Metalcamp - perjantai

Perjantaina festivaalien tahti kiihtyi huomattavasti ja b�ndej� n�htiin kahdella lavalla yhteens� kaksikymment�seitsem�n kappaletta, eli vauhti sen kuin kiihtyi torstaihin verrattuna. Aiemmista p�ivist� poiketen musiikki l�hti raikumaan jo hieman yhden j�lkeen, eik� soitto tauonnut seuraavaan reiluun kolmeentoista tuntiin hetkeksik��n.

Saksalainen Sardonic luonnehtii musiikkiaan �maukkaaksi coctailiksi death- ja thrashmetallia�. T�m� kuvaus tahtoo sanoa sit�, ett� b�ndi suosii nopeaa soittoa, runsaita temmon vaihdoksia, sek� viem�ri�rin�-osaston vokalisointia. N�ill� keinoilla ilmoille puristettiin tavallistakin tavallisempaa metrihevi�, josta ei l�ytynyt persoonallisuutta edes suurennuslasilla.

Jonkun aikaa Sardonicin remuamista jaksoi silti katsoa, mutta pian pienempi lava viile�mpine ymp�rist�ineen kiinnosti jo huomattavasti enemm�n etenkin, kun saksalaisten coctail alkoi maistua tutulle, turhalle ja tunkkaiselle.

Pienell� lavalla oman osuutensa aloitti juuri parahultaisesti Italiasta kotoisin oleva Alltheniko, jonka saalistama v�kim��r� oli totuttuun tapaan laihanlainen. N�ht�v�sti t�h�n aikaa p�iv�st� saisi esiinty� vaikka itsens� Slayer, eiv�tk� eturivit siltik��n t�yttyisi kunnolla. Sabaiumin trio suhtautui tukalaan tilanteeseen sangen v�rikk��sti. Kitaristi Joe Boneshakerin innostus oli tipotiess��n ja herra n�yttikin silt�, ett� h�n karkaisi mieluusti pois lavalta vaikka sill� samalla sekunnilla. Rumpali Luke the Idol piti postinsa pystyss� ammattimiehen tyyliin, eik� tahtonut edes vilkuilla yleis��n p�in. Joskus on n�ht�v�sti vain hyv� olla tiet�m�tt� � tai edes n�kem�tt� � tiettyj� asioita. Vokalisti/basisti Dave Nightfight otti sen sijaan tilanteen vastaan vain yhten� ratkaistavana pulmana, tai ehk�p� jopa haasteena ja arvon artisti tekikin kaiken mahdollisen, jotta v�h�isest� v�est� saataisiin puristettua t�ydet tehot irti. Hauskasti ilveilev�n ja irvistelev�n musikantin kaava osoitti toimivuutensa, sill� pikku hiljaa yleis� alkoi el�m��n enemm�n ja enemm�n b�ndin mukana.

Allthenikon soittama perinteinen thrashmetal nojasi vahvasti menneisiin aikoihin, teknisyyden ollessa useimpien kappaleiden kantava teema. ��nentasonkin ollessa ihanteellinen p��siv�t biiseihin kiinnitetyt koukut ja koukerot kunnolla oikeuksiinsa, joten b�ndi� kelpasi kuunnella, kun hyv�n musiikin lis�ksi tarjolla oli lis�ksi varjoa auringolta.

Slovenian p��kaupungista Ljubljanasta kotoisin oleva Noctiferia on er�s maansa suurimmista metallinimist� ja pikku hiljaa yhtye on k�ym�ss� tutuksi my�s naapurimaiden puolella. Noctiferian musiikkia on vaikea kuvata mill��n tietyll� sanalla, sill� vaikutteita on saatu lukuisista suunnista ja niist� on ty�stetty omann�k�ist� m�tt�� jo kymmenen vuoden ajan. B�ndi aloitti jostain blackmetallin liepeilt�, mutta vuosien saatossa mukaan on tullut selkeit� death- ja industrial-elementtej�.

Olosuhteet olivat l�hinn� infernaaliset, mutta kent�n etuosa t�yttyi siit� huolimatta jo hyviss� ajoin ennen keikan alkua, eik� v�ki j�tt�nyt asemiaan, vaikka hike� virtasi tantereeseen useampia litroja. Eturivin fanaattisimmat fanit jaksoivat heiluttaa jopa p��t��n halki keikan, eik� moinen toiminta ollut taaempanakaan tyystin pois suljettu vaihtoehto. Yhtyeen voimakasrytminen, parin mutkan kautta Soulflyn ja Rammsteininkin mieleen nostattava musiikki olisi tehonnut varmasti huomattavasti paremmin auringon laskettua, mutta kyll� ryhm� jo t�ss�kin tilanteessa vaikutti ja vakuutti. Siisp� levyt ostoon ja b�ndi tiukkaan seurantaan, sill� Noctiferia on Metalcampin n�yt�n perusteella kotimaansa ter�vint� eliitti�, joka kurottautuu parhaimmillaan jopa l�helle Laibachin kruunua.

Sveitsil�inen Eluveitie on mainio muistutus siit�, ett� folkahtavaa deathmetallia osataan tehd� muuallakin kuin Suomessa. Kun perinteiset puhaltimet ja kielisoittimet kohtaavat tavallisen metallib�ndin arsenaalin, tahtoo siin� kuitenkin kovin usein k�yd� niin, ett� lopputulos muistuttaa enemm�nkin yhteent�rm�yst� kuin tyylillisesti ehe�� liittoa. Harmi kyll� my�s sveitsil�isten musiikissa sin�ns� mainiot ideat tahtoivat j��d� l�hes poikkeuksetta metallisen jyr�n alle.

Eluveitien livesoitossa ongelmaksi muodostui erityisesti se, ett� kaikkea oli koko ajan aivan liikaa. Kun kitaran, basson ja rumpujen p��lle pinottiin viel� parhaimmillaan s�kkipilli, tinapilli, viulu, avainviulu, sek� tarvittaessa v�h�n muutakin eksoottisempaa osastoa, ��nivalli kasvoi jokaisessa biisiss� valtavaksi. T�st� johtuen kappaleet eiv�t lopulta eronneet juuri toisistaan, muuta kuin pieniss� yksityiskohdissa. Muutaman biisin j�lkeen toisto alkoi sy�m��n sveitsil�isten sin�ns� hyvin alkanutta keikkaa sen verran pahasti, ett� oli aika siirty� sivummalle.

Lost Dreams ei ollut ennen Metalcampin keikkaansa tuttu edes nimen�, mutta nyt tuokin nimi on painettu muistiin tulevaisuutta silm�ll� pit�en. It�valtalainen ryhm� soitti raskasta ja tukevaa metallia, jossa kova nopeus korvattiin hitaammalla kiiruhtamisella ja tummemmilla tunnelmilla. Koska kello l�henteli jo puolta seitsem��, oli yleis��kin siunaantunut pienen lavan ymp�rist��n aivan eri tavalla kuin aiemmin p�iv�ll�. Mit��n valtaisaa huutomyrsky� ryhm� ei saanut kuulijakunnastaan irtoamaan, mutta rehelliset aplodit raikuivat jokaiselle biisille. Lost Dreams sai luotua useampaan kappaleeseensa sit� paitsi hyv�n imun, jollainen on tummemmassa metallissa t�ysin v�ltt�m�t�n, mik�li mielii erottua lukuisista kilpailijoistaan. Puolen tunnin mittaisen keikan perusteella t�st� b�ndist� saatetaan kuulla viel� hyvinkin paljon.

Saksalaisen metallin yleisest� laadusta voidaan olla montaakin mielt�, mutta se on ainakin varma, ett� germaanit hallitsevat � ja ovat aina hallinneet � thrashmetallin salat. Dew-Scented on t�st� totuudesta el�v� esimerkki ja alkuvuodesta julkaistu seitsem�s pitk�soitto Incinerate vain alleviivaa em. julistusta.

Tuoretta albumia esiteltiinkin useamman rallin voimin, kun alkujaan tunnin mittaiseksi aiottu setti p��si viimein alkamaan. Viivytys ei johtunut t�ll� kertaa b�ndist� itsest��n, mink� vokalisti Leif Jensen teki heti k�rkeen kuulijoille selv�ksi. Vaikka aurinko edelleen killui taivaalla ja pariloi niin kuulijoita kuin kuunneltaviakin, jaksoi kumpikin osapuoli riehua asianmukaisella tavalla. Setin puolessa v�lill� Jensen muisteli b�ndin kolmen vuoden takaista Metalcamp-reissua, jolloin oli n�ht�v�sti satanut ja kunnolla. Samoin herra valitteli yhtyeen t�ss� vaiheessa keikkaa jo pahasti kulahtanutta ulkomuotoa, joka oli auringonpaisteen ja raskaan liikunnan yhteistulos. Vaikea keli ei ollut kuitenkaan mik��n syy rellestyksen lopettamiseen ja Cities Of The Dead biisiin herra vaatikin kunnon moshpitin � ja sellaisen h�n my�s sai. Dew-Scentedkin olisi muutamaa tuntia my�h�isemm�ll� soittoajankohdalla saanut varmasti enemm�n eloa v�keen, vaikka nytkin liikett� kyll� jo riitti.

Progressiivinen melodinen metalli on vaikea musiikinala, sill� liian usein se miten soitetaan ylitt�� arvoasteikolla sen mit� soitetaan. Englantilainen Threshold aloitti uransa soittelemalla simppeleit� metallicovereita, mutta verkalleen tyyli koukeroitui ja muuntui aiempaa raskaammaksi. Thresholdille t�rkeint� on aina ollut sis�lt�, eiv�tk� albumien tarinat ja teemat kerrokaan mist��n mets�n tonttukansoista, vaan oikean maailman oikeista globaaleista ongelmista.

T�st� tarinal�ht�isest� kulmasta tarkasteltuna olikin uskomatonta, ett� vokalisti luki lyriikat suoraan papereista. Eik� mist��n pienist� ja huomaamattomista muistilapuista, vaan ihan kunnon A4 arkeista. Todellista tarinointia suoraan syd�mest�, joopa joo� Threshold veti muuten ihan asiallisen keikan, josta puuttuivat niin jyrk�t nousut kuin kovat laskutkin. Taitoa piisasi, mutta pieni suorittamisen ja v�likeikan tuntu leijui silti ilmassa. Seuraava.

Kotoinen Ensiferum on kahdesti aikaisemmin k�ynyt esiintym�ss� Sloveniassa, mutta Metalcampin p��estradille ryhm� nousi ensi kertaa perjantai-illan h�m�rtyess� alkavaksi y�ksi. Olikin hienoa seurata, kun kotomaassa festivaalien pienemmill� lavoilla esiintyv� ryhm� otti haltuunsa suuren estradin ja l�hti taluttamaan yleis���n v�litt�m�sti haluamaansa suuntaan. Pitk�n intronauhan kajahtaessa ilmoille v�est� kumpusi jo valtaisa meteli, eik� se tullut hiljenem��n seuraavan tunnin aikana juuri hetkeksik��n.

Koko iso kentt� oli pakkautunut t�ss� vaiheessa t�yteen porukkaa ja yleis�� riitti viel� runsain mitoin reunoillekin asti. Suomalaisesta vinkkelist� olikin upeaa kuunnella, kun tuhannet ��net huusivat yht� aikaa �Ahti!�. Niin ik��n uudelta levylt� l�ytyv� One More Magic Potion upposi kansaan kuin alasin j�rveen juhannusy�n�, eik� yksik��n kappale saanut lopulta nuivaa vastaanottoa. H�m�r�n laskeutuessa seudun ylle p��siv�t my�s valot j�lleen kunnon rooliin ja biisej� ryyditettiinkin juuri sopivalla valoshowlla.

Ensiferumin lopetettua oli takki tyhj� yhdell� jos toisellakin juhlijalla, vaikka j�ljell� oli viel� kaksi isoa nime�. Eik� pikkulavallakaan toiminta ollut suinkaan viel� t�m�n p�iv�n osalta loppunut.

Reilu vuosi sitten Dani Filthin despoottimaisesti johtama Cradle Of Filth veti Tampereen Etel�puistoon runsaasti v�ke� Sauna Open Airin aikoihin. B�ndin pitk� ja vaiherikas historia on taannut sen nousun er��ksi ��rimm�isen darkmetalliin suurimmista nimist�, joten vaikka yhtyeelt� ei ole ilmestynyt p�it� r�j�ytt�v�� albumia en�� vuosiin, riitt�� pelkk� b�ndin nimi takaamaan riitt�v�n yleis�menestyksen viel�kin.

Kovasti odotettu vieras ei tuntunut kuitenkaan turhan hyv�ntuuliselta, tai ainakaan Dani Filth ei n�ytt�nyt viihtyv�n lainkaan mainiosti lauteilla. Herran kiukku purkautuikin niin tuulettimiin kuin valolaitteisiin, joita j�rjest�j�t pyrkiv�t parhaan kykyns� mukaan siirt�m��n sivummalle oitis, kun k�vi selv�ksi, ett� herra Filth rikkoisi t�n� iltana kaiken mik� �rsytt�isi tippaakaan h�nt�. �reys heijastui my�s vokalisointiin v�kivaltaisten kirkaisujen noustessa �rin�n kera m��r��v�mp��n rooliin. Filth muokkasi laulutyylin lis�ksi my�s joitain laulusovituksia, mutta jopa t�m�n kaiken kiukuttelun j�lkeen yhtye palkittiin toistuvasti raikuvilla suosionosoituksilla.

