Rockfestari Naamat – lauantai
25.07.2009
Tuomisto/Muurame
Taivaalta sataakymmentä kaatunut sadevesi huuhtoi paskan pois naapuriteltasta. Tai melkein, sillä Ari-Poika heti aamutuimaan kasteli telttaa sateessa. ”Mitä sää teet?” kysyin. ”Pesen näitä paskoja pois,” totesi stetsonhattuinen itäsuomalainen lunkisti. Eihän siinä. Mutta se sade, sitä saatiinkin lauantaina ihan riittävästi. Puolet päivästä taisi tulla vettä, välillä ihan saavista ja Esterin pebasta yhteensä. Onhan se teltan sisällä romanttista kun vähän ropisee – jos siis teltta ei vuoda! Aika monella vuosi, ja tästä märkyys-/kuivaus-hommelista tuli jotenkin sellainen koko naamavieraspopulaa yhdistävä tekijä. Kyllä se on niin, että viidentoista euron telttaan tulee vettä mutta kuudenkympin Haltiin ei. Sateen ropsiessa naamariin käytiin kattoo peltofutista, jossa valitettavasti oli kaikilla pelaajilla ynnä tuomareilla vielä kaikki vaatteet yllä. Lähettiin sit äkkiä pois kun näin oli asia.
Matka lauantaiaamuna festarialueelle oli märkä ja mutainen. Oliko vähän hyvä, että olin lainannut iskältä kumpparit ja tyttökaverilta sadetakin. Eka kerta kun oli sadekamppeet festeillä matkassa ja heti niitä tartti. Kyllä oli hienoa kulkea mudassa ja lätäköissä kuivin jaloin, vielä kun villasukat lämmitti varpaita. Sydäntä lämmitti sitten eka esiintyjä, muutaman vanhemman herrasmiehen Club Old Farts, joka oli ja on tosi mukava hyvänmielenmusansoittamiskollektiivi. Mää en nähny CD-levyjä, eli Juntusen mukaan hopeisia peräreikiä, ainoastaan ihania mustia vinyylikiekkoja. Tuli kaikenlaista rokkia, poppia ja välillä aika hauskoja välispiikkejä. Mikäs siinä vesisateessa kaljaa juodessa kun tulee eka Walking on Sunshine ja sitten Too Drunk to Fuck. Paitsi ettei tullu tossa järkässä, mutta tuli kuitenkin kumpikin. Kiitos Antti (tää on se Au Pair -Antti, ihan helevetin joviaali jätkä) tosta Dead Kennedysistä, mää oonkin just mummolassa tota biisiä viime päivinä luukuttanut Liettuasta ostetulta Give Me Convenience or Give Me Deathiltä! Tänks!
Hei jos joku ihmetteli sitä perjantai-raportin HOMO-juttua, niin ei varmaan ollu kattomassa Seisomapaikka-klubin ständap-esitystä Navetassa lauantaina päivällä. Olipa ehkä villeintä stand uppia mitä oon koskaan kokenu. Teemu Vesterinen ja JP Kangas oli edessä esiintyvät koomikot. Huuteleva, känninen yleisö oli se kolmas koomikko, joka ihan jatkuvasti keskeytti Vesterisen jutustelut ja huom etenkin huuteli kaikenlaisia homo-aiheisia juttuja ja kysymyksiä. Ja aika kovaa huuteli, eli näin kirjoitetun tekstin maailmassa versaalilla HOMOOO! Ei voi muistaa, mistä Vesterska jutteli, mutta hauskaa sen on täytynyt olla. HOMOudesta aika paljon keskusteltiin, ihan korrektistikin. Teemun jälkeen esiintyi JP Kangas, joka kirvoitti hynysmäisellä olemuksellaan lukuisia ”HYNYNEN!” -merkkisiä huutoja. HOMO!
Standuppien jälkeen oli kyselytunti; sai kysyä mitä tahansa koomikoilta, ja he vastasivat rehellisesti. Arvatkaa, mitä kysyttiin. No esim, että ”Jos isä panee lastaan, onko se HOMO!, vai vaan isä, joka panee lastaan.” Parhaan kysymyksen palkinnon voitti tää: ”Jos laittaa perseeseen tennispallon ja ravun, niin kuinka pitkälle sen ravun voi ampua?” Kangas vastasi: ”Riippuu verkosta.” Kyllähän tää oli siellä hauskempaa kuin nyt kun luet tätä omassa pikku huoneessas, eli tuupas ens kerralla säkin navettaan huutelemaan. HOMO!
Laavantakina eka pändi oli ihan hirveellä nimellä varustettu FM2000. Ei onneks tullu suomirokkia, vaan semikipeetä trashmetallin ja ties minkä klezmerin sekoitusta. Aika paljon takapotkellusta ja rytmistä menoa, ja ihan perhanan siistillä asenteella. Nää näytti metallijätkiltä, oli Pieksämäeltä ja sano rehellisesti olevansa hölömöjä juntteja. Ei ne ollu. Kato se musa, se oli sellasta, että sitä ei voi tehä, jos ei oo (itse)ironian tajua yhtään. Aika monellahan ei oo, mutta näillä oli. Vähän tuli mieleen joku helevetin raskas YUP.
Puol ysiltä oli Latviasta asti saapunut Voiceks Voiska, eli aikuisista ukoista koostunut ska-orkesteri. Festivaalin järkkäysporukkaan kuulunut Annukka kertoi, että nää joi edellisiltana vodkaa ja otti perään sinappia ja ketsuppia. Näitten ska oli siitä hyvää, ettei se ollut ihan sitä tavanomaista kivaa mutta vähän tylsää meininkiä. Lauloi latviaks ja venäjäks, ja biisit oli keskenään kivasti erilaisia ja hippasen myös normeista poikkeavia. Tän keikan aikana alkoi sadella puolikovaa, mutta sehän oli kun olis tanssinu suihkussa. Kollega heitti heti alussa paidan ja kengät pois, ite vetelin säälittävästi pukeissa.
Olihan nuo soittajatkin märkiä keikan jälkeen, ja heitille oli sauna lämmin. Sattumalta nähtiin kun herrat hilpas lampeen ja huuteli kuinka tekee hyvää kuuma sauna ja kylmä vesi. Myö oltiin pesemässä Ilkan jalkoja, ne oli likaantunu. Ja matkalla saunalle, joka sijaitsi aivan helvetillisten mutavellirinteiden alapuolella, työnnettiin yhtä ojaan mennyttä Poloa. Nyt oli kyllä niin maan hieno meininki, kun laskee oluttölkin hiekkatien reunaan sen vuoksi että auttaa jotakuta toista ojasta. Joku niistä aputyypeistä oli sen tilan omistajan jälkikasvua, ja kyseli josko pitäs hakee isältä traktori. Ihanaa pienimuotosta meininkiä! Samalla ne kerto, että joku häirikkö, joka oli mennyt jonkun asuntovaunoon tahi -autoon ja polttanut siellä tuolin, oli heitetty aplodien saattelemana festarialueelta pois. Tuolien polttaminen väärin, häiriköiden jalkauttaminen oikein!
Sit kun me selvittiin ylös ne mutarinteet, tais melkeen olla jo Cleaning Womenin vuoro. Kyllähän nää savolaiset on söpöjä mimmejä ja musa on kai jotain avaruus-Aavikkoa. Pirunmoiset tanssit kyllä nytkin saatiin aikaan, ja Tuomiston riihen edustan nurmikon rippeetkin katosi viimeistään nyt jonnekin suunnattomien mutakerrosten uumeniin. Kun nyt sais äkkiä jatkoa Aelitalle!
Festarin ehkä ihanin nainen oli kuitenkin Honey B. & The T-Bonesin Aija Puurtinen eli itse Honey B. Tääkin koko keikka oli pelkkää tanssia. Ei yhtä nopeeta kuin Voiceks Voiskan aikana, eikä yhtä avantgardistista kuin Cleaning Womenin tarjoamat tansut, vaan coolia, tyylikästä ja ihan upean mieltälämmittävän intiimiä. Kyllä se niin on, että ehdottomasti kannattaa pitää itsepäisesti kiinni omasta visiostaan eikä lähteä vesittämään kamaansa saadakseen suurempaa sukseeta. HBTB voisi ihan helposti tehdä vaikka miten simppeliä ja tarttuvaa radiopoppia, mutta ei ne halua. Se on hyvä.
Sen sijaan ne voi tehä just mitä tykkää, esiintyä riihen seinässä Naamoilla ja saada aivan mielettömät aplodit ja joka ikisen ihmisen aivan mielettömän onnelliseksi. Näiden rumpali muuten oli sen verran uskomaton eläin, että pakko mainita erikseen. En tiiä nimee, ja Googlekin oli just rikki, mutta kyllä sielussain säilyy ainiaan ne perhananmoiset rumpusoolot mitä tuo äijä hakkas. (Jaska Lukkarinen, Walbu huom.)
Mennäänks Ilkka suoraan sunnuntaihin, ettei tartte erillistä sivua sille laittaa? Sunnuntaina ihan mielettömän hyvin nukutun yön (= ei käytännössä yhtään) jälkeen eka esiintyjä oli kaikkien tuntema ihana partasuu J.J. Calo elikäs maailmankuulu puolalainen sahansoittaja. Häntäpä säesti polkuharmonilla kuuromykkä Evelyn Evely. Yhdessä soittivat he klassikkomusaa, mm. ”this next is a summer song” eli Jouluyö, juhlayö. Hillitöntä! Oisin juonu tässä vaiheessa kaljaa jos joisin kaljaa. Tai jos oisin voinu. Lepposta menoa ja aurinkokin paisto täpöllä. Mikään ei voinut valmistaa seuraavaan ”aktiin”...
