Aukustirock

Festarikesän häntäpäätä pitävä Jalasjärven Aukustirock teki yhden tämän vuoden kunnioitettavimmista kulttuuriteoista. Sen lisäksi, että perjantain rockantia väritti Pohjanmaan oma laadukas ja monipuolinen bändikavalkadi, oli illan pääesiintyjäksi onnistuttu haalimaan viime kesänä Ilosaarirockissa yleisön taivaisiin singonnut tanskalainen Carpark North. Vaikka itse ehdin jo Oulun Qstockin jälkeen vannoa, ettei yksikään festivaali saa minua liikkeelle enää tänä kesänä, ei itsensä löytäminen perjantaiaamuna Seinäjoelle menevästä junasta ollut edes kovin suuri yllätys.

Portit urheilukentän kokoiselle rockalueelle aukesivat klo. 19.00 ja saman tien alkoi teltan suojissa olevalla pienemmällä Jannu-stagella tapahtua. Yleisö oli tuskin ehtinyt sisään, kun ensimmäinen bändi rymysi jo täydessä vauhdissa tyhjälle teltalle. Toijalasta lähtöisin oleva Micro oli soitossaan onnistunut saamaan ainakin soundinsa kohdalleen, mutta itse musiikki ei sitten kantanutkaan teltan takaosaa kauemmas.

Vaikka alta parikymppiset naisenalut ovatkin soittaneet yhdessä jo vuodesta 2001 ja esiintymiskokemustakin on kertynyt, puuttuu bändiltä silti vielä paljon vangitsevaa karismaa. Vokalisti Maikun heiluessa lavalla kuin veltoksi valahtanut sätkynukke eivät kappaleetkaan saaneet minkäänlaista tuulta alleen. Lisäksi jotkut välispiikit menivät sen verran mauttomuuden puolelle, että seurauksena oli vain lievää pahoinvointia. En minä ainakaan halua kuulla 18-vuotiaan tytön sanovan: ”Tämä eläin sujahtaa aukkoihinne.” Saati, että haluaisin edes kuulla kappaletta, jonka nimi on Limainen eläin.

Micron saatua settinsä päätökseen paljastui oitis yksi suuri epäkohta, joka varjosti Jannu-stagen esiintyjiä koko illan. Seuraavan bändin soittoaika oli merkitty alkavaksi samalla lavalla klo. 19.45. Kuka musiikkibisneksen Copperfield on oikeasti kuvitellut, että bändit taikovat kamansa lavalle soittokuntoon alta viidessä minuutissa? Seuraavana esiintynyt Etelä-Pohjanmaalta peräisin oleva Nume sai kutistaa soittoaikaansa jonkin verran lavalla vallitsevan sekamelskan takia. Vaikka bändin musiikki sinänsä olikin paikoin todella asiallista ja basisti Ulle aivan sanomattoman näppärä kaveri, oli orkesterin imago musiikin kanssa lähes samanlaisessa ristiriidassa kuin raavas heviäijä olisi karkkikaupan myyjänä. Vokalisti Eeron vaeltaessa lavalla verkkareissa ja löysässä t-paidassa aktivistiponnari heiluen, tuli auttamatta sellainen olo kuin olisi tupsahtanut väärälle treenikämpälle ankeana sunnuntaipäivänä.

Päälavan vauhti saatiin käyntiin 20.15, kun ihastuttavan pirteä ja hyväntuulinen Damn Seagulls kokosi soittajajoukkonsa estradille. Bändi ei koskaan tunnu olevan huonolla tuulella, vaikka tälläkin kertaa suurin osa yleisöstä oli jossain muualla kuin alueen sisäpuolella. Silti tuntui, että soittajat antoivat yleisölle kaiken minkä kykenivät ja ihastuttavat torvisektioilla varustetut poplaulut ponnahtelivat ilmaan nostaen hymyn jokaisen yleisössä seisoneen huulille. Svengaavalla poljennolla varustettu Once Upon A Time sekä varmasti jokaiselle tuttu Human Torch saivat jälleen muistamaan minkä takia Damn Seagulls on pettämättömän toimiva livebändi.

Hyväntuulisen keikan jälkeen oli aika pitää pieni hengähdystauko ja tutustua rockpaikan ympäristöön. Syy alueen väljään yleisömassaan selvisi heti porttien ulkopuolelle astellessa. Suurin joukoin läheiselle nurmialueelle kokoontuneet nuoret olisivat varmasti täyttäneet alueen kokonaan, jos olisivat vaivautuneet porttien sisäpuolelle. Sen sijaan alue sai jäädä väljäksi, kun nuoriso säästi rahojaan nauttimalla ilmaisesta musiikista aivan porttien toisella puolella.