Tutut �ss�biisit vedettiin tiukassa paketissa l�vitse ja b�ndi katosi estradilta jo vajaan tunnin soiton j�lkeen, vaikka soittoaikaa olisi ollut k�ytett�v�n� siis viel� puolisen tuntia. Ett� n�in t�ll� kertaa. Kun aikaa olikin yll�tt�en riitt�miin, ehti t�ss� v�liss� kipaisemaan pienen lavan puolelle, jossa oli tarjolla taas eksoottisempia metallikokemuksia.

Dubai on kuuluisa monestakin asiasta, mutta rankka death-thrashmetalli ei � ainakaan t�h�n p�iv��n menness� � ole kuulunut niihin. Nervecell pyrkii kuitenkin muuttamaan t�m�n asian ja yhtye on ty�st�nyt raskasta metalliaan jo vuosia. Mainoslauseen mukaan b�ndi on Dubailaisen metalliskenen k�rkinimi�, mik� nyt ei kertonut viel� allekirjoittaneelle paljoakaan, mutta parin rallin j�lkeen kuva l�hti jo kummasti selkenem��n.

Mik�li voitaisiin piirt�� musiikillinen kolmio, jonka yksi k�rki olisi Pantera, toinen k�rki olisi Slayer ja kolmas k�rki olisi Sepultura, sijoittuisi Nervecell kutakuinkin keskelle tuota kolmiota. B�ndin vokalisti/basisti James Khazaal pyrki jatkuvasti alleviivaamaan sit�, kuinka rajoja rikkovasta yhtyeest� t�ss� oli kyse, sill� ovathan he ensimm�inen L�hi-id�st� kotoisin oleva yhtye, joka on esiintynyt Metalcamp festivaaleilla. Totta varmasti joka sana, mutta t�m� l�pimurto saavutettiin kovin l�nsimaisin keinoin. Joka tapauksessa b�ndi hallitsi tonttinsa ja muutama kappale sai p�it� ja k�si� heilumaan vilisti, joten p��navaus on nyt ihan virallisestikin sitten suoritettu.

On olemassa joitain b�ndej�, jotka ovat jo itsess��n el�v�� historiaa ja Mot�rhead on er�s noista yhtyeist�. Lemmy Killmister, Phil Campbell ja Mickey Dee voisivatkin soittaa vaikka unkarilaisia lastenlauluja ep�vireisesti ja yleis� edelleen julistaisi glooriaa herrojen teoille.

Koska Dani Filthin poppoo oli ly�nyt hanskat naulaan etuajassa, p��si Mot�rhead starttaamaan ankkuriosuutensa vartin verran etuajassa. �We are Mot�rhead, and we play rock�n�roll� aloitus spiikki kajahti siis ilmoille, kun ison lavan edustalla oli viel� mukavasti tilaa. T�m� oli luonnollisesti melkoinen yll�tys ja sis��ntuloportti ruuhkautuikin pahemman kerran, kun viereisell� leirint�alueella tankkauksella k�yneet fanit halusivat p��st� yht� aikaa takaisin esiintymisalueelle.

Mot�rheadin settilista on jo melkeinp� el�v� luku rock�n�rollin historiaa, sill� vaikka b�ndi julkaisee edelleen levyj� tasaiseen tahtiin ja poimii noilta kiekoilta joitain ralleja keikoilleen, ovat keikkojen runkokappaleet pysyneet jo pitk��n samoina. Niinp� t�ll�kin kertaa Sacrificen keskelt� l�ytyi Mickey Deen rumpusoolo, Killed By Death otettiin vastaan hurmioituneena ja loppumetreille j�tetty Ace Of Spades sai aikaiseksi todellisen huutomyrskyn. Kaikki n�m� jekut ovat tuttuja, mutta silti Mot�rheadin keikasta j�i t�ll�kin kertaa puuttumaan rutiinin ilke� sivumaku. Lemmy on jumala, ei kai tuota muutenkaan voi oikein selitt��.

N�in p��ttyi toiseksi viimeinen festivaalip�iv�, jonka aikana taivaalla n�htiin my�s ensimm�iset pienet pilven longat. L�mp�tilakin j�i miellytt�v�sti juuri alle 35 l�mp�asteen. Viel� yksi p�iv�, kyll� sen nyt aina jaksaa�

Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Lauantai

Teksti ja kuvat: Mika Roth