Svengi-festivaalin lauantai

Svengailu jatkui lauantaina nelj�n esiintyj�n voimin, joten homma luonnollisesti alkoi aiemmin. Niinp� ensimm�isen esiintyj�n aikana salissa oli viel� aika harvaa, mutta v�ke� tuli kyll� koko keikan ajan lis�� ja lopulta tupa oli ainakin silm�m��r�isesti t�ynn�. V�en v�hyys ei my�sk��n haitannut yht��n illan l�hes harrasta aloitusta. Jokaisen tapahtuman yll� leijuvat uhkakuvat iskiv�t t�ll� kertaa ehk� tutuimmassa muodossaan. Iltap�iv�ll� kuultiin, ett� Riihim�en lahja suomalaiselle kitarapopille, Sister Flo ei p��se saapumaan paikalle. Syyksi mainittiin l�heisen sairastuminen. Niinp� Svengijengi aloitti kiivaan puhelinrumban, p��tyen lopulta melko helppoon ratkaisuun. Koska Ville Leinonen t�t� nyky� kuuluu my�s festivaalille buukatun Risto-yhtyeen rumpalin pallille, oli luontevaa kysy� Ville� paikkamaan. Herran tasosta kertonee parhaiten se, ettei loppuillasta muistanut edes kaipailla Siskojen per��n. Suomen parhaita b�ndej� toki, mutta silti.

Villen mies ja kitara �setti rakentui oman materiaalin ohella paljolti alkuvuodesta valon n�kev��n projektiin. Poko julkaisee Leinoselta levyn, jossa mies tulkitsee Katri-Helenan, Juha-Matin ja muiden suomalaisen iskelm�taivaan t�htien tuotantoa. Puhelinlangat eiv�t toki laulaneet, mutta Tummat silm�t, ruskea tukka kuultiin my�s Svengiss�. Ville Leinosella on k�sitt�m�t�n l�sn�olo. Vaikka h�n onnistui mm. kaatamaan nuottitelineens� sill� seurauksella, ett� kappale piti aloittaa alusta, oli hiljalleen t�yttyv�ss� salissa samaan aikaan hiiskuvan hiljaista ett� sen verran kipin�iv�sti s�hk��, ett� lavalla laulujaan tulkinnutta Leinosta tuli seurattua kulmakarvoja v�r�ytt�m�tt�.

Uransa alkupuolellaan Leinonen pisti v�lill� melkoisen r��vitt�m�sti. Nyky��n tasapainoilu runollisen herk�n ja � kyll� � my�s irstaan v�lill� tapahtuu sellaisella itsens� peliin laittamisella, ett� moista ei vain kukaan muu Suomessa hallitse. Kun k�yt�ss� on vain (toki koko ajan monipuolistuvalla tavalla soitettu) akustinen kitara, l�ytyy Villen laululle b�ndisoittoa enemm�n tilaa. Ja mies kyll� ottaa sen tilan! Nytkin ��nelliset rajoille viemiset ja kokeilut toivat uskomattoman paljon lis�v�ri� ennest��n eritt�in vahvoille kappaleille. Dans Ma Cabanessa ei muistanut edes kaivata Tuomas Luukkosen kuvankaunista huilua, Pikkusisko sai kyyneleet poskille... melkein. Kerta kaikkiaan loistavaa! Ja mies itse viel� oli j�lkeenp�in pettynyt keikkaansa. Mit�h�n tunteita sill� nappiin onnistuneella keikalla sitten irtoaa?

H�meenlinnan seudulla vaikuttava juurevan riehakas, akustispohjaista funkkia progeilevaan bluesiin ja luovasti eri suunnista ammentaviin mausteisiin sekoitteleva Dadao Trio pisti tiukasti kampoihin edellisp�iv�n The Valkyriansin ska-kekkereille. Laulusta ja kielist� vastaava Juha Sarkkola pisti tuttuun tapaansa spiikkej� sen verran ep�m��r�isin� ry�ps�hdyksin�, ett� etenkin alkukeikasta asiat meni ihan ohi. Onneksi musiikki ei. Juha Tiaisen rytmikapuloinnin ja Ukri Kokkosen akustisen alap��n luoma keitos tosiaan vaihteli riehakkaasta funkista Havaijin kautta l�hes Hendrixmaiseen rock-virtuositeettiin, jossa maistui yht� lailla vanhat blues-�ij�t kuin Rage Against The Machinen kaltainen hy�kk��vyys.

Jo tutuiksi tulleiden Onon sun muiden joukossa oli mukavasti my�s uusia s�vellyksi�. Viel� t�m�n keikan pohjalta en ala analysoimaan, onko yhtye suuntaamassa purjeitaan uusiin tuuliin, mutta kokeilunhalu ja hersyv� potku ainakin tuntuvat edelleen olevan ohjenuorina. Takuuvarmaa tanssipotkua.

Suurimpia odotuksia varmasti asetettiin tamperelaisen Risto Ylih�rsil�n honteloille harteille. Miehen johtaman, herk�st� keinuttelusta raivokkaaseen rock-psykedeliaan ja hikiseen disco-junaan ylt�v�n Risto-yhtyeen kakkosalbumi Aurinko aurinko plaa plaa plaa nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle kaksitoista, joka kertoo sek� pitk�j�nteisest� ty�st� ett� siit� ett� Riston maine suomalaisen sielunel�m�n tulkitsijana vetoaa entist� suurempaan kuulijakuntaan. Kun toinen toistaan hikisemm�t ja valloittavammat keikat ovat viimeisen vuoden aikana kiteytyneet melkoisiksi juhlistuksiksi, luulisi b�ndill� olevan jo hiukan paineita. Joskus tulee huonojakin p�ivi�, kuinka meid�n k�y t�n��n? Ainakaan H�meenlinnassa Ristolla ei kyll� ollut huolta moisesta.

Oma suhteeni b�ndiin liikkuu ehk� hiukan liikaa fanituksen puolella, mutta onhan Desibelikin aika pitk�lti fanzine. Voin silti luvata, ett� jos l�yd�n jutusta puutteita tai homma ei potki, niin kerron sen kyll� vaikka kyseess� olisivat parhaat frendini. Saavat sitten pist�� ollisaarelamaisesti nokkaan, jos silt� tuntuu... Riston kohdalla hommasta on vaikea l�yt�� heikkouksia. Ensinn�kin: vaikka yhtyeest� voi halutessaan vet�� lankoja moneenkin suuntaan, kuten vaikkapa Kari Peitsamoon, on Risto aika lailla omillaan. Toisekseen: Viimeist��n Ville Leinosen loksahdettua neli��n, on kasassa sellainen yhteen puhaltava joukko luovaa voimaa ja soiton paloa, ett� aina vaan jaksaa h�mm�stell�. Muutamia kohtia sanoituksista voisi toisaalta pit�� hiukan halpahintaisina koukkuina, kuten Puputupunan live-version Haista sin�kin vittu-tylytyst� keskell� rakkauden hattarapilvi�. Toisaalta moinen suoruus on eritt�in tervetullutta ja pirist�v��. Kokemuksesta voin silti sanoa, ett� niiden vaikutus k�rsii toistossa. Ehk� kolme Risto-keikkaa puolentoista viikon sis��n on liikaa...

No se syv�llisemmist� mietteist� ja takaisin H�meenlinnaan. Pirist�v�sti setti oli muuttunut edellisest� kohtaamisesta. Nyt Hessu kostaa sai aloitusvuoron morriconemaisine melodika-kuvioineen ja sarjakuvamaisine l�nnentarinoineen. Melko hitikk��sti mentiin Annukan kaa, Levy-yhti�n j�tk�t, Nina, olen palasina, Discopallo ja Puputupuna. Pitk�st� aikaa kuullut Menn��n Aasiaan ja Kultainen sade putosivat hyvin, Pikkuoravien ja Min� oon n�hnyt jumalan kasvot -kappaleiden live-sovitusta saan viel�kin j��d� vartoomaan. Psykedeelinen Hiirimuori ja Buddhan p�� ei p��ttynyt hyvin, Unessa mies, valveilla nainen pisti haikeasti svengaamaan. Paita l�hti Ristolta jo varhaisessa vaiheessa ja jengi eli keikkaa vahvasti alusta asti. Miehen koskettimien k�sittely tuntui yltyv�n runnomisen tasolle, kitaristit Minna Kortepuro ja Tuomas Eriksson pistiv�t molemmat melkoisen sankarillisesti. Leinosen rumputy�skentelyss� on sen verran paljon potkua, ett� hiki lensi eturiveihin asti. Taas tuli sellainen tunne, ett� b�ndi antoi yleis�lleen kaikkensa.

Riston oltua parin keikan verran p��t�spaikalla, tuli hiukan hassu olo kun muisti, ett� hei, t�m�h�n ei ollut viel� t�ss�! Monessa sopassa keitetty suomalaisen reggae-kent�n monitoimimies Antti Nopsajalka nousi illan p��tteeksi lavalle yhdess� Dj Svengalin kanssa ja letke� reggae veti loputkin mehut. Jo vuosia suomi-reggaen tunnetuimpiin nimiin kuulunut Nopsajalka on vasta nyt julkaisemassa omaa soolo-debyytti��n ja tottakai kyseinen Tontilla taas oli vahvasti esill�. Mit��n sen kummempaa yll�tyst� tai odottamattomia suuntia kaksikko ei ollut settiin valinnut, mutta my�sk��n mit��n tyls�� ei h�lkk�ys ollut. Melkoisesti venytetyll� encorella kuorrutettu keikka oli toimiva p��t�s entist�kin paremmin toimineelle Svengille. Hyvi� esiintyji�, sopivasti v�ke�, hyv�� meininki� ja melkoisia el�myksi�. Niin oikein.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo