Monsters Of Pop, perjantai

Torstaina mainiosti alkanut Monsters Of Pop jatkui perjantaina tutusti Artturissa, jossa ensimmäinen akti liikahti lavalle kello 19 aikaan. Vaikka väkeä ei vielä tässä vaiheessa ollut liikkeellä lainkaan niin paljon kuin edellisenä päivänä, seurasi Digitaalimiehien keikkaa kuitenkin kohtuullisen tiivis katsojamuuri.

Digitaalimiehet on Black Audiosta tutun Ville Pirisen kitaroinnin ja laulun ja Nooran ja Sannan yhden sormen kosketintaiteilun muodostama, helppoa elektromausteista poppia ja rokkia soittava yhtye. Kolmikko luki uusiksi suomen kielellä mm. Ring Of Firea, muutamaa Audion biisiä (ainakin Which Side Am I On?) sekä omia lyhyen ytimekkäitä rallejaan. Johtuen pitkälti siitä, että Villellä on hiukan samaa meininkiä Audionkin kanssa (ja vielä yhtyeen biisejä oli listalla), mieleen tuli hetkittäin vara-Audio. Toivottavasti Digiäijien juttu ei jää siihen, koska se nyt ei vaan hirveästi lisäarvoa toisi. Sen verran sympaattista toimintaa tuo oli, että kyllä sitä mielellään jatkossakin kuulee, mutta jonkinlaista persoonan kehittämistä kaipaan kyllä. Illan aktiivisin soittaja, herra rytmi-Aavikko Tomi Leppänen kävi pistämässä hiukan kapulaa Digitaalimiehien settiin, joka oli aika hauska lisä.

Jos puhutaan mielenkiintoisista persoonista suomenkielisen musiikin kentällä, oli seuraavaksi luvassa kaksi sellaista yhdellä iskulla. Risto-yhtyeensä kanssa pari vuotta Suomea valloittanut Risto Ylihärsilä on ennenkin yhdistänyt voimia kotimaan kovimpiin trubaduureihin lukeutuvan Joose Keskitalon kanssa. Aiemmin homma on jäänyt minun korvissani hiukan ”soitetaan vuorotellen omia biisejämme” –tyyliseen ratkaisuun, nyt hommaa oli viety hiukan pidemmälle. Etenkin osa Joosen biisimateriaalista oli sovitettu sellaiseen kaavaan, jossa Riston kosketintaiteilu toi niihin ihan uusia reittejä. Myös Riston kappaleet saivat taakseen Joosen huuliharpun ja kitaran, mutta niissä kosketin on ennestään niin kantava voima, ettei todellisia uudelleen luentoja kuultu.

Homma käynnistyi edelleen ilmavan ajattomalla kantrilla soineella Kilpa-ajajalla. Riston Levy-yhtiön jätkät laukkasi pisti aika suoraviivaisesti ja kaksikko alkoi päästä vauhtiin. Diskopallo pisti jo sen verran hikisesti, että jengi olisi pikkuhiljaa ollut valmis riehaantumaankin. Mutta ei sittenkään, varsinaista tanssimeininkiä ei vieläkään koettu Artturin osalta. Lännen demoni materialisoitui Joosen harpulla vahvasti, kun Riston enniomorricone-henkinen Hessu kostaa kertoi karua tarinaansa sarjakuvapreerialta. Joosen Luoja, auta ei herrojen versiona iskenyt yhtä syvältä kuin mitä levylle päätynyt versio, mutta keikan riipaiseva lopetus Minä ja kapteeni upotti aina pohjaan asti. Parasta.

Sitä tanssiaktiivisuutta lähimmäs pisti jo aiemmin lavalla nähdyn Tomi Leppäsen mies, koneet ja rummut-orkesteri Custom Drummer. Homma alkoi melkoisen monotonisesti, mutta kasvoi melkoisiin pirskeisiin. Samaan aikaan rytmin ylläpitäminen ja sen maustaminen koneisesti osoitti melkomoista virtuositeettia, joskin tältä Aavikon ja Circlen rytmikoneelta moista toki sopii odottaakin. Silti tanssilattia pysyi tyhjänä – luulenpa että jengi säästi itseään Yo-talolle. Silti Kustomoidulle rummuttelijalle täytyy antaa tunnustusta – pitäisi kelvata konemusiikin kekkereihinkin.

