Digitaalimiehet - enemmän huojuntaa kuin rullausta
26.04.2009
Digitaalimiehet on Black Audion ketkujalkaisen laulaja-kitaristi Ville Pirisen, hänen paremman puoliskonsa Noora Federleyn ja Sanna Järvelän muodostama suomenkielinen kitara-kosketin-elektro-yhtye, jossa Villen töksäyttelevä laulu, yksinkertaisen kautta kulkevat kitarariffit ja kosketinnäppäilyt maalaavat kiireettömästi mutta samalla rytmikkäällä poljennolla. Ja taputuksilla. Mutta onko tässä(kään) vielä kaikki? Tätä selvittääkseni tapasin kolmikon tamperelaisen Runo-kahvilan tunnelmallisessa sunnuntai-rauhassa, ison teekupillisen ja feta-piirakan äärellä.
Digitaalimiehet soittivat juuri saman viikonlopun perjantaina keikan Tampereen Klubilla, lämmitellen Cleaning Womenia ja Aavikkoa. Ensin mainitun pyykkitelinekolisteluun Digiäijillä ei hirveästi suoria yhtymäkohtia ole, eikä toisaalta niitä ole loppujen lopuksi valtavasti myöskään Aavikkoon, vaikka instru-surf-elektro-yhtyeen lyömätaiteilija Tomi Leppänen löytyykin Digitaalimiesten debyyttilevyn ”ulkojäsenen” paikalta ja mies osallistui bändin perjantaiseen keikkaan mysteerisenä verhontaus-rumpalina. Vakikokoonpanoon mies ei toki kuulu.
Vaikka juuri totesin, että yhtymäkohtia ei hirveästi ole, niin silti kotimaisen pop-musiikin kentällä vertaisin Digitaalimiehiä ehkä helpoiten juuri Aavikkoon tai alkuaikojen elektroniseen Black Audioon. Mutta erotuksena toimii kielen lisäksi erityisesti bändin tapa keskittyä ennemminkin huojuntaan kuin rullaamiseen tai tanssihurmaan. Vaikka tästäkin peruslähtökohdasta lähdetään paikoittain keulimaan, niin se on kuitenkin siellä pohjalla oleva asia, joka tekee Digitaalimiehistä kohtuullisen uniikilla soundilla varustetun yhtyeen. Myöskään liikettä ei ole, vaan keikallakin pyritään pysymään paikoillaan. Linkitys mainittuihin bändeihin lähteekin enemmän siitä, että Aavikko osaa myös rauhoitella ja jos nyt ei ihan huojua niin ainakin hidastaa ja luonnollisesti Audiossakin kuuluu Villen töksähtelevän persoonallinen laulu. Tekemisen tavoissa on toki varmasti paljon samaa kaikilla näillä yhtyeillä.
Digitaalimiehet on syntynyt aika itsestään. Taustalta löytyy yhteinen tausta Japanomatiksista, joka oli enemmän diskobiitillä varustettua elektronisempaa meininkiä. Villen mukaan Digitaalimiehissä painottuu enemmän laulelmallisuus, Noora taas ottaa esiin rock-pohjat, vaikkei bändi oikeastaan rokkaakaan. Ja toki suomenkielen käyttö. Koska kotoa löytyy urkuja ja soittimia ja bändit ovat kivoja, niin kehitys on itse asiassa aika luonnollinen. Varsinaisena kipinänä toimi Villen vuosia sitten Pauli Kallion synttäreille suunnittelema soolokeikka, jonne ajateltua materiaalia soiteltiin kotona kun Sanna tuli käymään. Aluksi yhtye keskittyi enemmän lainakappaleiseen mm. Sonicsilta, mutta nekin olivat alusta asti huojuvia. Sanna pohtii, että koska muutenkin ollaan kaveruksia niin bänditoiminta on siinä sellainen hyvä harraste, yhteinen puuhastelun kohde. Varsinaisia tavoitteita ei juurikaan ole.
Ville korostaa, että vaikka hän laulaakin kappaleet, niin Digitaalimiesten biisit ja soundimaailma syntyvät nimenomaan Nooran ja Sannan koskettimien pohjalta. Bändi onkin enemmän neitojen yhtye, johon Ville sitten tuo oman mausteensa. Teemat lähtevät yhteisestä prosessoinnista, jota leimaa otsarypytön rentous. Vaikka Villen mukaan taustalla onkin vakavailmeinen taiteellinen ja kurinalainen päätös, että juttua tehdään vain niin että sen tekeminen on mukavaa kaikille. Turha viilaaminen ja kikkailu pois. Puhalletaan hiili pois sen timantin ympäriltä ilman turhaa puristamista.
Tavoitteena kolmikolla on luoda omannäköistään tosi hyvää musiikkia ilman sen suurempia paineita. Se on aina vaan bonusta, jos joku muukin tykkää. Se olisi Ville mielestä tosi kiva, jos joku muukin miettisi että heidän musiikkinsa kuulostaa jotenkin omanlaiseltaan ja poikkeavalta, erityiseltä. Vaikka maailmasta varmasti löytyy hakemalla samanlaisia yhtyeitä, niin ainakaan semmoista tavoitetta ei ole että pitäisi kuulostaa joltakulta muulta. Digitaalimiesten soundi on toki kehittynyt pikkuhiljaa, mutta minimalistisuudesta ei ole luovuttu. Toki melodiat ja harmoniat ovat ehkä kehittyneempiä ja monimutkaisempia kuin alussa.
Digitaalimiesten musiikki on mieluummin hiukan keskeneräistä kuin liikaa tuotettua. Siksi bändi pyrkii siihen että biisi on valmis ennen kuin sovituksissa lähtee mopo käsistä. Vältetään komitea-tyyppistä miettimistä niiden pohjalla olevien piirrustusten päälle. Tarjoan vertaukseksi että jos Digitaalimiehet lähtisivät tekemään cover-levyä tai remiksauksia toisten kappaleista, niin niihin ei haettaisi lisää lihaa luiden päälle vaan pikemminkin karsittaisiin alkuperäisestäkin liikoja pois.
Digitaalimiesten tunnelma vaihtelee toki kappaleiden mukaan, elämän koko kaaren ja värien loistaessa musiikista. Enemmän kuitenkin ollaan ilon kuin nihilismin asialla, tiivistää Ville. Silti kyseessä ei ole myöskään ärsyttävien hippien maailmanparannusmeininkiä. Yhtyeen nimestä kysyttäessä Noora tarjoilee vakiovastauksensa. Eli vaikka yhtyeestä valtaosa on kauniimman sukupuolen edustajia, niin Digitaalimiehiä ollaan koska eihän Rolling Stoneskaan ole vieriviä kiviä.
Teksti ja livekuva: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Jukka Salminen
