIC
Klassisen musiikin ja raskaan rockin yhdistäminen on kaikkea muuta kuin uusi idea, mutta tällä kertaa lopputulos on jotain paljon enemmän kuin vain viulujen liimaamista kovaa soittavan bändin kitaravallien päälle. Sovituksissa suoranaista magiikkaa ja alkemiaa käyttänyt Shir-Ran Yinon on kokenut kehäkettu suurten rock-nimien kanssa, joista ainakin Epica, The Eden House ja Evanescence kannattaa mainita tässä yhteydessä. Viulistinakin loistava Yinon tietää siis, kuinka käsitellä erilaisia elementtejä ja luoda niistä draamaa.
Avauksena kuultava Overture on ihka oikea sinfoniaorkesterin avaus, joka kutittelee jo Green and Greyn sävelillä, mutta lähinnä johtaa orkesterin isoja perkussiohartioita sekä bassoa hyödyntävän Devil’s Bargainin luo. Tässä ensimmäisessä varsinaisessa numerossa soundi on samaan aikaan iso, jykevä, vankkumaton – ja silti myös ilmava, kevyt, eteerinen.
Bändi pääsee soittamaan ’perinteisempää’ rockiaan, kun Devil ja Innocence kasvattavat show’ta nightwishmaisiin sfääreihin. Hieman myöhemmin Orange Tree Roads on myös mitä selvin myönnytys rock-puolueen suuntaan. Nyt torvet soivat komeasti ja bändi paahtaa lähinnä orkesterikuorrutuksella eteenpäin, mutta näitäkin numeroita tarvitaan kokonaisuudessa kontrasteja luomaan. Ja niitä kontrasteja saadaan todella runsaasti 20 varsinaisen raidan valaistessa pitkän uran tehneen bändin rikasta tuotantoa.
Vokalisti Justin Sullivan on ainoa yhtyeen jäsen, joka on alun Overturea lukuun ottamatta alati läsnä. Rumpali Michael Dean pysyttelee lähes yhtä uskollisesti patterinsa takana, mutta hiljaa soittamisen jaloa taitoa Dean ei taida koskaan löytää itsestään. Rummut paukkuvatkin niin, että ympärille pystytetty pleksikoppi vain kaikaa ja sekään ei täysin tilannetta aina pelasta, paranna tai korjaa, ihan kuulijasta ja jokaisen uniikista kokemuksesta riippuen.
Toistaiseksi uusimmalta From Here -pitkäsoitolta napattu Passing Through ja yli kaksi vuosikymmentä vanhempi Lullaby ovat muuntuneet huimasti Yinon sovitusten kautta. Samoin Winter-albumin nimikappale osoittaa suuren orkesterin kyvyn kääntää esiin ennenkokemattomia lehtiä. Rikkaat ja vivahteikkaat sovitukset luovatkin periaatteessa täysin uusia kappaleita, niin vaikeasti vanha on toisinaan tunnistettavissa. Enkä koe rohkeutta sovitus- ja muokkaustyössä mitenkään röyhkeäksi tai negatiiviseksi, sillä juuri uusia kulmia, näkemyksiä, ideoita ja ajatuksia yhteistyön soisikin tuottavan.
Hieman eri kulmalla 40-päistä orkesteria hyödynnetään, kun Did You Make It Safe? -kappaleessa soittajat saavat muiden toimiensa lisäksi tuplata myös kaikuisena kuorona. Ensimmäisenä encorena kuultavassa Green and Grey -klassikossa estradilla on myös niukka joukko jäseniä, eikä bändin uran herkimpiin numeroihin kuuluva kaunokainen muuta tarvitsekaan. Muutama soittaja, intiimi tunnelma ja hetken taikaan lumoutunut yleisö, jolle Sullivan laulaa sydämestään.
Ihmiset istuivatkin kuuliaisesti konserttisalin tuoleilla koko ensimmäisen puoliskon konsertista, mikä tuntuu hiukan huvittavankin Sullivania. Toisella puoliskolla tilanne hitaasti muuttuu ja kun viimeisenä kuultavat Purity ja Vagabonds kajahtavat maisemaan, ei monellakaan tuolilla enää istuta. Asiat eivät kuitenkaan mitenkään karkaa käsistä, eivätkä juhlajuomat lennä seinille. Ennemminkin kaikki vain pitävät hillityn riemukkaasti hauskaa ja tunnelma vaikuttaa kotoisan intiimiltä jopa näissä olosuhteissa.
Konsertin laajuus ja silkan sovitustyön määrä yllätti ainakin allekirjoittaneen mitä positiivisimmin. Yli kahden tunnin annos tarkoin punnittua ja viimeisen päälle hiottua New Model Army -materiaalia vahvistettuna täydellä sinfoniaorkesterilla onkin melkoinen annos millä tahansa mittarilla mitattuna. Ensinnäkin Sullivanin kyky tulkita lyriikoita toisinaan hyvinkin vähän apuja ympärillään hakee vertaistaan. Nyt ei soi iso bändi ympärillä, toisinaan vain viulu, sello ja ehkä pari puhallinta –usein vieläpä juuri hiljaisuutta ja herkkyyttä korostaen.
Uudistettu ja muokattu muoto ovatkin tuoneet kappaleista esiin puolia, joita niissä ei tiennyt edes olevan. Toisaalta Yinon ja yhtye eivät osta itseään ulos halvoilla viulu-sokeroinneilla, toisen luokan elokuvamaisuutta tavoitellessaan, vaan jokainen kappale tuntuu syntyvän uudelleen nimenomaan omilla ehdoillaan. Tästä hyvästä vielä suurin ja syvin kumarrus tekijöiden suuntaan.
Arvioitavaksi saatu DVD:n ja kahden CD:n paketti antaa konsertin kuvalla ja ilman. Vanhan liiton tapaan musiikki on kuultavissa myös kolmen vinyylilevyn ja samaisen DVD:n combona. Rajatumpi paketti pitää sisällään myös Blu-rayn, lisä-CD:n extrabiiseillä sekä 80-sivuisen kirjan, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Ääniraidan tukevuus, kuvan tarkkuus ja ohjauksen taso ovat myös korkeinta mahdollista, kuten olettaa sopikin.
Mika Roth