Jalat tuli hyvin lämmiteltyä Tv-Resistoria varten. Yo-talon lattia täyttyi tiiviisti, kun turkulainen syna-pop pisti homman käyntiin. Respa on joskus vakuuttanut jo pelkällä naivistisella sympaattisuudellaan, mutta mitä pidemmälle ollaan tultu, sitä enemmän musiikki itsessään on vahvistunut. Tosin muutamalla viime keikalla alkuaikoina ihastuttaneet rankempaan paahtoon karkailut ovat hävinneet kuvasta. Samoin yhtyeellä on tuntunut olevan ongelmia soundiensa kanssa. Samoin oli nyt. Se melodinen iskevyys ei oikein tahtonut päästä tasapainoon, laulu ei välillä kuulunut, välillä Päivin osuudet kävivät korvaan viiltävästi. Jossain Pong a longin ja Intiaanidiskon kohdilla homma alkoi löytää itseään, mutta kaikesta hyvyydestään huolimatta keikka ei vienyt sellaiseen hurmokseen, jollaista joskus on tullut yhtyeen keikoilla koettua. Rollstons-mies Mikon marakassi-jamittelut eivät yllättäneet Yo-talolla yhtä paljon kuin Provinssissa, mutta vähintään yhtä sympaattinen oli tämäkin vierailu.

Tanssittaa kuin psykedeliaan ja kraut-rokkiin hurahtanut Kraftwerk, esittelee Poppimonstereiden esite Porin poikien Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon elektropop-projekti Rättö ja Lehtisalon. Niitteihin ja muuhun hevi-kuvastoon sonnustautunut viisikko liikkui hyvin vinksahtaneessa maailmassa. Rätön julistava laulutapa sai tuekseen Lehtisalon toteavamman ilmaisun, hilpeästi askeltavan musiikin, jolle tarkan tahdin antoi kukapa muu kuin Tomi Leppänen? Poiketen Circlestä ja myös osasta Kuusumun Profeetan materiaalia, Rättö ja Lehtisalo ei ole oikeastaan rankkaa, vaan hullaannuttava ja kieroutunut pop tuodaan esiin vaivihkaa, piilossa muka-julistuksen ja kornin hevi-ulkoasun takaa.

Yhtye selvästi kiinnostaa, sillä keikan aikana oli lattia kaikkein tiiveimmin pakattu ja meininki eniten hurmoksellista. Itse en porilaisen humpan syvimpään koukkuun jäänyt, vaikka meininki olikin erikoista, hämmentävää, hauskaa ja näyttävää. Rättö kävi välillä valomiekalla ritaroimassa miehistöään, keulahahmojen koreografiat pistivät naurattamaan silkalla vakavuudellaan. Samin vieressä korvaan kuiskaama vertaus ”Hausmylly kohtaa Canin” nauratti. Ennen kaikkea yhtyeellä tuntui olevan hauskaa ja onnistuivat sen ilon myös välittämään yleisölleen. Melkoinen kokemus.

Sitten rannalle. Tukholmalainen Le Sport nosti lavalle kuusi herraa, joista Örjan ja Fredrik siis muodostavat varsinaisen yhtyeen. Koskettimia oli pelaamassa parhaimmillaan kolme miestä. Rantasandaalit ja shortsit kuvasivat hyvin myös musiikkia – letkeää, kepeää ja iloisen tanssittavaa poppia. Edes cover-valinta New Orderilta ei synkentänyt taivalta, vaan homma oli alusta loppuun ruotsalaista. Ei sen enempää. Mitään varsinaisesta sykähdyttäviä kokemuksia tai mukaansa repäiseviä biisejä yhtye ei minun mielestäni tarjonnut, mutta iloinen ja välitön tunnelma oli toki mukava viimeistely erittäin monipuoliselle illalle. Yo-talon osalta jäi silti hiukan torstain parhaudesta.

Ja tästähän pääset takaisin sinne torstain tunnelmiin. Finaalihuipennusta varten voit mennä etiäpäin

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo