Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 19 vierasta ja 0 jäsentä Online. Et ole kirjautunut! Kirjautuminen Rekisteröityminen

The Dance - Ei tanssia, vaan tanssilattialla rokkailua. 13.01.2007

Neljä viidesosaa helsinkiläinen The Dance julkaisi ensimmäisen ep:nsä viime vuoden lopuksi. Nosteessa oleva viisikko vastaili peräti neljän hengen voimin Desibelin kysymyksiin. Yhtye muodostui aluksi kahdesta kaksikosta, vuonna 2004 tavanneesta Iikasta ja Jussista sekä jo vuoden verran aiemmin yhdessä soittaneesta rytmiryhmästä Olli ja Tero, jotka vastasivat poikien ”haemme rytmiryhmää” –ilmoitukseen ja siirtyivät samalla AC/DC:n parista poppiin. Yhtyeen ensimmäinen keikka oli vuoden kehittelyn jälkeen Helsingin Factoryssä maaliskuussa 2005, josta on Ollin mukaan aina hyvä lähteä liikkeelle. Mitä on jäänyt mieleen Factoryn keikasta tähän päivään? Iikka: - Monta ratkiriemukasta keikkamatkaa ja Teron viihdevaihde. Saturday/Sunday -sinkun hypisteleminen ensi kertaa kädessä. Lauri Elorannan kanssa työskentely. Lauri on opettanut meille monta asiaa, niin ettei ole tarvinnut ihan jokaista juttua oppia kantapään kauttta. Einon liittyminen bändiin vappuna 2005 semifinaalin bäkkärillä. Semifinaalin keikka pari päivää ennen joulua meni itsellä listan kärkipäähän. Ep:n tekeminen kesällä Aku Rannilan luotsaamaana, mahtava mies. Jussi: - Tuon uuden ep:n ensikuuntelu kotona. Oli kiva todeta että oma musiikki kuulostaa ihan musiikilta. Oikeastaan aina kun näiden neljän muun kanssa päästään vääntämään niin se on aina parasta, vaikka monesti tuntuu että nuo putkiaivot eivät tajua yhtään mitään. Olli: - Keikat ja keikkareissut ehdottomasti. Päällimmäisenä tuo EP:n julkaisukeikka joulun alla. Lahden Komeetta Klubi. Teron "faija vapaalla" -vaihde. Einon meininki. Kelorockissa Teron huutelu miniatyyrimegafoniin. Aku ja sen osoitus siitä, että levystä tosiaan voi saada sellaisen kuin etukäteen kaavailee. Tero: - Kyllä ne keikkamatkat ovat tämän homman suola, täydellinen irtautuminen todellisuudesta. Bändi syntyi alun perin neljän miehen tarpeesta soittaa bändissä sekä yhteisestä rakkaudesta popmusiikkiin. Ollin mukaan ainakin iloa ja liikettä koitetaan välittää eteenpäin kuulijoille. Aloitettaessa ei ollut tarkkaa visiota, siitä mitä haluttiin. Olli tiivistää asiaa: - Mulle The Dance on bändi, jota itse diggailisi, jos ei olisi jäsenenä siinä. Ja mun mielestä meidän juttu toimii hyvänä esimerkkinä siitä, ettei bändin perustaminen oikeasti ole liian vaikeata. Tarvitaan vaan hyvät biisit & tekijät, yritystä ja vähän sattumaa. Että loppuu se turha glamorisointi. Tero: - Mulle tämä on pakon sanelema kanava toteuttaa itseäni ja musasta toivon muotoutuvan sellaista, että sitä kestää kuunnella vielä 30 vuoden päästä. Sitten, kun on vähän enemmän perspektiiviä. Toivottavasti mitään hypetystä ei koskaan tule. Levyllä kaihoisa iloisuus yhdistyy menevyyden kanssa oivallisesti. Kuinka tanssilattiakeskittynyt yhtye olette? Voiko nimen perusteella päätellä, että diskopallon alla rokataan? Iikka: - Itse olen surkea tanssija ja tunnen oloni alastomaksi tanssilattialla, mutta mitä meidän keikkoihin tulee, niin kovasti se on viime aikoina rokkaamisen puolelle se touhu mennyt. Jussi: - Minulle päinvastoin taas tanssilattia on toinen, tai oikeastaan se ensimmäinen koti. Sinne pitää ängetä itsensä ketkuttamaan aina kun on mahdollista. Vaikken minäkään tanssia osaa. Siksi on mukava huomata että meidän musiikilla saadaan porukkaan liikettä, vaikka biisejä tehdessä ei asiaa tule ikinä varsinaisesti ajateltua. Mutta sen voi luvata että liikkeellepanevaa musiikkia on tulevaisuudessakin tulossa. Olli: - Silloin tällöin sitä tulee kyllä tanssattua; se vaatii aina tietyn mielentilan ja fiiliksen. Tosin diskopalloista mä en juurikaan tiedä mitään. Bändin nimi ei välttämättä ole lupaus, mutta samankaltaiseen irroittamiseen se mulla ainakin kovasti liittyy. Ja on siellä meidän yleisössä joku joskus liikkunutkin. Tero: - Mä ampuisin alas koko tanssilattiadiskopallomielikuvan ja korvaisin sen enemminkin tolkuttomalla pogoilulla leirinuotion ympärillä. Yhtyeen työnjaosta herrat kertovat, että Jussi soittaa kitaraa ja laulaa taustoja sekä säveltää Ollin kanssa suurimman osan kappaleista. Hän mainitsee vastuualueekseen myös Helsingin yöelämässä edustamisen ja miksei muuallakin? Iikka vastaa toisesta kitarasta. Olli hoitaa basson ja laulaa. Tero hoitaa lyömät ja Eino koskettimet. Rytmiryhmä hoitelee myös paljon yhtyeen käytännön säätöjä, keikkoja sun muita. Einon taustasta löytyy kuulemma Monica´s Lipsiä ja Vihreää maata. Esikuvia ja hengenheimolaisia löytyy tottakai runsaasti. Iikka laittaisi The Dancen samantein Supergrassin lämppäriksi, mutta toteaa yleisesti että kaikki musiikki mikä onnistuu säväyttämään jollain tavalla vaikuttaa omiin tekemisiin. Jussille musiikissa kaikkein tärkeintä ovat hyvät melodiat, ja Abban melodiat ovat hänen mielestään maailman parhaita. Melodian ehdoilla mennään. Kaksi ylijumalaa ylitse muiden ovat kuitenkin Neil Young ja David Bowie. Olli lisää keitokseen mm. The Clashin, Tehosekoittimen ja The (International) Noise Conspiracyn. Tero puolestaan tunnustautuu yhtyeen retroilijaksi: - Mä edustan tässä orkesterissa taantumusta ja mennyttä aikaa, monessa mielessä. Mutta nämä diggailut keskittyy lähinnä 50-70-luvuille ja muutamaan sen ajan inspiroimaan nykybändiin, kuten se Supergrass, jonka In It For The Money kannattaa jokaisen kuunnella, jos ei sitä ole vielä tehnyt. Olen sitä mieltä, että koko meidän bändin pitäisi kuunnella enemmän Muddy Waters:ia ja T-Bone Walkeria. Mitä tapahtuu vuonna 2007? Valoitteko yhtyeelle tinoja? Olli: - Tähän mennessä ollaan tehty kaikki itse, eli mahtavaahan se olisi, jos jollekin osa-alueille saataisiin innokkaita taustavoimia ja pystyttäisiin keskittymään yhä enemmän musaan. Mutta pitkäsoittoa tässä suunnitellaan tämän vuoden aikana tehtäväksi ja tavalla tai toisella taatusti myös julkaistaan se. Tero: - Kaikki taisivat olla liian tinassa tinaamaan. Varsinkin Olli. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä täysi pitkä albumi ja mahdollisesti myös julkaista se tämän vuoden puolella. Lisäksi työn alla on koko illan elokuva Iikan ja Jussin hengellistymisestä ja matkasta Intiaan…. ei vaan, se tehdään myöhemmin. Mikä The Dancessa on parasta? Jussi: - Se, että The Dancessa soittaa juuri nämä viisi kaveria jotka siinä soittavat, tekevät sen koko sydämestään ja musiikkiaan vilpittömästi rakastaen. Olli: - Maanläheinen ja itseironinen ilmapiiri, että jaksetaan myös nauraa omille touhuille. Sekä ainakin toistaiseksi toteutunut omaehtoisuus, että ollaan synnytetty jotain omista fiiliksistä ja puskettu hommaa toimimaan askel askeleelta paremmin. Onks se nyt sitä työmoraalia sitten? Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Riikka Kurki Lukukertoja: 1386

