03.01.2009
Klubi/Tampere
Kaksi-iltaisen Talvipotpurin kotimaista kitaraskene� esittelev�n j�lkimm�inen kattaus alkoi kahdeksan aikaan Klubin lauteilla instrumentaalisesti. Jo toistakymment� vuotta surffia tahkonnut The Verticals yhdistelee Laika & The Cosmonautsin instrumentaali-lainelautailua hivenen mustapukuisempaan huopahattu-poseeraukseen. Ja on siell� sit� Link Wrayt�kin rutosti. Ja ska-maailmaa. Perkussionistin messev�t pulisongit olivat se ulkoinen piste iin p��ll� yhtyeen tummanpuhuvaan tyylikkyyteen. Musiikillisesti harmitti ett� j�yk�sti poseerannut mutta sit�kin svangaavammin s�r�illyt yhtye joutui avaamaan illan jo kahdeksan pintaan, jolloin vain kaksi rock�n�rollin tosiuskovaista herraa pisti jalalla koreaksi tanssilattialla. Rytmipotkuinen kuusikko olisi voinut olla omiaan vaikka illan p��t�ksen�kin, vaikkei tietenk��n ole niin �hot�, �chic� ja �in� kuin illan indie-p��tt�j�t. Tanssijalat meni hiukan hukkaan. Ja olisi aktiivisempi ja monilukuisempi yleis� voinut aika paljon rentouttaa my�s Vertikaalien lava-preesensi�.
Illan komea��nisin rokkikukko oli varmastikin vaasalaisen The Duken Mikko Kananoja, jonka ��nen vaeltaminen etenkin yl�rekisteriss� toi yhtyeen popahtavaan klassiseen rock-soundiin mukavasti persoonaa ja my�s n�ytt�vyytt�. Miehen etenkin loppupuolesta keikkaa l�hes k�sist� karannut rokkikukko-poseeraus oli samaan aikaan t�ysin holtittoman n�k�ist� ett� my�s omanlaisensa show-elementti. Itselleni mies kuitenkin vakuutti nimenomaan mikin takana, ��nen taittuminen on harvalla nuorella rokkiretkueella n�in nautinnollista. The Duke rullaa energisesti mutta melko harmonisesti, mahdollistaen s�r��ns� my�s hieman rauhallista kimaltelevuutta. Sillain Zeppelinin hengess�. Kaaria maalataan komeasti ja biisikyn�ss� oli mukavasti my�s persoonallista koukkua. Mutta kyll� Mikko aika lailla t�t� keikkaa veti silti. Ja hyv� niin, ei puhettakaan mist��n tukkoisuudesta kuten levy-materiaalissa on v�lill� ollut.
Kahden peukut yl�s-keikan j�lkeen The Scanditones oli kyll� melkoinen pettymys. Tummapintaista, riffivetoisuuden ja melankolian s�vyj� yhdistelev�� rokkia soittava viisikko ei oikein mill��n osa-alueella koskettanut � soitossa ei ollut melodisuudesta huolimatta yht��n mieleenj��v�� kohtaa, soundit eiv�t esimerkiksi koskettimien kohdalla olleet maailman sulavimmat ja Tuomas Lepist�n laulu j�i aika ilmeett�m�ksi. Jopa Depeche Mode-lainan kohdalla mieleen nousi vain kysymys: Miksi? Eiv�t nimitt�in saaneet biisiin edes originaalin hyvyytt� mukaan� T�ss� seurassa Tonesit olivat kakkosdivaria, valitettavasti.
Kulmikasta, kepe�� ja tanssijaloillekin tarttuvaa indievoimapoppista soittava Kiki Pau vei touhun taas divarin k�rkikahinoihin. Nelikon l�hes letke�, mutta vauhdikas s�r�ily milloin haikealla ska-potkulla (vaikkapa Poses), milloin pienell� mutta sit�kin raikkaammalla kaarella puri hyvin ja biisien koukukkuus pisti silm��n ja korvaan. Solistin persoonallinen, pienesti vino laulu toimii todella hyvin. Voikin todeta, ett� t�m�n keikan j�lkeen olen huomattavasti enemm�n innoissani Kiki Pausta kuin olin levyn perusteella. Hyv� keikka, hyv� b�ndi ja hyv� levy, kun sit� on taas tullut enemm�n luukutettua.
Juuri muutama viikko takaperin viimeksi todistamani Joensuu 1685 pisti Klubilla melkoisen surinahurmoksen p��lle. Valomiehen oivallinen savun ja strobon yhdistelm� toi viel� mukavaa lis�elementti� t�lle Sonic Youthin, U2:sen ja 22-Pistepirkon helsinkil�iselle ristisiitokselle, joka puolustaa massiivista s�r�junnausrunkkailuaan hyv�ll� ja tarttuvalla biisimateriaalilla. Laulaja-kitaristi-kosketinvelho Mikko Joensuun lavaliikkeess� riitti t�ll� kertaa kitarannostoa ja toimiva valaistus lis�si poseeraukseen �mystisyytt� (mik�li moisen termin k�ytt�minen on miss��n muodossa osuvaa, kyse kun on kuitenkin vain rokkikeikasta). Basisti Risto Joensuukin innostui hinkkaamaan nelikielist��n mikkitelineeseen. Rumpali Markus Joensuun ty�skentely on kuitenkin se mik� pit�� tripin el�v�n� ja liikkeess�.
Muuten l�hes t�ydellinen surinatrippi, mutta keikan loppuvenytys alkoi menn� jo liioittelun puolelle. On parempi lopettaa tym�k�sti kuin v�kisin venytt��. Kaiken kaikkiaan Potpurin toinen p�iv� oli oikein antoisa. Vaikka toki viiden b�ndin putki alkaa v�kisinkin uuvuttaa, onneksi suurin osa sent��n oli innostavaa seurattavaa.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
