Depressure luottaa itseensä
20.02.2008
Omasta visiosta kannattaa pitää kiinni. Aika ajoin saa alan lehdistä lukea bändejä hajoittaneista "musiikillisista erimielisyyksistä", mutta oman polun valitseminen ja sen raskaskin tarpominen on sekä normaalia että usein tarpeellistakin. Parhaimmassa tapauksessa jälki kun on hyvinkin kirkastunutta. Näin tuntuu olevan myös joensuulaisen Depressuren tapauksessa. Yhden miehen näpräilystä oikeaksi yhtyeeksi kehittynyt poppoo on pitkälti vahvojen näkemysten summaa.
Progebändiksi itsensä lukevan Depressuren musiikki soljuu luonnostaan orgaanisesti eteenpäin. Liiallinen kikkailu on osattu jättää syrjään, mistä syystä yhtyeen musiikki tuntuu raikkaalta kokemukselta. Depressuren kesäkuussa 2007 julkaistu ensimmäinen demo, kolmibiisinen Weak Moments, ottaa salakavalasti vangiksi ja pitää otteessaan. Desibeli jututti yhtyeen voimahahmo Antti Heikuraa bändin historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Ennen Depressurea Antti kertoo soitelleensa lähes yksinomaan metallia. Oma visio määräsi tekemistä sen verran kovasti, että musakuviot piti epätyydyttävän bänditoiminnan jälkeen laittaa tyystin uusiksi. Yhtyeessä omat ideat eivät välttämättä päässeet esille niin hyvin kuin olisi ollut suotavaa, mikä yhdessä pöytälaatikkosäveltämisen ohessa johti Depressuren syntyyn.
– Alkoi kertymään pikkuhiljaa biisinraakileita. Nauhoittelin kotosalla niistä raakaversioita ja rupesin miettimään josko narulle laittaisi. Sitten kun lukiosta pääsi irti niin aloitin paikallisen musavelhon Jani Kuittisen kanssa nauhoittamaan noita biisejä. Valinta osui kyllä täysin nappiin. Mies oli juurikin samoilla linjoilla mitä mie itse ja biiseihin tuli tosi hyviä ideoita sieltä suunnasta.
Depressure alkoi siis Antin omana projektina. Demon Antti vielä soitti lähes yksin Jani Kuittisen avustaessa koskettimissa ja taustalauluissa. Vähitellen mukaan tuli muita soittajia. Tätä nykyä yhtyeessä vaikuttavat demolle yhden soolon soittanut Olli Karhu kitarassa, Jarno Väänänen rumpujen takana ja Harri Nykänenbasson varressa ja Heikki Myller koskettimien äärellä.
– Toinen kitaristi eli Karhun Olli löyty helposti. Tuttu musahommista jo monen vuoden takaa ja joskus oltiin kahelleen soiteltukin jotain akustisia biisejä. Sitten meinasikin tulla tenkkapoo. Soittajienhakuilmoituksia leviteltiin ympäri pitäjää, mutta hyvin oli laihanlainen tulos. Oikeat jätkät löytyivät kuitenkin lähempää kuin osasi arvatakaan. Myllerin Heikki ja Väänäsen Jarno vanhoja tuttuja ja Nykäsen Harri löyty samasta Han Moo Do -ryhmästä, missä Ollin kaa oltiin. Ajatteli varmaan, että jos nyt ei vastaa myöntävästi tähän ”Tuutko soittaa bassoo?” -kysymykseen, niin saattaa vastasuudessa turpaan tulla liian kovasti treeneissä.
Näin Depressure muotoutui yhden miehen projektista oikeaksi bändiksi.
– Kyllähän nyt bändinä toimitaan enkä mie mikään diktaattori halua olla. Tosin vastaan tällä hetkellä lähes kaikesta mitä tähän hommaan liittyy ja haluankin toistaiseksi pitää langat pitkälti omissa hyppysissä, vaikka se paljon hommaa teettääkin. Ollilla on kyllä pitkälti sama visio kuin miulla. Hänen kanssaan aika paljon funtsitaan näitä juttuja. Oon kuitenki huomannu tässä 10 vuoden aikana mitä bändeissä oon pyörinyt, että jos liian monella jätkällä on liian erilainen idea siitä mitä tehään ja miten, niin lopulta ei tule kuin sanomista. Yksi tähtää samalle keikalle Alatalon Mikon kanssa ja toinen diggaisi vetää corpsepaintit naamassa treenitkin.
Musiikillisia vaikuttajia kysyttäessä Antti heittää ilmoille muutaman nimen, jotka kaikki ovat erilaisia mutta tunnetaan väkevästä tunteikkuudestaan.