Tsekkaa myös nämä

Pienet - Elokuu

Pienet: Sinkut -Tammikuu 2006

Live: Flavour of the Month: Red Carpet, The Dance

Levyarvio: The Dance: Campfire Call Out (ep)

Valokeila: The Dance - Ei tanssia, vaan tanssilattialla rokkailua

Valokeilassa myös

Soulstab - CCR:ää spiideissä?

Altsurock-nelikko Euforian matka jatkuu…

Freegear – kun hardrock kohtaa blues-grooven

Liian lahjakas On Volcano soittaa valoisaa indiepoppia pimeästä huoneesta

Cardinals Folly vääntää vihtahousun bluesia

Cry Bar – hilpeyttä ja hyvää meininkiä

Lahjomaton, kohtalokas ja arvaamaton Underground Groovement

Balletissa ei tuijoteta vain omaa soitinta

Matti Johannes Koivu ja Irwinin toinen puoli

Depressure luottaa itseensä

Captain Cougar – musiikkia kappaleiden ehdoilla

Beautiful Betrayal - valmiimpi, luottavaisempi, rennompi

Jumalan ruoska hajosi – mitä sitten?

Liplock - Rock-säröä funk-mausteilla?

Tsuhna Carnival – puoskareista polvi paranee

The Country Dark on Savosta, vastuu on siis kuuntelijalla