Numbers (USA), Obi Blanche

San Franciscolainen Numbers tarjosi lauantaina mukavalla tavalla erilaisen keikkakokemuksen niille onnekkaille, jotka olivat l�yt�neet tiens� Urho Kekkosen kadulle Semifinaliin. Eurooppaa melkein kuukauden p�iv�t edes takaisin reissaava trio lupaili taannoisessa haastattelussa olevansa kova orkesteri lauteilla, mutta ennen kuin yhdysvaltalaiset p��siv�t valloittamaan lavan, piti estradi luonnollisesti l�mmitt�� asianmukaisesti.

Alustavasti l�mp�jen kohotuksen piti startata jo puoli yhdelt�toista, mutta todellisuus oli j�lleen kerran ennakkotietoja karumpaa. Niinp� vasta kellon viisareiden osoittaessa yht�toista lamppujen alle ilmestyi yhden miehen b�ndi nimelt� Obi Blanche.

Obi Blanchen arsenaaliin ei kuulunut ns. perinteisi� b�ndisoittimia lainkaan, sill� ��nt� tuottavat instrumentit koostuivat t�ysin teknisist� vempaimista sek� ��nikoneista, jotka oltiin pinottu yhden pienen roudausboksin, sek� viel� edellist� pienemm�n p�yd�n p��lle. Lo-fi henkisyytt� huokuvan laitteistonsa avulla Obi Blanche t�ytti silti Semifinalin tummanpuhuvan tilan mit� ihmeellisimmill� ��nill�. Jonkin sortin autotallielektroa v��nt�v� sooloilu ei saanut alkuun v�ke� oikein l�mpenem��n, mutta pikkuhiljaa yksi ja toinenkin p�� l�hti keinumaan musiikin tahdissa. Samoin aivan kuin huomaamatta jalat alkoivat naputtamaan lattiasta tahtia, koukukkaiden kipaleiden k�ydess� kuulijoille tutuksi.

Kappaleet lomittuivat p��s��nt�isesti toisiinsa ilman sen kummempia taukoja tai v�lej�, ja ainoastaan kerran ��nitykitys taukosi hetkeksi. T�m� poikkeus s��nt��n tapahtui kahdenkymmenen minuutin soiton j�lkeen, jolloin yleinen mielipide oli k��ntynyt selv�sti Obi Blanchelle suosiolliseksi. T�m�n saattoi p��tell� siit�, ett� aplodit olivat v�kim��r��n n�hden pitk�t sek� raikuvat. Viel� kymmenen minuuttia lis�� minimalistista, matalateknist� ja groovaavalla tavalla toimivaa elektroa, jonka j�lkeen illan l�mmittelyosuus oli paketissa.

Kiitos ja kumarrus Obi Blanchen puoleen. Herralta on ilmestym�ss� piakkoin jotain julkaisuja, joihin ainakin Semifinalin keikan perusteella kannattaa tutustua. Ja sitten itse p��asiaan:

Koska l�mmittelij� ei tarvinnut itselleen suurtakaan tilaa, k�vi my�s roudaus helposti ja nopeasti, eik� aikaakaan kun t�ysin valkoisiin sonnustautunut San Franciscolais kolmikko Numbers oli jo asemissa lauteilla. Visuaalista puolta tehostettiin my�s muilla tavoin ja halki keikan lavan takana olevalle kankaalle heijastettiin milloin mink�kin muotoisia kuvioita sek� v�riyhdistelmi�.

Numbersin soitossa p��asiallisista vokaaleista vastaavan Indra Dunisin rummut, sek� Dave Broekeman kitara nousivat hallitsevaan asemaan, Eric Landmarkin koskettimien ja koneosaston j��dess� selv�sti n�kym�tt�m�mp��n rooliin. Landmarkin ansiosta b�ndin soundiin saatiin kuitenkin roppakaupalla lis�� syvyytt� ja muutamassa kappaleessa v�h�eleiset koskettimet nousivat melkeinp� ter�vimm�ksi osaksi pakettia.

Keikka l�hti pienen odottelun j�lkeen reippasti liikkeelle, mutta yleis�ll� oli edelleen kovia vaikeuksia p��st� menoon mukaan. Aplodit raikuivat kyll� n�tisti kaikissa mahdollisissa v�leiss� ja l�helle estardiakin uskaltauduttiin jo t�ss� vaiheessa, mutta siin� se. Kovasti Sonic Youthilta kuulostavan alun j�lkeen yhtye l�hti sukeltamaan kokeellisempiin suuntiin, muutaman kappaleen ollessa enemm�nkin kirskuvaa ��nitaidetta, kuin perinteist� musiikkia. Biisien alut ja loput venyiv�t, muuntuivat ja sulautuivat toisiinsa, eik� tulevia k��nn�ksi� voinut en�� lainkaan arvata. Toisin sanoen esiintyminen saavutti pisteen, jossa yhtye ja sen esitt�m� musiikki muuttuivat itse��n suuremmaksi teokseksi.

Paluu maankamaralle suoritettiin keikan loppupuolella, kun suoremmat ja rokimmat rallit saivat j�lleen enemm�n valtaa. T�ss� vaiheessa kuultiin my�s lainabiisi Crimson and Clover, jonka liveversio oli todella hersyv�. Kuulijakuntakin l�hti l�mpi�m��n asianmukaisesti ja todellinen kliimaksi saavutettiin, kun viimeisen biisin aikana Landmark karkasi koskettimiensa ��rest� keskelle yleis�� ja saattoi vokaalit ilmoille t�ydell� voimalla.

T�m�n rynnistyksen j�lkeen illan anti livemusiikin puolesta oli siin�, joten ei muuta kuin takki narikasta ja ulos kylm��n Helsingin y�h�n. Vaikka alkutalvea enteilev� s�� oli hyisev�, jaksoi juuri �sken koettu tilaisuus l�mmitt�� mielt� viel� kotona saakka � t�t� se kunnon livemusiikki on.

Teksti ja kuvat: Mika Roth