Jalava, Samae Koskinen & Hänen Taikabändinsä

Samae Koskinen alkaa nähtävästi pikkuhiljaa nousta isompaan tietoisuuteen. Ainakin se että Yo-talolla oli keskiviikkoiltana oikeasti melko runsaasti väkeä viestisi siitä että Koskisen biisit aletaan tuntea ja mies halutaan Taikabändeineen kokea myös livenä. Iltaa oli lämmittelemässä hyvin kokonaisuuteen sopinut, pedalsteelillä ja akustisilla kielillä varustettua Suomi-Appalakit-folkpoppia soittanut Jalava. Kaiken kaikkiaan kahden komean keikan iltama oli oikein onnistunut.

Tommi Salmisella oli illan hikisin urakka, sillä hän kapuloi illan molempien orkesterien rumpupatterien takana. Jalavan rytmiryhmän täydensi akustista bassoa näppäillyt Samppa Pyykkönen. Ville Houtun pedal steel toi vingutteluineen akustisvoittoiseen ja pehmeillä lyömillä edenneeseen soittoon kaikuisaa avaruutta. Ville Wacklinin akustisen kitaran johtamana ja Antti Westmanin laulun ja kitaran kuorruttamana Jalavan alle oli mukava istahtaa haikeiden mietteiden ääreen. Wacklinin ”kantribändi” saa nauttia brightboystä tutun Westmanin persoonallisen laulutulkinnan heleän suomenkielisestä melodisuudesta. Vaikka biisimateriaalista ei etenkään alkukeikasta irronutkaan mitenkään kerrasta päähän -viisuja, oli viisikon luoma musiikillinen maisema alusta asti hienon harmoninen ja kaihoisasti hymyävä. Suomenkielistä americanaa ei vielä nykypäivänäkään kuule hirveän paljon mutta siinä sarjassa Jalava oli erittäin pirteä tuttavuus. Vallankin kun pidemmälle päästäessä esimerkiksi Piilossa -kappaleen hiippailu jäi myös yksittäisenä täkynä korvaan. Hieno uusi tuttavuus!

Samaen keikka alkoi uudelle Elossa-levylle uskollisesti eli Perjantai aloitti myös keikan. Hevosen selässä jatkettiin eteenpäin vauhdikkaasti. Uuden Taikabändinsä ja yhteen ainoaan päivään sijoittuvalle teemalle rakentuvan kakkoslevynsä myötä Samae kokoonpanoineen on siirtynyt entistä vahvemmin rockaavaan ilmeeseen. Vallankin maestro Koskisen viimeinkin todella antaumuksellinen ja jopa pornahtavan valovoimaisesti valokeilassa viihtynyt poseeraaminen vakuutti – Sami on lavalla oikeasti kotonaan ja se todellinen rokkistaran aura hehkuu. Eikä tämä tarkoita sitä että hommassa olisi jotain feikkiä muka-katu-uskottavaa rajuilua (kuten Samaesta joskus yritettiin leipoa jossain lehtijutussa – runopoika tatuointeineen ja metallitaustoineen tai jotain…) Samae tuntuu nyt vain viimeinkin viihtyvän sen ansaitun tähden paikalla.

Valtaosa materiaalista oli toki uutukaiselta, mutta myös debyytin hienouksia kuultiin Leikkipuistosta Universumiin. Tuntui vaan siltä, että Toijalan veljesten Jukka ja Tommi Salmisen, Kytäjän Janne Lastumäen ja Pattijoen Veli Kauppisen muodostaman Taikabändin kanssa Samae hirtti vanhemmissakin ralleissaan mopon kaasun kiinni ja keuli biisien herkkyyspuolen rokkikumien mustaan vanaan. Eli aika vauhdilla mentiin ja volyymit kasvoi loppua kohden.

Rokimpi vaihde sopi paremmin biiseihin, jotka on alun perin sävellettykin reippaampaan kaavaan ja säröisempään ilmeeseen. Niinpä tämän keikan parasta antia olivat oikeastaan kaikki uudemmalta lätyltä, mainittujen ohella ainakin 27, Aikasi loppuu, Vapaamuurari ja Kuolematon jäivät vahvasti soimaan päässä. Ansaitusti herrat pokkasivat kunnon encoren, minkä takasi yksi parhaista näkemistäni Taikabändin keikoista. Samae itsekin totesi, että nyt täytyy vissiin juoda neljä olutta kun oli bändin jätkille luvannut moisen tehdä jos keikka menee hyvin. Kippis!

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo