Crazy Hemmingway´s Festival: Sara, Celesty, The Knob ym.
02.06.2007
Rytmikorjaamo/Seinäjoki
Kolmatta kertaa järjestettävä Crazy Hemmingway´s Festival on talkootyöllä toteutettu pikkufestari, tarkemmin sanottuna "maakunnan suurimmat kotibileet". Kaksi edellistä tapahtumaa järjestettiin Nurmossa vanhassa kanalassa, mutta kolmannella kerralla siirryttiin naapurikaupunkiin Rytmikorjaamolle, jota jotkut bändit pitävät jopa Suomen parhaana keikkapaikkana. Bändejä oli tällä kertaa mukana yhdeksän, vetonauloina pitkän linjan metal-yhtye Sara sekä nouseva powermetal-yhtye Celesty. Tapahtuma oli ilmainen ja arvioiden mukaan paikalla oli illan aikana yli 600 ihmistä. Valitettavasti kameraa ei sattunut mukaan, eikä kuvia ollut muiltakaan nopeasti saatavilla, mutta yritetään palata illan tapahtumiin pelkän tekstin avulla.
Ennen seitsemää saatiin lavalle illan ensimmäinen esiintyjä, eli Masa & Iilimarot naapuripitäjästä. Nimestä huolimatta bändi ei tarjoa humoristista kolmisointurockia, vaan yhtyeen linja on äijämäinen suomirock, jossa kuuluu niin Popeda, Yö kuin Klamydiakin. Kyse on todellisesta pitkän linjan yhtyeestä, joka on kaveriporukalla jaksanut vääntää roketirollia jo vuodesta 1991. Vaikka orkesterin jäsenten T-paitojen helmat olivatkin jo ujutettu nahkavyön avulla farkkujen sisään, esitys oli energinen ja kaikin puolin hyvä.
Sitten mentiinkin toisenlaisiin tunnelmiin. Lavalle astui emorockia vääntävä nelikko Soinista, eli Wind-Swept Idea, jolle keikka oli koko uran aikana vasta viides, eli kokemus vaihtui nuoruuden intoon. Nuoret miehet eivät kavahtaneet lavan kokoa, vaan vetivät illan kovimpiin kuuluvan setin, ehdottomasti. Lavaenergia oli uskomaton koko bändillä ja laulaja/kitaristi Heikki saikin etsiskellä silmälasejaan keikan päätteeksi. Kun ottaa huomioon, että demoja on bändillä tehtynä tasan yksi ja perustamisvuodeksi on merkitty 2006, ei voi kuin todeta porukan soittavan järjettömän valmiin kuuloista kamaa ikäänsä nähden. Jos mahdollista, yrittäkää tunkea tämäkin bändi sinne korvan taakse muiden lupaavien nimien joukkoon.
Illan kolmas esiintyjä kantoi nimeä Aimo Vekki. Jonkin sortin raskasta rokkia tämä rujojen miesten bändi soitteli, mieleen bändistä jäi lähinnä vokalisti Tommi Latikka. Piti oikein keikan jälkeisenä päivänä tullan netistä kuuntelemaan, että kuinka huikean paljon mies soundaa Pate Mustajärveltä ja tietysti toisena asiana jäi mieleen ukon kultaiset diskohousut 70-luvun hengessä.
Vähän samaan kasaan upposi myös seuraavaksi lavalle kivunnut rock-ryhmä No Colours, joka ei paljon fiiliksiä herättänyt. Bändi veti todella pitkän setin, josta täytyy nostaa esille loistava Rolling Stones-cover Paint It Black, josta bändi oli hienosti tehnyt omankuuloisensa. NC:stä vielä sen verran, että se on julkaissut koko pitkän uransa aikana yhden kolmibiisisen demon ja senkin jo vuonna 1999, joten se kertoo bändistä ainakin jotain. Tosin 2000-luvun puolella bändi vietti pidemmänkin hiljaisen ajan, mutta tällä hetkellä intoa riittää ainakin keikkailuun saakka, saa nähdä riittääkö studioonkin.
Tässä vaiheessa iltaa yleisömäärä alkoi lavan edessä jo vähän nousta, tosin anniskelualueellakin oli omat uskolliset kannattajansa. Kello kymmenen tienoilla lavalle astui paikkakuntalainen The Knob, jolle keikka oli jo kolmas kahden päivän sisään. Vielä kun bändin laulaja/kitaristi Tapani Kangas lauloi myöhemmin illalla Celestyssä taustoja, miehen täytyi todeta, että äänikään ei kestä ikuisesti. Lyhyehkö setti kuitenkin veivattiin hyvin läpi ja tältä bändiltähän huumori ei lopu koskaan, joka tuo Knobin keikoille aina oman mausteensa. Tyylillisesti mennään melodisen uuspunkin lokeroon, vaikutteiksi mainitaan The Offspring, NOFX ja Rise Against.
