30.04.2007
Maksim/Salo
Baijerilaisen 700-luvulla eläneen abbedissa Walburgin mukaan nimettyä Vappua on juhlittu nykyisellä tavalla jo keskiajalta lähtien. Juhlan juuret juontavat tosin kristinuskoa edeltäneelle ajalle ja Valpurinyötä pidettiin aikoinaan noitien suurena juhlana. Haven Yhtymän järjestämissä Maksimin vappujuhlissa noidat eivät sentään lennelleet, vaikka paikalla olikin lähinnä tummiin pukeutunutta väkeä.
Illan ohjelmaan kuului kolme orkesteria, joista ensimmäinen oli ehtinyt aloittaa juuri settinsä, kun saavuin paikan päälle. Näin missasin Violent Symphonyn näkemyksen Children Of Bodomin musiikista, joka kuuleman mukaan oli ollut ihan toimiva startti. Perinteistä ”rummut, basso ja kaksi kitaraa” kokoonpanoa oltiin tällä kertaa kasvatettu kahdella vokalistilla. Herroista toinen hoiti puhtaita osuuksia, toisen keskittyessä ärhäkämpiin ääniin. Ratkaisu on parhaimmillaan toimiva, mutta Violent Symphonyn kohdalla laulupuoli oli joissain kohdin vielä pahasti hakusessa.
Lokakuusta 2006 kasassa ollut yhtye muistutti tyylillisesti jonkinsortin Dark Tranquillityn ja Triviumin risteytystä, eli kovasti modernilta herrain nopeahko metalli kuulosti. Riittävä soittotaito, sekä etenkin kyky esiintyä viittasivat myös siihen, ettei Violent Symphony ole suinkaan jäsenten ensimmäinen bändi. Yhtyeen nuoresta iästä johtuen kappalemateriaalin taso vaihteli melkoisesti ja parin tarttuvamman siivun seurana kuultiinkin välillä melko raakilemaista tavaraa. Pienistä moitteista huolimatta kuusikko paiskoi sen verran laadukasta settiä, että ei muuta kuin lisää keikkaa ja kokemusta, niin eiköhän se tie kohti metallin mestaruussarjaa lähde siitä urkenemaan.
Seuraavaksi esiintymisvuorossa oli Ultra Mayhem Organisation, joka on nähtävästi typistämässä hankalaa nimeään muotoon UltraMayhem. Debyyttialbumiaan kiireettä äänitellyt riihimäkeläisryhmä esiintyi basistitta, joka oli kuuleman mukaan juuttunut jonnekin Bulgarian rajalle. Totta vai tarua? Ken tietää, mutta mainiosti se keikka eteni ilman bassotaiteilijaakin.
Yhtyettä on päädytty usein vertaamaan Faith No Moreen tai System Of A Downiin, sillä retkueen musiikki on samalla tavoin polveilevaa, mielikuvituksekasta sekä erittäin vaihtelevaa. Viime vuonna julkaistut Symposium I ja Symposium II pikkukiekot osoittivat kuitenkin kiistatta, että em. nimet ovat vain löyhiä vertailukohtia. Maksimin lauteilla riehunut viisimiehinen tuhoryhmä sai myös jonkin verran vauhtia juhlakansaan, vaikkei meno katsojien keskuudessa saavuttanutkaan juuri missään vaiheessa lavan hektistä raivoa. Vokalisti käytti mielenkiintoisesti kahta mikrofonia, toisen ollessa jatkuvasti kädessä ja toisen pysyessä telineessä. Monimuotoinen laulu kattoi lähes kaikki tyylilajit ja kun kosketinsoittaja tuki tätä vielä taustalauluillaan, nousivat vokaalit vahvaan rooliin.
UMO:n suurimmaksi vahvuudeksi nousi kuitenkin teräksenluja kokonaisuus. Nivaska tiukkoja biisejä, napakka yhteensoitto, energinen esiintyminen sekä pakettia mainiosti tukevat soundit ja valot. Näistä aineksista saatiin kasaan sellainen setti, että keikan loputtua tarvitsi jo melkein kompassia löytääkseen permannolta baaritiskille. Liekö Kyöpelinvuorellakaan ollut koskaan Valpurinyönä näin rankkaa menoa...
Raskaan päivän illan päätti lahtelainen Kill The Romance, jonka mainio debyyttialbumi Take Another Life ilmestyi alkuvuodesta. Metallin eri suuntauksia menestyksekkäästi keskenään sekoitellut albumi on otettu mediassa vastaan hieman ristiriitaisin, vaikkakin pääosin myönteisin sanakääntein. Jonnekin deathin, thrashin, metalcoren sekä perinteisemmän melodisen heavyn väliin sijoittuva mäiske näytti kelpaavan kyllä mainiosti yleisölle, mikäli päiden ja käsien liikkeistä saattoi mitään päätellä.
Setti oli alusta loppuun saakka asianmukaista runttausta, eikä esimerkillisesti showta ylläpitänyt ryhmä päästänyt itseään turhan helpolla. Niinpä olikin sitä ikävämpää, että tekniset murheet iskivät tällä kertaa lahtelaisten osuuteen. Erityisesti alkukeikasta ämyreistä kuului musiikkiin kuulumatonta rätinää, joka helpotti joksikin aikaa, mutta palasi taas aivan loppumetreillä hetkeksi takaisin. Häiriö ei yltynyt missään vaiheessa kovinkaan pahaksi, mutta johti pariin kertaan ajatuksia harhateille.
Summa summarum, Kill The Romance tarjosi silti erinomaisen keikan, joka kruunasi hyvin sujuneen illan. Ulkona lämpötila lähenteli ravintolan tyhjentyessä jo nollaa, mutta eipä tuokaan haitannut näin laadukkaan kattauksen jälkeen. Mainio vappu kertakaikkiaan.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