– Kaikki varmasti vaikuttaa siihen mitä tekee ja hyviä ideoita voi saaha ihan mistä vaan. Mutta nimiä jos pitää mainita niin kyllä semmoiset artistit kuin Topi Sorsakoski, Opeth, Radiohead ja Depeche Mode on itselle tosi kovia nimiä, Antti kertoo, ja jatkaa intuition, teorian ja tunteen välittämisen suhteesta.
– Aika fiilispohjalta nuo biisit kuitenki syntyy. En nimittäin teoriasta tiedä mitään ja olenkin yleensä monttu auki kun jätkät puhuu jostain kvinteistä ja ties mistä koukeroista. Toisaalta hyvä ettei tiedä mitään, toisaalta siitä voisi olla paljon apuakin.
Demo Weak Moments sisältää kolme kelpo kappaletta, jotka vaihtelevat rokimmasta rutistuksesta rauhallisempaan tunnelmointiin.
– Under Pressurehan on tuon laikan nopein veisu ja se sai uutta muotoo eniten nauhoitusvaiheessa. Poistettiin ja korvattiin tavaraa ja Kuittinen soitti muutaman hienon kitarahomman siihen, mikä toi ihan uutta sävyä. Livenä erittäin toimiva. Deaf to You
menee taas menee hyvinki perinteisellä sointukierrolla, mutta rakenne ei ole se kaikkein tavallisin.
Vaikka tiesin, että tämäkin sointukierto on noin miljoonassa eri biisissä, niin en mie silti halunnut jättää käyttämättä sitä kun sopi kuitenkin fiilikseen sen verta hyvin. Muutenkin meistä on tyhmää ruveta tekemään jotain erikoista ja maailmaa mullistavaa ihan vaan sen takia että nyt tehdään jotain mitä ei ikinä ole tehty.
– Weak Moments kuuluu taas siihen sarjaan, missä biisi syntyy tunnissa. Tuohon aikaan kun tein tuon biisin tuli tosi paljon kuunneltua Depeche Moden Playing the Angel -levyä ja muutenkin vitutti omat kikkailut normaalia enemmän. Sanat kertoo siitä mitenkä jonkun asian tärkeyden huomaa vasta kun sen menettää. Efekteillä saatiin tehtyy hyvinki hienoa äänimaailmaa. Yleisesti ottaen tuolla sanoituspuolella liikutaan aika arkisissa aiheissa, eikä tarvitse olla erityisen suurella älykkyydellä varustettu, että ne ymmärtää.
Depressure on vielä keikkojen suhteen melkoisen alussa, mutta bändin jäsenet ovat viihtyneet lavoilla valojen lämmössä tätäkin bändiä ennen.
– Keikkakokemustahan meillä kaikilla on jonkun verran eri projektien saralta. Itsellä jonkun viidenkymmenen keikan verran ja muillakin kyllä pääosin kymmeniä. Että sinänsä kaikki hölmöimmät mokat onnistuu jo välttämään. Depressuren keikkataval on sen sijaan vasta alussa johtuen siitä, että bändi saatiin lopullisesti kasaan vasta vuoden alussa, mut hyvää kannattaa vähän hakee ja odottaakin. Sen verran kurko porukka on nyt kasassa ja kaikilla on motivaatio enemmän kuin kohdallaan. Keikkoja on kyllä kovasti haettu ja laikkoja ravinteleihin lähetelty, mutta hyvin on vielä hiljaista ollut. Tähän asti saadut livekokemukset on kuitenki hienoja. Materiaali on semmoista, että biiseissä on tosi paljon liikkumisen varaa ja ne saa ihan uutta fiilistä livenä.
Depressurella on Antin mukaan selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Mies tuntuu olevan suhteellisen päämäärätietoinen puhuessaan tulevista koitoksista.
– Uuden demon biisit alkavat olla aika pitkälti valmiit, ja jos ei yllätyksiä tule niin kesällä on uusi äänite käsissä. Sen tiimoilta tehään todennäköisesti video, laitetaan kunnon kotisivut pystyyn ja painatetaan paitoja ja muuta tilpehööriä. Viime aikoina on tullutkin paljon perehdyttyä musabisnekseen ja promoamiseen kun on huomannut että ei tullakaan kotoa hakemaan. Eli pikkuhiljaa kasvatellaan hommaa. Kevät menee todennäköisesti treenatessa ja keikkaillessa, sitä mukaa mitä keikkoja nyt ilmaantuu. Syksylle on suunnitteilla sitten areenat ja paukkupanokset, mutta ei puhuta niistä vielä.
Toivottavasti Depressure tullaan näkemään corpsepaintit naamassa keikalla Mikko Alatalon kanssa. Tai mikä ettei niissä perinteisemmissäkin kuvioissa.
Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Depressure
