Traffic Island, Tuulia ym.
28.05.2009
Klubi/Tampere
Maan Ystävien järjestämät Ilmastolakibileet Tampereen Klubilla esitti vakavan teemansa puitteissa kaikkiaan viisi musiikkiesiintyjää, videoesityksen ja myös hieman provokatiivista draamaa. Muuten hyvä iltama ja hyvää asiaa mutta illan rakenteesta, järjestäjien tavasta esittää asiansa ja toki myös musiikkiesityksistä jäi asioita hampaankoloon. Mutta sitähän varten näitä kritiikkejä kirjoitellaan että asioista saa palautetta – ottipa siitä sitten onkeensa tai ei. Ja etenkin näin live-arvion muodossa täytyy muistuttaa että kirjoittajan näkemys on vain ja ainoastaan hänen (eli minun) oma mielipiteensä asioista.
Ensinnä illan rakenteesta. Viisi esiintyjää oli hiukan liikaa, vaikka joukossa oli aivan erinomaisiakin keikkoja. Puoli kahdeksan ja reilusti yli kahdentoista välille pakattuina loppupää kärsii väkisinkin pienestä yleisön taisteluväsymyksestä ja kaiken kaikkiaan tapahtuma alkoi puuduttaa. Lisäksi ensimmäisiä esiintyjiä ei kesän korvilla ja hienoilla ilmoilla tule seuraamaan juuri kukaan, missä menee tavallaan hyvä esitys hiukan hukkaan. Iltama tuntui muutenkin hiukan liian täyteen pakatulta – esitykset, puheet ja muut nähtävät rytmittyivät heikosti. Lava täynnä instrumentteja, piuhoja ja pahimmillaan myös niitä roudaavia muusikoita ei ole paras paikka pitää edes puheita, saati sitten näytelmää. Olisi voinut siirtää muut tapahtumat vaikka lattialle, samalle tasalle yleisön kanssa kun sitä ei oikeastaan missään vaiheessa ollut mitään sadoissa laskettavia määriä.
Eniten sapiskaa täytyy antaa pahvinaamari-poliitikko-esityksestä, jossa Matti Vanhasta mukamas paiskottiin ilmastolaki-vaatimuksilla ja muutenkin ruoskittiin aika rankalla kädellä. Sinänsä idea oli hyvä, mutta esityksen näyttelemiseen ja lavastamiseen olisi ehdottomasti pitänyt panostaa enemmän. Nyt touhu meni enemmän innostuneen näpertelyn puolelle kuin oikeasti ajattelemaan laittavan provokaation sarjaan. Toinen yhtä iso miinus menee iltaa juontaneelle neitokaksikolle, joiden vakavaa paatos-julistusta ja teinihuudatusta yhdistellyt yleisön reaktion perään itkeminen sai koko mielenkiintoisen, ajankohtaisen ja tärkeän asian peittymään tikku perseessä hermoilleen kaksikon ala-arvoisen juontamisen alle. Rentoutukaa hei oikeasti hiukan kun menette lavalle. Ja ensi kerralla miettikää millaista yleisöä ylipäänsä tulee torstaina Tampereen Klubille Maan Ystävien tapahtumaan. Ei siellä oikein toimi mikään Raumanmeren Juhannuksen yleisönnostatus ja muka-hauskat puujalkavitsit. Jos yleisöä aliarvioi, se loukkaantuu. Ja juonnot voi suunnitella myös hiukan perusteellisemmin kuin että hei oliko sulla jotain sanottavaa tästä ja tästä…
Ilmaston lämpenemistä käsittelevä, talkoohengessä tehty video oli sitä vastoin hieno. Samoin illan musiikkiesitykset oli valittu hyvällä maulla, vaikkakin hiukan eri maisemissa liikuttiin illan mittaan. Siskonsa Suvin tukemana esiintynyt Matti Johannes Koivu on akustisen kitaranäppäilyn saralla aivan kotimaan kärkikaartia. Mies osaa sekä tehdä tarttuvia kappaleita että esittää niitä koskettavasti. Näppäilyn päälle ulottuva ja kaikesta letkeydestäänkin huolimatta jopa jylhä laulutulkinta tekee Matin keikoista juuri sellaisia vangitsevia mutta svengaavia tapauksia, jota kitarafolkin tulisi mielellään olla. Tai ei kaiken musiikin toki tarvitse laittaa punttiin vibaa, mutta sellainen aitous, sielu ja koskettavuus ovat avainasioita. Ja niitä löytyi Matilta myös Klubilla.
