Anssi 8000 & Maria Stereo, Plutonium 74

Tottakai Tapania vietetään tanssien. Kinkut ja kankut sulamaan ja niin edelleen. Ja silloin kun on tarkoituksena tanssia, olisi suotavaa että paikalla olisi rytmipoljentoista musiikkia. Vaikka rock onkin tanssimusiikkia, ei illan avannut Anssi 8000 & Maria Stereo ole sitä kaikkein eniten tanssiaskelta pistävää settiä – ennemminkin takapotkua, pokoamista ja tärinää. Siksi ehkä illan varsinaiseksi pääesiintyjäksi leimautui reggae-pohjaista suomenkielistä tarinointia tarjoileva Plutonium 74, joka on ehkä parhaiten kotonaan ulkotiloissa ja auringossa mutta joka Klubin hämärässä pisti myös oikein hyvin.

Mutta ensin Sahalahden sympaatttisesti sheikkaava pariskunta. Duel-levyllään kaksikko tiivisti kulmikkaasti rytmittyvästä tee-se-itse –soitostaan kohtuullisen ”siististi” soivia tykyjä, jotka näin livemuodossa sitten polveilevat aina vieläkin enemmän. Kompastelu ei Anssin ja Marian kohdalla kuitenkaan haittaa, sillä se tavallaan pukee juttua hyvin. Pääasiahan on aina hyvät biisit ja niitä riittää, I Feel Like Surfingistä Sleeves Of Jesukseen. Marian laulama Eye Of An Animal oli tällä keikalla yksi parhaista. Toki myös esimerkiksi Riot ja My Dodge tippuivat hyvin.

Muutamien kappaleiden kohdalla taas tuntui että paria jännitti. Tai sitten ei muuten vaan irronnut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Liekö syynä sitten Klubin raskas risotto vai mikä…Tunnelmassa ei ainaakaan ollut mitään vikaa, jota kaksikko itsekin kiitteli. Hiukan lyhyehköstä virsi kaunis, mutta minkäs teet? En tiedä onko kaksikko ehtinyt vielä sovittaa vanhempaa Kasitonnia duo-kuntoon ja onko uutta matskua myöskään syntynyt esitysasuun asti, mutta jotenkin tuntuu että lisääkin voisi kohta ottaa vastaan. Onneksi Duelilta löytyy hyvyyttä alusta loppuun. Ja saahan sitä pituutta lisättyä niillä melko absurdiksi välillä yltävillä välipuheilla, joissa tällä kertaa oli tavattu mm. Tuomas Holopaisen isä.

Polkurumpu-systeemi luo mukavan töksäyttelevän rytmipohjan, joka jo omalla tavallaan personoi sellaisen Kasitonni-soundin. Siihen Anssin garage-henkinen kitarointi ja omalaatuinen laulutapa vielä. Sekä tietysti Marian urut, jotka humisivat välillä sen verran vahvasti ettei niistä juuri muuta kuulunutkaan. Parhaimpia yksittäisiä hetkiä olivat muutamat revittelyt – Marian lyömätyöskentely ison pellin ja lehmänkellon kanssa sekä molemmilta välillä yllättävänkin komeasti irroneet laulu-bravuurit. Etenkin Marian laulu on harvoin yltänyt yhtä mahtaviin irrotteluihin.

Sitten Pluto. Kahdella albumillaan vankan fanikunnan kerännyt rytmi-orkesteri pisteli Klubilla tasaisesti sekä debyyttinsä ehkä astetta reggaempaa materiaalia ja mahtavan Peittoalueen ulkopuolella -kakkosalbumin hitit. Aseistushan 74:illa on tanssitoimintaa varten mainio – usempi lyömäsoittaja, urut, torvia, haitaria, kitara, basso ja taitavat taustalaulajat vielä äänessä eniten olevan Ylermin ohella. Niinpä liike oli lattialla alusta asti hyvä. Tosin Plutoniumin biisit voisivat toimia ihan hyvin riisutummallakin instrumentaatiolla – sen verran hyviä biisejä yhtye on luonut.

Perusasioita tarkasteltiin, Alakerran orkesteri päästettiin irti soittamaan odotettua Tuubajuubaa jotta Kaisa menisi diskoon ja reipas Audiovirta oli täynnä herkkiä Lokkien sulkia. Loppulaulu ei tällä kertaa ollutkaan se lopullinen niitti, eikä orkesteria ”päästetty” pois vielä hiukan hakien alkaneen Ihmisestä toiseen-vuorolaulunkaan tahtiin… Varmasti keikka ei jättänyt faneja kylmäksi, tanssihurman ohella myös tarinoiden sanakäänteitä tuli hoilattua mukana. Hyvin siis Plutonium porisi. Saas nähdä millaisen uran tämä ryhmä vielä saakaan aikaan? Tilaahan kotimaisella rytmikentällä olisi kyllä isompaankin sukseeseen.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo