10.02.2008 Pienet – Helmikuu 2008

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 141 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Pienet – Helmikuu 2008
10.02.2008

Dead Rabbit
Helsinkiläisen Dead Rabbit in esikoisdemo todettiin varsin epäonnistuneeksi tekeleeksi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että vanhoihin epäkohtiin, eli surkeisiin soundeihin ja epämääräiseen tyylisekamelskaan on saatu muutosta. Kakkosdemolla soundit ovat kohdallaan ja tyylilajiksi näyttää jalostuneen rehellinen hardcore, joskin temmonvaihteluja on tavallista runsaammin ja paikoin julistetaan enemmänkin metallitotuutta kuin fuck the systemia. Ja kappas, kyllä tämä minun korviini ihan musiikilta kuulostaa, paikoin jopa hyvältä sellaiselta. Räyhäsasenteella mennään ja yksinkertaiset linjat on saatu toimimaan. Vokalisoinnistakaan homma ei jää kiinni, sillä Tommi Piipposen huutaminen on varsin miellyttävää kuunneltavaa. Kolmen biisin tekeleeltä ainoastaan keskimmäinen raita, Punishment Follows jää paitsioon. Ei tällä taivaita tavoiteta, mutta kehitystä on selkeästi havaittavissa.

Jarmo Panula

Depressure: Weak Moments
Tätä demoa tuli kuunneltua putkeen kolmisen kertaa peräkkäin. Weak Moments esittelee joensuulaisen proge-henkistä rockia soittavan yhtyeen, joka ihastuttaa unenomaisella tunnelmanluonnillaan. Bändin voimahahmo Antti Heikura käsittelee kuusikielistä taidokkaasti ja laulaa kohtalokkaasti. Weak Moments on kolmen kappaleen leijumistrippi, jossa ei kaiken järjen mukaan ole mitään sinänsä ihmeellistä, mutta niin vain hiljalleen lipuva raukea rock vie mukanaan. Demon kaikki kolme biisiä ovat hienoja, hienoimpana ehkä viimeiseksi aseteltu hidasteleva nimikappale. Rokkaavammat Deaf to You ja Under Pressure eivät ole nekään hullumpia. Depressure voisi saada mielenkiintoista jälkeä aikaan osaavan tuottajan käsissä. Nyt olisi Jori Sjöroosille töitä.

Tuomas Tiainen

Essentia: Between The Loneliness
Tamperelainen Essentia taantui kolmisen vuotta sitten ihan kohtuullisesti toimineesta tasostaan jossain vaiheessa aika jyrkästi. Ainakin viime vuonna näkemälläni keikalla melodisen mättörockin ahkerat tekijät olivat ihan hukassa juttunsa kanssa eikä viimeisin kuulemani äänite myöskään lunastanut odotuksia. Nyt tuore kolmen biisin lipare pistää jälleen kohtuullisen hyvin, melodisuus ja “vaanivahko” rähinä lyövät kättä ihan hyvin. Energiaahan Essentiasta ei ole koskaan puuttunut. Silti ihan hyvästä yrityksestä huolimatta Between The Lonelinesskaan ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä bändin ennestään tarjoamaan mätkeeseen eikä biiseissä ole sellaista todellista kultareunusta, jolla ne jäisivät esimerkiksi päähän soimaan.

Eikä tässä ole kyse siitä etteikö vastaava musiikki eli koko genre olisi meikäläisen mielestä hiukan turhanpäiväinen. On se, kyllä kyllä. Silti hyvä biisi on hyvä biisi, tyylistä riippumatta ja Essentialla on korkeintaan ihan ok sävellyksiä. Kovasti yhtye silti yrittää maalata ison maailman tyylistä herkistelyn ja kakkosnelosella päähän-paukutuksen yhdistelmää. Ja täytyy myöntää että esimerkiksi Don´t Let It Be on yhtyeen omassa biisilistassa sieltä parhaasta päästä. Joten eipä heitetä sitä kirvestä vielä kaivoon, ehkä se saadaan vielä viimeisen päälle teräväksi ja iskutkin osumaan kohdalleen…