Alueen sisäpuolelle takaisin palatessa oli Jannu-stagella Novembersoundsbetter juuri lopettelemassa omaa settiään ja jälleen seurasi lavalla sama kaaos kuin edellisenkin viiden minuutin roudaustauon kohdalla. Tällä kertaa huonoista järjestelyistä sai todenteolla kärsiä Seinäjoelta lähtöisin oleva Fourpointsix, jonka soittoaika kutistui noin kahteenkymmeneen minuuttiin aikataulussa seisovan puolen tunnin sijaan. Ironista oli myös se, että yhtye oli onnistunut keräämään Jannu-stagelle puolet enemmän yleisöä kuin kukaan muu aikaisemmista esiintyjistä, eikä noin viiden biisin mittaiseksi jäänyt tykitys tuntunut kenenkään mielestä olevan tarpeeksi.

Tyylikkään hiuskavalkadin omaava yhtye oli treenannut kuntoon biisiensä lisäksi myös kaula-alueen lihaksensa, sillä tukkataiteilun vaikuttavuus oli vakuuttavien kappaleiden ohella jopa ällistyttävää. Shelter -EP:llään paljon kehuja kerännyt Göteborg-vaikutteista melodista metallia tuuttaava kokoonpano ehti kuitenkin rysäyttää yleisön päälle ehkä laadullaan määrää korvaavan setin. Kovimpina vetoina mainittakoon mieleen tarttuva Form Of My Pain sekä yleisöä eniten vauhkoonnuttanut Turn To Dust, jonka voisi katsoa omaavan jo jonkinlaisia pienen mittakaavan hittibiisin piirteitä.

Seuraavaksi oli pimenevässä illassa vuorossa henkilökohtaisesti yksi koko kesän odotetuimmista keikoista. Carpark North onnistui vuosi sitten tekemään live-esiintymisellään niin lähtemättömän vaikutuksen, että odotukset olivat jälleennäkemisen myötä asettuneet huomattavan korkealle. Tanskasta Jalasjärvelle keikalle saapunut yhtye sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää heti toisena biisinä kuullun All Things To All People -levyn avausraidan Berlin myötä. Yhtye soitti myös paljon uusia tekeleitä, joiden saattoi helpotukseksi todeta olevan aivan samaa kaliiberia kuin edeltäjänsäkin. Pimenevään iltaan paiskautunut valoshow sai rauhallisen Fireworks -kappaleen siivittämänä lähes taianomaisia piirteitä. Toiseen ulottuvuuteen vei kuitenkin lopullisesti koko keikan päättänyt mahtipontinen The Beasts. Hetken ajan tuntui, että kaikki elämän epäkohdat vain poistuivat ja jäljelle jäi ainoastaan taivaisiin asti kaikuva musiikki. Vaikkei yhtyeen livesoitto täysin virheetöntä olekaan, jäävät huolimattomuudet upean tunteen alla lähes huomaamatta.

Omalta kohdaltani viimeiseksi esiintyjäksi jäi suuren haasteen Jannu-stagella niskoilleen saanut Smokesuit, jonka tehtävä vangita yleisö Carpark Northin jälkeen tuntui aluksi lähes mahdottomalta. Kaksi biisiä jo ennestään tuttua yhtyettä kuunneltuani täytyi nöyrtyä toteamaan, ettei suhteellisen tuoreella kokoonpanolla ollut pienimpiäkään vaikeuksia tehdä kuulijaansa vaikutusta. Vokalisti Marcus Hietasen rosoisella karismalla ja paikoin kovin kaoottisella käyttäytymisellä varustettu äärimmäisen taitava yhtye on livenä nähtynä kerrassaan uskomaton. Progressiivisia vaikutteita musiikkiinsa upottava kokoonpano onnistuu saamaan levylle tallennetun tunnelman livenä jokainen kerta potenssiin kymmenen. Päähän potkiva LEARN! sekä täysin käsistä lähtevän draivin omaava Cyanide Mindeye pistävät ihmettelemään missä yhtyeen pitkäsoitto oikein piileksii, sillä ideat näiltä pojilta eivät ainakaan ole lopussa.

Kolmen loistavan keikan putken jälkeen oli aika suunnata kulku takaisin kohti Seinäjokea, jotta ehtisi vielä aamuksi kotiin. Lapko, Knob ja Nicole jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta toivottavasti loistavien keikkojen putki onnistui jatkumaan illan loppuun saakka. Vaikka matka Jalasjärvelle tuntui aluksi väsymyksen takia täydeltä hulluudelta, jäi käteen kuitenkin paljon enemmän kuin ennalta olisi osannut odottaa. Koskaan ei kannattaisi luovuttaa liian aikaisin, silloin saattaa jäädä paljon hyvää kokematta. Tällä kertaa niin ei onneksi käynyt.

Teksti ja kuvat: Nunnu Koskenniemi