Valitettavasti Club Houdini jäi vähän vähemmälle tarkastelulle, koska edellisestä bändistä toipuminen ja tuleviin vetoihin valmistautuminen ottivat aikansa ikävästi juuri tämän bändin keikan aikana. Metallisissa meiningeissä liikuttiin kolmen kitaran voimalla ja vokalistina toimi tapahtuman isä, jonka nimi jäi minulle arvoitukseksi. Näyttihän homma sujuvan sen verran, mitä ehdin sitä seurata, mutta ehkä keikka-ajan siirtäminen näinkin myöhälle oli lievää isännänoikeuden väärinkäyttöä, kun kyseessä on täysin tuntematon bändi.
Ilta lähestyi huipennustaan kun tapahtuman omat pellit ja pöntöt saivat väistyä Jere Luokkamäen rumpusetin alta. Vuorossa oli paikkakuntalainen powermetal-kuusikko Celesty, jonka uusinta albumia, Mortal Mind Creationia on ylistetty ympäri Euroopan ja monien mielestä (mukaan lukien allekirjoittanut) kyseessä on viime vuoden kovimpiin powermetal-julkaisuihin kuuluva lätty, ellei kovin. Tapahtuman juontaja piti kuitenkin tärkeämpänä mainita yhtyeen keulahahmon olevan itse Idols-Antti, eli Antti Railio, joka tuli tutuksi juorulehtien sivuilta kyseisen formaatin viimeisen tuotantokauden ajalta. Railio otti yleisönsä hienolla lavaesiintymisellä, mutta myös kosketinsoittaja Juha Mäenpää oli livenä upea näky. Letti heilui, soolot irtosivat ja sanoituksetkin tuntuivat olevan syntikanhakkaajalla hallussa. Yleisöä olikin saapunut lavan edustalle jo useita kymmeniä, eikä pieneltä riehumiseltakaan vältytty, kun baarin antimet tuntuivat tuoneen monille selvää lisäpotkua. Setti käsitti seitsemän biisiä, joista kuusi oli itseoikeutetusti uusimmalta julkaisulta. Vanhemmista kappaleista kuultiin ainoastaan Shelter.
Yhden kieppeillä lavalle astui Sara, omaperäinen metal-yhtye Kaskisista. Tässä vaiheessa kuuluisi sanoa, että eihän Sara esittelyjä kaipaa, mutta minulle bändi on jäänyt varsin vieraaksi. Kerta se on ensimmäinenkin ja viisampien avustuksella pystyn kertomaan keikasta vähän enemmän kuin tavallisen noviisin näkökulma antaa kerrottavaksi. Setti oli pääesiintyjän oikeudella pitkä, ja kokemuksen ja soittotaidon oikeudella erinomainen. Laulaja/kitaristi Jorma Korhosen laulamisesta ei juurikaan selvää saanut, miehen tavaramerkkihän on nimenomaan erikoinen, hieman sammaltava suomen ääntäminen. Välispiikit olivat vähissä, joten tavallisen puheen ääntämistä ei päästy testaamaan. Faniensa iloksi Sara soitti häpeilemättä myös vanhempaa tuotantoaan, huipuksi encore, joka oli kuuleman mukaan tuttu bändin ensimmäiseltä demolta 90-luvun puolivälistä! Eli hittisetti sananmukaisesti. Hieman jäi häiritsemään se, että kuinka paljon koskettimia kuului taustanauhalta, ehkäpä live-tilanteeseenkin bändin kannattaisi kosketinsoittaja hankkia, mutta päällimäiseksi bändistä jäi hyvä maku.
Saapa nähdä mikä on Hemmingway´sin tulevaisuus, ainakin kävijämäärä oli illan aikan kiitettävä. Jokainen bändi keräsi omat kuulijansa, loppupään isommat nimet tietysti täyttivät lavan edustaa pienempiä enemmän. Kuten juontaja totesikin, kun tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa, se on perinne. Tätä perinnettä aion tulla pitämään yllä tulevinakin vuosina, jos vain mahdollista.
Jarmo Panula
