Muuan mies, Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo
08.04.2009
Klubi/Tampere
Joose Keskitaloon voi kyllä aina luottaa. Sen verran korkea keskiarvo on ollut sekä miehen levytyksillä että hurmos keikkatilanteissa. Eikä käyrä tipahtanut myöskään Tampereen Klubilla keskiviikkoiltana, jonne asiaa seuraamaan oli saapunut Tampereen viikkokeikat huomioon ottaen todella mukavasti kiinnostuneita.
Helmi-levyjen artisti-iltaman kovan tarjonnan täydensi rillumareita folkiin ja ajattomaan nostalgiaan nivova Muuan mies. Molempia artisteja (ja levylafkaa) leimaavaa tee-se-itse-meininkiä kuvaa tavallaan myös se, että levy-yhtiön The Man eli Arwi Lind istui kummallakin keikalla rytmikapuloita naputtelemassa. Eniten Muuan mies on toki Ismo Puhakan yhtye. Miehen laulutulkinta ja sanoitukset ovat yhtyeelle sekä vahvuus että ainakin tämän keikan perusteella suurin kompastuskivi. Sen verran jäykän oloista laulupuoli nimittäin hetkittäin oli.
Muuan mies pisteli todella epätasaisen keikan. Hummauksen ja Helsinkiin-kaltaisten kappaleiden kepeäotteinen rillu-hipsuttelu veti mukanaan, sekä sympaattisena tarinointina että myös tanssijalkojen kanssa. Vakavampi-ilmeinen laulelmapuoli taas töksähti hetkittäin sen verran totiseen muka-taiteelliseen sanahelinään, että kulmakarvat kohosi. Ikään kuin yhtyeen pitäisi välillä lisätä kaikenmaailman jumi-jumeja jumitukseen, kun ihan perussanailu tippuisi hyvin toimivassa musiikkiaskelluksessa huomattavasti paremmin. Kikkailu sikseen.
Kaiken kaikkiaan MM oli keskiviikkona puolittain hyvässä iskussa. Mutta kyllä se taisi olla se seuraava orkesteri jota ihmiset olivat tulleet katsomaan. Kitaristi Mikko Kankaanpään, basisti Petri Alangon ja rumpalin Arwi Lindin muodostama Kolmas Maailmanpalo ei tällä kertaa tuonut Joose Keskitalon taustalle torvia, mutta yhtyeellä oli siltikin mainio draivi soitossa. Hetkittäin haitarilla, huuliharpulla ja kitaralla aseistautunut Joose kuulosti bändinsä kanssa jopa hieman vinorockia soittavalta Tundramatiksilta. Mikä oli mainiota huomata. Toisaalta Joosen harras presenssi ei ehkä taustabändin kanssa noussut ihan miehen parhaiden hetkien tasalle, vaikka kolme viimeistä kappaletta mies esittikin soolona näppäillen.
Bändin kanssa oli onneksi muita hurmio-hetkiä kuin hiljaisuudesta ponnistavia intiimejä hartauksia. Mahtava Pimeydestä pimeyttä vastaan, tuoreen levyn nimibiisi Tule minun luokseni, kulta ja todella vaikuttavaksi tripiksi vedetty kappale Taipale-joen taisteluiden karusta todellisuudesta sotapäiväkirjoineen kaikkineen jäivät erityisesti mieleen. Kaikessa haikeudessaan Joosen tulkinta yhdessä bändin letkeän vino-hiippailun kanssa oli mahtavaa seurattavaa. Yksi kuluvan vuoden parhaita keikkoja tähän mennessä.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