Se ehkä pitää vielä mainita, että jokseenkin näillä vaiheilla kiipesin festarijärjestysheebo Sakkisen syliin kun olin niin herkässä tilassa kaiken koetun ja nautitun jälkeen. En muista pussasinko. Vieressä ollus Terhikki tunnisti mut Me Naisista, jossa olin esiintynyt tyttöystävän virkkaama punainen pipo päässä. Ja muuten – nyt tulikin mieleen – yks ruokatyöntekijä vittuili ihanasti. Hei en tiiä sun nimee mutta ei oo niin ihanasti koskaan vittuiltu mulle! Valpasvuoltakin kysyttiin ”mikäs saatanan bätmän sä luulet olevas” kun mies meni erehdyksessä ostamaan sadeviitta päällä safkaa. Siis ei bitty voi olla näin mahtityyppejä myymässä festareilla! Yleensä, jos nyt jaksaa mitään jonottaa, saa vähän nihkeetä palvelua ja kallista juotavaa kautta purtavaa.
Siinä kun me pohdittiin jotta ”kumman kaa oisit mieluummin, David Beckhamin vai Ritva Santavuoren?” (kyllä ihan jokainen voi sanoo sen Beckhamin ilman pelkoo että olis HOMO), oli Tuomistoon saapunut linja-autollinen setiä ja tätejä Puolasta. Naamojen viimeinen esiintyjä oli tämä Kapela, puolalaista kaupunkifolkkia soittava parhaassa iässä olleiden herrasmiesten sympaattinen orkesteri. Kyllä oli muuten niin symppistä menoa ettei oo koskaan ollut. Soittivatpa muuten Jätkän humpankin, mitä sitten laulettiin yksissä tuumin.
Pelkästään Kapela olis ollu ihan mahtava päätös Naamoille, mutta kun samalla lavan sivuedustalla ”esiintyi” teatteriryhmä Kiima ry, oli kyllä täydellisen ihmeellistä meininkiä. Mites tän selittäis kun ei herra toimitussihteeri suostunut kuvaakaan ottamaan vaikka anelin.. No, keikka alko ja lavan edustanurmikolle kävelee nelisen kappaletta tyylikkäästi pukeutuneita herrasmiehiä. Kantaa mukanaan pöydän ja tuoleja, ja kattaa vitsi viinit ja lautaset ja aivan helvetisti jäisiä rapuja. Asettuvat syömään ja syövät ihan siististi ja juovat viiniä ja kaljaa. Ja ovat ihan silminnähden aikamoisessa kekkulissa kaikki. Yks kaveri juontaa Kapelan biisien välillä ja kertoo – puolaa kun osas – mistä bändin biisit kertoo. Ja samalla vittuilee neljälle pöydässä istuvalle että ”voi vittu rapuja, onpa fiiniä!”
Pikkukivaa meininkiä ja hyvää poljentoa taustalta, kunnes ne alkaa kiusaamaan yhtä läskimpää jätkää. Joku heitti sen päälle sinappia ja purskautti suusta kaljaa. Hienot housut ja paita ihan sinapissa ja bissessä, ja vähän aikaa se jakso kunnes tempaisi koko pöydän nurin. Tarkkaan ei voi muistaa miten koreografiat sitten meni, mutta tuloksena oli kuitenkin ihan älytön sekasotku ja hullunmylly, jonka jälkeen jokainen kiimalainen oli yltä päältä mudassa, sinapissa, rapumössössä ja punkussa. Joo punkussa, koska viiniä ne joi siten, että piti mennä maahan makaamaan ja yks lorotti tonkasta about puolentoista metrin korkeudelta vinkkua naamariin. Sit piti sanoa ”houkka”, ja arvatkaa purskahtiko ne viinit naamalle ja rinnuksille. Ihan helevetin hauskan näköstä kun jätkät meinaa tukehtua viiniin ja sitä on silmät ja korvat täynnä.
Se läskimpi kaveri haki jonkun paljun, minne raahas ne kolme muuta (plus yhen neropatin yleisöstä, mikä oli heittänyt sitä pöydällistä kengällä). Eka se skrodempi jamppa haki pari sangollista vettä ja kasteli ne paljussa olijat ihan märäks. Sitten se, ziibes, heitti lantaa niitten päälle! Tässä vaiheesa sitä oli jo niin kaksinkerroin, että persepyrämidi jäi melkein näkemättä. Sen verran tuli räkätettyä ja ihmeteltyä että about viitisen vuotta nuorenin. Olipa semmoinen show ettei oo oikeen koskaan nähnyt vastaavaa. Mitähän nää kekkaa ens kerralla?
Tästä takaisin jutun alkuun perjantaille.
Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Ilkka Valpasvuo