Ilkka Valpasvuo

Gutter Stars: From Gutter To Glory
Pääkaupungistamme musiikkialalle suuntaava Gutter Stars luottaa esikoisdemollaan raskaasti soivan kasarirockin voimaan. Heti avausbiisi Speculationsissa tehdään selväksi, ettei kyseessä ole mikään turha tekele, sillä kliseillä maustetussa tiukassa rokittelussa pysyy meininki kasassa koko kaksi minuuttia ja 44 sekuntia. Sitä seuraavat Unknown ja Let It Burn ovat tasoltaan avauksen hyvässä peesissä. Fasun lauluääni on kuin suoraan kuluneesta nahkatakista leikattu ja nyrjähtäneelle glamille tuoksuvasta ulkomuodostakin tunnutaan pitävän huolta jo alkumetreiltä saakka. Studiotyöskentelyynkin on panostettu, sillä soundit mielyttävät korvaa. Lupaava alku.

Jarmo Panula

Koalitio: Valurautaiskelmä
Koalition agenda on sama kuin niin monen muun suomalaisen yhtyeen: soittaa raskasta, suomenkielistä materiaalia. Yhtye tosin lisää adjektiivin "hämärä" mukaan litanian jatkeeksi. Raskaampia yrittäjiä on tässä maassa jo sen verran, että erottuakseen joukosta, on oltava oikeasti jollain tapaa poikkeuksellinen, vaikkapa sopivalla tavalla hämärä. Koalitio jää hyvistä pyrkimyksistä huolimatta keskikastiin. Maj Karmasta ja Toolista ammentava rock polveilee kivasti ja biiseissä on käytetty hienosti erilaisia osia, mutta valitettavasti laulu laskee pisteitä. T. Niemen vokaalit toimivat useimmiten rankemmissa kohdissa, mutta hiljaisemmissa osuuksissa mies on hukassa. Demon kolme biisiä ovat tasavahvoja ja rutistavat tarvittaessa kunnolla. Treeniä lisää etenkin laulun osalta niin homma etenee. Odottelemme mielenkiinnolla lisää.

Tuomas Tiainen

Liver Pool
Helsinkiläinen rock-nelikko Liver Pool (kyllä, erikseen) pistelee tällä viime vuoden lopulla julkistetulla kolmen biisin demollaan “hardrock-vaikutteista progressiivishenkistä vaihtoehtorokkia”, kuten yhtye asian itse esittelee saatteessaan. Eniten hommassa silti maistuu se ensimmäinen eli muriseva hardrock. Demon hiukan tuhnuiset soundit saattavat toki osaltaan vaikuttaa tähän mielikuvaan… Silti mitään kauhean selkeää proge-ilmettä levyllä ei ole ja tuo vaihtoehtorock on sen verran epämääräinen “genre” että sinne nyt saattaisi lykätä melkein mitä tahansa hiukan mollivoittoisemmin särisevää settiä. Parhaiten yhtyettä ehkä siltikin kuvaisia hardrockin ja altsun välillä tasapainoilu, sen verran sitä tummaa särö-ilmettä nimittäin löytyy.

Nelikon näytteissä riittää vielä hiomista. Biisien mahdollisesti ihan toimivatkin ideat tahtovat hukkua hiukan sekavan oloiseen demosoundiin. Ja ehkä se proge-leima yrittää näkyä siinä polveilevuudessa, joka kuitenkin tällä näytteellä kuulostaa eniten soitolliselta haparoinnilta. Pahimmillaan koko touhu meinaa kaatua ihmeelliseksi rämistelyksi. Tässäkin koosteessa on mukana sen verran ammattimaisella soundimaailmalla toteutettuja demo-näytteitä, että Liver Pool jää auttamatta sekavuutensa ja “linjattomuutensa” takia jalkoihin. Sekava soundikin voi olla ihan toimiva tyylikeino, mutta sen ei pidä kuulostaa siltä kuin se tässä kuulostaa – taidon puutteelta ja huonolta demotallenteelta.

Ilkka Valpasvuo

Ramblin´ Dummies Revival: Factory Flaw
Pääkaupunkilainen tumman rockin ja hardrockin maailmoissa kaahaava Ramblin´ Dummies Revival vakuuttaa parhaiten Edla Niemen laulun ja menevän rock-paahdon toimivalla yhdistelmällään. Edlan persoonallinen ääni tuo mukavaa tummasyistä vastapainoa säröisen kitaroinnin rullaavuuteen. Mitään pyörää tässä ei silti olla keksimässä uudestaan, minkä yhtye itsekin saatteessaan myöntää. Mutta tiukasti etenevän rockin maailmoissa viisikko luovii silti kohtuullisen osuvasti. Kolmen biisin Factory Flawia kuuntelee mielellään. Kakkosraidan Stillborn öisemmän rauhallinen näppäily antaa toimii laulun kanssa vielä kaahaustakin paremmin. Sellainen öinen mietiskelevyys pukeekin hyvin Dummiesia, vaikka kyllä kaahaus-puolikin toimii.Vielä kun päästään eroon lopustakin demomaisuudesta, niin hyvä tulee.

Ilkka Valpasvuo

Sadie´s Imaginary Friend
Neljän nuoren tytön pari vuotta sitten perustama Sadie´s Imaginary Friend kuulostaa kahden biisin demollaan mukavan idearikkaalta. Vahvoilla taustalauluilla varustettu tummapintainen särörock ei vielä missään nimessä kuulosta täysin “valmiilta”, mutta nelikon melodiantaju, hyvät sävellykselliset ja sovitukselliset ideat sekä melkoisen toimiva yhteissoitto vakuuttavat jo tässä vaiheessa.

Hienosti toisiaan ajatuksellisesti tukevat biisit, jyräävä alternative rock-ralli God Won´t Be Saving You Today ja hivenen iisimpi, kepeämpi ja iloisempi Do´h voisivat pienellä treenaamisella ja hiomisella antaa vieläkin tarttuvamman ilmeen, mutta ymmärtääkseni ensimmäiseksi demoksi tämä lätty on oikein hyvän kuuloinen ja lupaava. Jos heitetään hatusta ettei isolla levy-yhtiöllä levyttävä (hiukan punkimpi) Stalingrad Cowgirls loppujen lopuksi ole biiseillään hirveästi aloittelevaa SIF:iä enemmän viehättänyt, niin tyttönelikolta voisi olla lupa jo tässä vaiheessa odottaa paljon hyviä asioita jatkossa. (Kyllä minä Cowgirlsistäkin ihan diggailin, ei se silti sen pahimman hypensä lupauksia ole täyttänyt. Vielä ainakaan…)

Ilkka Valpasvuo

The Bulldozers
Tamperelainen The Bulldozers ei nimestään huolimatta runno puskutraktrorilla, vaan leijailee avaran rockinsa kanssa enemmän jossain Deep Purplen, Kingston Wallin ja Led Zeppelinin puolivälimaailmoissa. Kiemuraa on, mutta myös melkoisesti tilaa ja kaarta. Solisti Rodrigo Coloman sankari-venyttelevä laulu on ihan komeaa kuultavaa ja sopii hyvin soiton kaahaavuuteen. Purplemaiset koskettimet ovat myös toimiva elementti. Jatkossa viisikon täytyisi sitten tästä melkoisen hyvin tiivistetystä soundimaailmastaan takoa kultakimpaleita. Tällä demolla biiseissä on kieltämättä jo hyvin otetta, mutta se ote tuntuisi löytyvän aika uskollisesti samanlaisena kuin esikuvilla. Eikä yhdestäkään näistä sävellyksestä vielä todellisia hittejä irtoa, vaikka hyviä ideoita toki on. Esimerkiksi Rock My Ballsin slide-jurnuttelua käytetään hyvin, eikä se rumpuväliosakaan huono ajatus ole. Eli Bulldozereita ei kannata sivuuttaa olankohautuksella, vaikka osa soitosta onkin turhan tuttua kauraa.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 1270

Uusimmat levyarviot