15.03.2007
Libert�/Helsinki
Torstai-ilta Kalliossa, usva nousee merelt� ja kaduilla on rauhallista. Kolmannella linjalla Libert�-klubilla on sis�ll� alkuillasta turhankin v�lj�� ja vilpoisaa. Ennuste lupaa illan mittaan l�mpenev�n, kun pienille lauteille nousevat Johnny Superhero ja Pestida. Odotettavissa y�h�n asti: s�r�kitaroita, sielukasta laulua, v�nkyr�� altsumeininki� ja silkkaa soittamisen riemua.
Pestida kapuaa lavalle ensimm�isen�. Itselleni t�m� kolmesta heebosta koostuva poppiorkka on uusi tuttavuus. Keikan perusteella �ihan kiva� sellainen. Johnny Superheron keulakuva Antti Reikko spiikkaa Pestidan alkuun ja tarjoaa samalla yleis�lle korvatulppia. Kiitett�v�� huolenpitoa kuuloelinten suojaamiseksi. Pestidan musiikki on v�liin rauhallista, v�liin tempoilevaa. Edet��n kitaran ehdoilla. Mit��n j�rin mieleenpainuvaa ei esitet�, mutta vokalisti-kitaristi Jari K�kel�n kitaraujellutuksia on mukava seurata ja kuunnella. Laulun kanssa on hiukan niin ja n�in; kaverin ��ni ei ole parhain mahdollinen. Parasta esityksess� on leijuvuus. Unohdun useamman kerran notkumaan silm�t suljettuina ajatusten vaellellessa jonnekin muualle. Minusta t�m� on musiikissa aina hienoa.
On my�s hauska seurata rumpali Jari Backan ty�skentely�. Miekkonen on viiksineen ja liehuletteineen varsin sympaattisen oloinen ilmestys. Vaikka kapulat v�lill� lipe�v�tkin k�sist�, ei se haittaa menoa. Jonkinmoista viime silausta Pestida tuntuu kaipaavan. Loppua kohden revitell��n paremmin, mutta viimeinen potku j�� puuttumaan. Kokonaisuutena kuitenkin kiva keikka. Kappaleista Sinking In ja Dead Cells j��v�t p��llimm�isin� mieleen.
Johnny Superhero aloittaa lepsusti, mutta parantaa sekin loppua kohden. Nelikon kitaramusiikki ei onneksi ole sit� itsest��nselvint� laatua � suuntaa muutetaan jos silt� tuntuu, ei v�kisin puristaen. Muutenkin musiikki on miellytt�v�n irtonaista ja ilmavaa. Kuningasbiisej� Johnnyill� on esitett�v�n� runsaasti, joista suurin osa on poimittu omakustanteena julkaistulta Finally Nowhere -albumilta. El�v�n� levyn omaehtoisen riemastuttavat kappaleet kuulostavat viel�kin paremmilta. The Butcher�s Knife on loistava, samoin Settle Down (turuksi kuulemma �Osny�). Uusista lauluista Schipol j�� kummittelemaan, ei v�hiten kappaleen nimen oikeaoppisen lausumisen vuoksi. Aplodeja kirpoaa my�s pienelle p�tk�lle The Flaming Lipsin Yoshimia, jonka Antti esitt�� jenkkifleimareiden tulevan Ruisrockin keikan kunniaksi.
Musiikki toimii koko ajan, mutta lavapresenssiss� ja ajank�yt�ss� on jonkin verran ilmaa. Naamakarvoja on t�m�nkin b�ndin aikana lavalla, t�ll� kertaa basisti Matti Vasasella. Velmu mies hassussa hatussaan. Kuusikielist� soittavan Eetu Braggen lavapresenssi on sis��np�inl�mpi�v�� sortimenttia, mutta varsin oivasti mies kepitt��. Rumpupallilla istuva Tuomas Lankinen ottaa iisisti mutta takoo intensiivisesti niin kuin t�m�ntyyliseen musiikkiin kuuluukin. Antti kitaroi ja laulaa, innolla ja tunteella. Ja hei: eih�n kukaan, jonka soitinta koristaa Commodore-tarra, voi olla lainkaan paha ihminen. Capo j�i kaverilta kotiin, mutta ensin soittaneen orkesterin basisti Tuukka Jukolan sormi ajaa saman asian.