Mainiosti oman tulkintansa Irwin Goodmanin materiaalista levyttänyt Matti esitti setissään vuorovedolla omaa materiaalia ja pieni on kaunista-periaatteella toteutettuja Irwineitä. Kalatehdas, Odota, odota ja Topisorsakoskipäivä saivat seuraansa En kerro kuinka jouduin naimisiin-, Ei tippa tapa- ja Tositarkoituksin -kappaleet. Kiitokset ja etenkin Kovat Piipussa jäivät erityisesti mieleen, mutta varsinaisia tyhjiä hetkiä tai käyrän lerpahduksia keikassa ei ollut. Oliko kovimmat piipussa heti ensi alkuun?
Siihen kysymykseen oli vastaamassa vielä neljä artistia, joista ensimmäisenä lavan valtasi kaksihenkinen akustinen duo Tuulia, joka nähtävästi soittaa Tool-yhtyeen kappaleita suomenkielisillä sanoilla ja akustisilla sovituksilla. Emobändin metallisuudesta ja teknisyydestä en ole oikein ikinä perustanut, joten Tuulian akustisuus luulisi sopivan meikäläisen pirtaan paremmin. Yhtyeen jatkuvaa vaaran tuntua junnaavasta rytmityksestä pidän kyllä ja soittonsa puolesta Tuulia keräsikin pisteitä. Sanoitusten osalta tarinakynän vaihtelu sadismin ja makkaraperunoiden välillä oli hiukkasen häiriintynyttä joskin hetkittäin ihan osuvaa. Se mikä eniten jäi häiritsemään oli laulajan ehkä liikaakin Maynard James Keenanin hengessä liikkuva tulkinta. Jos kerran rakennetaan jonkinlaista cover-bändiä, niin ainakin biisien toteutustavassa ja sovituksissa pitäisi olla selkeä erotus. Laulu on sen verran vahva elementti että sitä pitää miettiä erityisen tarkkaan jollei halua olla pelkkä valju kopio. Mainio onnistunut esimerkki tästä on hevi-klassikoita heleäksi indiepopiksi tulkitseva ruotsalainen Hellsongs, jota suosittelen sekä hevin ystäville että sen vihaajille. Hienoja kappaleita ja hienoja sovituksia. Vastaavaan Tuulialla on vielä hiukan matkaa.
Appalakki-folkkia viuluineen ja pystybassoineen soittava Hi-Lo & In Between on yksi viime vuosien kotimaisista suosikkibändeistäni jo pelkästään juurevan ja pelimannihenkisen soundinsa perusteella. Sen päälle viisikolla on heittää vielä oikeasti kauniita ja koukukkaita kappaleita kuten Feathers Of Today ja Storm Take My Breath Away. Etenkin vauhdikkaammat raidat toimivat hyvin Klubilla, vaikka yleisöä ei juuri näkynyt vielä tässäkään vaiheessa. Eikä Klubi paikkana ehkä ole kaikkein osuvin paikka Hi-Lo:lle. Villapaita-soundiin sopii hiukan kotikutoisempi ympäristö. Hyvä keikka, Matin ohella illan parasta antia.
Sitten Turkuun. Molemmat viime vuosina kovasti pinnalla oleviin indie-rytmeihin pohjaavat vanhan pääkaupungin yhtyeet The Friend ja Traffic Island osaavat keittää hyvän poljennon ja soitto rullaa mukavan iloisella ilmeellä. Silti etenkin ensin mainitulla pakasta puuttuu vielä muutamia sellaisia kortteja joilla noustaan sinne esikuvien, Killersien ja muiden joukkoon. Kotimaan kentälläkin brightboyt ja Kiki Paut liikkuvat samoilla maastoilla hiukan persoonallisemmin. Niin tekee myös Traffic Island.
Olen diggaillut molemmista bändeistä melkoisen paljon levymuodossa ja vallankin ihan ensimmäisillä tuttavuuksilla. Nyt etenkin Trafficcien soundi oli pelkistynyt hiukan sinne Bon Jovin tai keskitien The Rasmuksen suuntaan, olipa hienon riehakas Studio Apartmentkin hiukan valjun oloinen. Mitä on tapahtunut? Onko levy-yhtiön kaikentietävät sedät besserwisserismillään tuottamassa lisää turhanaikaista radiohuttua oikeasti potentiaalisista Turun indiepoppareista? Vai onko radiosoitto-peikko noussut muuten vaan pollaan? Ja mikä helvetti siinä Turun juomavedessä on se juttu joka saa kaikki kylän sällit puhumaan tamperelaisilla lavoilla aivan levotonta potaskaa? Luulevatko ne popparipojat edelleen saavansa Tampereella turpaan turkulaisuutensa vuoksi? Että tämmöistä…
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
