26.06.2008
Klubi/Tampere
Tampereen Klubilla oli tarjolla jotain niin innostavaa ja harvinaista ett� jopa EM-jalkapallo j�i toiseksi. Ja kuten aiemmin Helsingiss�, Will Oldham b�ndeineen houkutteli paikalle my�s muiden kaupunkien popparit. Niinp� Klubi oli jo alkuillasta mukavan t�ynn� ja tuttuja naamoja oli mukavan runsaasti.
Amerikkalaisen singer/songwriter-perinteen nostalgisimpiin lipunkantajiin ilman muuta lukeutuva, nelihenkisen b�ndin kanssa esiintynyt Bonnie �Prince� Billy ei kuitenkaan kuljettanut keikkaansa helpoimman kautta. Jos illan aikana kuuli kommentteja kuten: �ei yht��n tuttuja biisej� viiden vuoden takaa tai kauempaa� ja �ei soittanut yht� ainoaa nelj�st� parhaasta biisist��n� niin voisi kuvitella ett� t�m�nkin olisi viel� voinut ylitt�� Joka tapauksessa, noin puolitoista tuntia soittanut, hyvin akustisesti varustettu ja rauhallisesti hypnotisoinut viisikko onnistui loistavasti vangitsemaan tiivisti Klubiin sovittautuneen yleis�n.
Ennen t�t� innokkaasti odotettua Amerikan ihmett� esiintyi my�s kaksi kotimaista yhtyett�. Tosin ihan suomalaiseksi netin ihmemaassa merkattu Shannon Rowley henki kyll� tummasyisess� rokissaan my�s jotain irkkumeininki�. Ainakin suomalaisia soittajia niin kitarapopin kuin punkin maailmasta sis�ll��n pit�nyt yhtye aloitti mukavan rauhallisella vaaniskelulla. Oli akustista kitaraa, pystybassoa ja jonkinlaista jousisoitintakin k�ytettiin.
Jokin siit� touhusta silti jo tuossa vaiheessa uupui. Tuntui kuin kappaleissa ei oikein olisi muuta juonta tai s�vellyksellist� koukkua kuin se tumma junnaavuus ja pikku hiljaa aina r�yh�kkyyteen asti kasvanut ��ij�ily�. Ja kun soittimet pikkuhiljaa muuttuivat kova��nisemmiksi ja s�hk�isemmiksi, niin se v�h�kin ideanpoikanen alkoi kadota meuhkan varjoon. Varsinkin solistimiekkonen itse py�ri sel�ll��n lavalla useampaan otteeseen kuin parhaallakin punk-keikalla konsanaan. Hivenen toisessa asiayhteydess� Rowleyn jo kumppaneiden juttuun olisi ehk� jaksanut uhrata enemm�nkin uppoutumisyrityksi�, mutta odotellessa kaunista ja pehme��, aitoa ja juurevaa Bonnieta tuntui ett� nyt on kyll� t�m� b�ndi buukattu hiukan hassuun paikkaan. Olihan paikalla toki kaksi kolmasosaa tamperelaisista musiikkity�l�isist�, joten�
No joo, mutta eip�h�n se ollut ihan samoilla linjoilla my�sk��n tuo Samae Koskinen Taikaorkestereineen. Eik�h�n toki l�mpp�rin miss��n nimess� pid�k��n olla yksi yhteen p��esiintyj�n kanssa�Koskinen oli komeasti puku p��ll� kuin kansanedustajaehdokas ja viisihenkinen Taikaorkesteri vakuutti my�s valkoisine kauluspaitoineen ja mustine henkseleineen. Liikkeell� oltiin noin musiikin puolesta aika riehakkaalla ilmeell�, hetkitt�in meininki l�heni jo jos ei nyt ihan sankarihevi� niin ainakin vastaavaa rockia. Kitaran varressa keekoillut Salmisen Jukka p��si vinguttelemaan sooloa ja kaikkea.
Tuli kuunneltua Samaen soolodebyytti juuri ennen keikkaa. Ja oli kyll� positiivista n�hd�, kuinka t�m� koskettimilla ja saksofonilla ennest��n vahvistunut ��rimm�isen taitava ryhm� veti biisit ihan uuteen ilmeeseen livemuodossa. Ulapasta esimerkiksi vedetiin aivan loistava versio! Universumi ja H�n asuu n�ill� kulmilla taas oli jo aiemminkin vedetty aika ripakasti. Mielenkiintoisimpia juttuja oli toki kuulla Samin uusia biisej�. Sielt� l�ytyi mahtavaa setti� kuten Kuolematon ja Ratsastaa rakkauden valkealla hevosella (tai jotain), jotka molemmat vedettiin sellaisella ponnella ett� Ter�sbetoni-versiointeja voi j��d� odottelemaan. Aiheetkin voisivat melkeen sopia� Mutta l�ytyi my�s sellaisia biisej�, jotka eiv�t ensikuulemalta vet�neet vertoja muulle materiaalille. Plussan puolelle onneksi j��tiin.
Oli muuten ensimm�inen Samin laulama keikka, jossa h�nen ei tavinnut kuiskata lainkaan. Samae Koskisen kuiskaava laulutyyli on toki ��rimm�isen persoonallinen asia ja taipuu omassa korvak�yt�v�ss� mainiosti, mutta t�ll� keikalla Sami ja Taikab�ndi eiv�t tarvinneet kuiskauksen antamaan elementti�. Homma toimi ilmankin mainiosti.
Sitten itse asiaan. Bonnie Prince Billyn keikka alkoi verhot kiinni s��t�en. Terassin ikkunasta tuli sen verran vahvasti laskevan auringon valoa sis�lle ett� varsinaisesti pime�st� tunnelmasta oli turha puhua, mutta sellainen harras h�m�ryys p��si syntym��n. Hypnoottisuus, juurevuus, aitous, pehmeys ja kauneus olivat siis avainsanoja. Ja kun instrumentteina oli viulua, pystybassoa ja ��rimm�isen upeat, monipuoliset perkussiot, niin se juurevuus oli todellakin sit� luokkaa, ett� sen amerikkalaisen mullan pystyi miltei tuntemaan.
Varsinaista hittikavalkadia ei siis kuultu. Mutta sellainen olisikin voinut olla keikan tasapainolle jopa karhunpalvelus. Nyt hiukan r�j�ht�neelt� n�ytt�v� Oldham b�ndeineen onnistui heti alusta asti vangitsemaan yleis�n huomion ja suurin osa porukasta tuntuikin leijailevan b�ndin kauniin ja rikass�vyisen, ��rimm�isen rauhallisen soitannon siivill� melkein puoliunessa. Pelk�st��n soiton tenho oli sen verran upea, ett� meik�l�inen ei tahtonut p��st� siit� irti vaikka kokeilumieless� v�lill� yritinkin. Kaiken sokerina oli sitten viel� miehen itsens� laulu. Eleet�nt� ja tasaista, mutta silti ��rimm�isen aitoa ja koskettavaa.
Kolmen biisin encoren j�lkeen olo oli aika mainio. Vaikka keikka pisti hymyilem��n sill� aitoudellaan ja l�mm�ll��n, uskon ett� Bonnie Prince Billy olisi helposti saanut ainakin meik�l�isen tirauttamaan kyynelen jos toisenkin, jos olisi niin halunnut. Enk� varmaan olisi ollut ainoa� Omassa sarjassaan ehdotonta k�rkikaartia.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
