09.04.2008
Klubi/Tampere
Vuodenvaihteen kovimpia komeettoja oli kuusivuotiaana Suomesta Ruotsiin muuttanut Anna J�rvinen, jonka debyyttilevy Jag Fick Feeling on hurmannut tuhansien muiden tapaan my�s allekirjoittaneen. Hiukan kuin puskista soolouralleen noussut 37-vuotias opettaja ja perheen�iti onnistui jo aiemmin myym��n Suomen keikkansa Helsingiss� loppuun, joten ei ollut mik��n yll�tys ett� Tampereen Klubikin pursui kiinnostuneita. 2000-luvun alussa J�rvinen toki oli mukana englanninkielist� indierockia soittavassa Granadassa, joten sin�ns� nykyiselle uralle on olemassa vahvaa pohjaa. Silti mielikuvaksi on j��nyt ett� Anna itse on ollut kaikkein h�mm�stynein siit�, kuinka kovan hypen h�nen hempe� folk-levyns� on saanut aikaan, sek� Ruotsissa ett� Suomessa. Jos J�rvinen vaikutti viimeksi keikallaan ujolta ja varovaiselta, oli l�sn�olo t�ll� kertaa ihan toista luokkaa. Silti sympaattisuuspisteit� ropisi varmasti ihan yht� lailla.
Annan l�mmittelij�ksi oli Klubille kiinnitetty kotimainen, kosketinvetoista poppia soittava Astrid Swan. Kohtalokkaasta maalailusta iloiseen huohotukseen ja menev��n poppailuun ulottuva setti koostui ainakin valtaosin tuoreen Spartan Picnicin materiaalin varaan, jota Astrid esitti yhdess� rumpalin ja kitaristin kanssa. Periaatteessa keikka toimi hyvin � biiseiss� oli mukavasti vaihtelevuutta ja imua, kitaristi Mikael Hakkarainen mausti touhua tarpeen mukaan toisilla koskettimilla ja ksylofonilla ja Astridin laulu kulki kohtuullisen vakuuttavasti. Silti yhtyeen tilan valtaamisessa oli ongelmia. Klubin lava oli hiukan turhan iso kolmelle eturiviin sijoitetulle muusikolle ja johtuen l�mmittelij�n roolista, takana siint�neet Anna J�rvisen b�ndin instrumentit toivat hiukan sellaisen p��lleliimatun maun. Liek� sitten t�st� johtunut, mutta Astrid ei oikein �s�teillyt� esiin lavalta. Tuntui ett� maestro itse oli vain yksi osa b�ndi��n, joka t�ss� tapauksessa oli hiukan huono asia. Naapurintytt�m�isyys on toki sympaattista, mutta t�ss� kohtaa se vaikutti hiukan siten ettei Astrid niin sanotusti varastanut showta.
Toinen �ongelma� oli uuden biisimateriaalin vahva �huohottavuus� � tuntui ett� turhan monessa kohtaa b�ndi ik��n kuin kiirehti biisi� suotta kohti loppua. Kappaleet eiv�t oikein ehtineet nappaamaan mukaansa, kun niiss� oli niin kiirus. Niinp� heti kun Astrid hiukan rauhoittui Who�s Gonna Hold Youn ��rell�, homma toimi paremmin. Ja sen j�lkeen iloisempi As Long As It�s Not You kuulosti huomattavasti paljon paremmalta. Minun korvaani Astrid paransi koko ajan loppua kohti.
Astridhan suunnitteli alun perin ett� uusi levy olisi tehty hyvin pelkistetysti vain rumpalin ja h�nen itsens� voimin. Kaikki kunnia toki multilahjakkaalle Mikaelille, mutta hetkitt�in aloin miettim��n olisikohan tuo ollut live-toteutuksena ihan p�tev� kokoonpano? Tuntui nimitt�in hetkitt�in silt�, ett� riisutumpana biisien vahvuudet olisivat voineet p��st� viel�kin paremmin esiin. Sellainen rauhoittuminen biisien ��relle oli kuitenkin se, mit� eniten kaipasi lis��.
Anna J�rvinen nelimiehisine b�ndeineen oli opetellut t�m�n l�ksyn hyvin. Ensimm�inen kappalekin aloiteltiin hyvin rauhallisesti harmonikan, ksylofonin ja akustisen kitaran tahtiin. Muutenkin, vaikka k�yt�ss� oli my�s basso, rummut ja koskettimet, tuntui ett� juurevan ja akustisen instrumentaation k�ytt� oli yksi avainasioita, joilla J�rvisen keikasta luotiin niin intiimi ja valloittava. Toinen keskeinen juttu oli Anna itse � naisen hymyilev� ja leikittelev� l�sn�olo oli todella harvinaisen mahtavaa seurattavaa. Rentoutuneesti suomeksi yleis�lle jutustellut Anna sai viimeist��n muutaman kappaleen j�lkeen kiedottua koko salin pikkusormensa ymp�rille. Ja viimeist��n siin� vaiheessa kun yhtye pisti toisen kappaleen akustisen keskittyneesti ilman rumpuja, oli Klubi myyty. Siihen per��n Annan huuliharpulla aloittama Leena sai niskakarvat nousemaan pystyyn. Kertakaikkiaan loistavaa nyanssien rakennusta!
Niin tosiaan, huuliharppu oli viel� yksi lis�elementti lis��m��n hymyilev�� juurevuutta. Eik� se viheltelyk��n tehnyt pahaa� Minun korvaani keikalla ei oikeastaan ollut yksitt�isi� biisillisi� kohokohtia. Pikemminkin keikka meni alusta loppuun asti mahtavasti. Toki esimerkiksi mainituissa kohdissa homma kulminoitui, eik� ollut ihme ett� ablodit piteniv�t biisi biisilt�. Mutta mit� t�st� j�i ihanan musiikin ja mahtavan esiintymisen ohella vahviten mieleen? Annan hymyrypyt tietysti. Ihana nainen.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
