Flow 2009 – sunnuntai
16.08.2009
Suvilahti / Helsinki
Kolmas varsinainen päivä Flow´ta, ja vilkaisu ikkunasta kertoo säätilassa tapahtuneen muutoksen. Tuuli on puuskittaista, välillä paiskoo taivaalta vettä. Hyvä kuitenkin, että tähän asti oli selvitty kuivin jaloin. Ja selvittiin loppuun astikin, sunnuntaina saatua sadekuuroa kun pääsi pakoon esimerkiksi kahvila Aaltopellin teen ja leivonnaisten ääreen. Mikäs sen tunnelmallisempaa!
Teltan liekkeihin iskenyt vaasalaislähtöinen Cats on Fire kuulosti jokseenkin parhaalta nörttipopilta mitä maa päällään kantaa. Livenä hommassa oli rutkasti lihaa, mutta myös helkkää ja herkkää. Laulaja Mattias Björkas kuulosti Morrisseyltä ja liikehti maneerisesti, mutta hoiti varmuudella kaiken muun paitsi välispiikit. Tuorein, kiiteltykin, levy Our Temperance Movement menee tässä taloudessa hankintaan, niin sykähdyttävää oli yhtyeen The Smithsistä ja Belle And Sebastianista muistuttanut pop. Ilahduttavaa oli myös todeta, miten hienosti soitto upposi yleisöön.
Toistamiseen Flow´ssa esiintynyt aikuinen ruotsalainen nainen Jenny Wilson ihastutti varmuudellaan, häpeilemättömyydellään ja taidollaan. Parin vuoden takaisesta Wilsonista jäi mieleen keikan laadun lisäksi muutamat pienet haparoinnit, mutta nyt olivat eri panokset piipussa heti sisääntulosta lähtien. Kun siniseen kaapuun ja hattuun sonnustautunut Wilson asteli bändinsä kera päälavalle, oli yleisön ja artistin välillä havaittavissa molemmanpuolista sähköisyyttä. Kumpikin taisi saada mitä halusi, eli hyvän show´n. On kerrassaan mahtavaa, että löytyy Wilsonin kaltaisia naisia, jotka esiintyvät näin vapautuneesti ja vailla maneereita. Johtuneeko siitä, ettei Wilsonin musiikkiura ole vielä kovin pitkä, mene ja tiedä, mutta piristävää se joka tapauksessa oli. Eikä musiikkikaan – kevyellä modernilla kuorrutuksella silattu ei-ihan-tavallinen r n´b – ole hullumpaa. Sunnuntain ensimmäinen täysosuma.
Toinen täysosuma ja koko festivaalin musiikillisesti taidokkaimpia paloja tarjoillut esitys oli kovasti odotetun brittiläis-intialaisen Nitin Sawhneyn uusintialainen akustisvoittoinen musisointi, jota tuotiin kansalle maestron flamenco-näppäilystä ammentavana akustisen kitaroinnin ohella mahtavilla perkussioilla ja rummuilla, poikkihuilulla, sellolla ja kahden naislaulajan ja mieshuilistin laulusuorituksilla. Vaikka esitykseen kuului myös hyvässä mielessä porijazzmaista soolo-pätemistä, oli keikka ennen muuta todella heleän tanssikoukkuinen, yltäen intialaisesta bollywoodismista flamencon kautta aina orgaaniseen drum´n´bassiin asti. Aivan mielettömän hieno keikka!
Sunnuntain odotetuin esiintyjä oli tietysti Lily Allen. Brittineidon esitystä saapui seuraamaan suurin osa päätöspäivälle lipun ostaneesta liki 12 000 vieraasta. Ensimmäistä kertaa päälavan edusta tuntui täydeltä jopa etureunamilla, missä yleensä on väljempää suosituillakin keikoilla. Tiiviys vaikutti suoraan verrannollisesti fiilikseen. Korkealle takaraivolle tai jopa päälaelle sidotut Lily Allen -nuttura väikkyivät huojuvana ja hihkuvana merenä. Kloonit saivat odottaa, sillä Allen oli myöhässä.
Saavuttuaan viimein lavalle ja laulettuaan ensimmäisen kappaleen, moni taisi miettiä miksi laulu tuntui hieman voimattomalta ja hapuilevalta. Allen selvitti syyn heti kättelyssä: artisti oli kaatunut ja loukannut selkänsä, ja oli takapuoleen isketyn pistoksen jäljiltä tokkurainen. Ja kärsi silti selkäkivuista niin paljon, että vuodatti kyyneliä koko alkukeikan ajan. Itkunsekaisesti tuherrettu selitys liikautti sydämen inhimillisyysaluetta – Ei se haittaa, Lily, istu vain, ei tarvitse tanssia jos sattuu. Vielä mitä! Vaikka selkää silminnähden kolotti, Allen ei malttanut pysyä paikallaan. Oli myös uskomatonta havaita, miten puheääni värisi kyynelten voimasta niin että se melkei murtui, mutta laulu omintakeisine vibraatoineen kuulosti varmalta ja tutun ihastuttavalta.
Meneviä kappaleitahan kaksi levyä julkaisseella Allenilla on jo hyvä tukku. Debyytiltä ihastuttivat LDN ja Smile, jotka tosin vedettiin alta pois hieman rutiininomaisesti. Uuden levyn kappaleet olivat selvästikin tärkeämmässä asemassa. ”Tiedättekö mitä sanon selälleni? 'Fuck You!'” Niinpä, tuoreimman levyn hitti Fuck You lienee maailman helpoiten sisään spiikattava biisi. On myös mainittava Britney Spears -cover Womanizer, joka tuntui sopivan Allenille paremmin kuin Spearsille. Onnistunut ja erityinen keikka kaiken kaikkiaan. Harvoinhan sitä täysi kentällinen katsojia haluaa mennä silittämään laulajaa.
Jos Lily Allen ja Karin Dreijer Andersson vääntäisivät kättä, kumpi voittaisi? Fever Rayn ja Allenin esiintymisjärjestyksestä oli nimittäin ennakkoon kiistaa. Onneksi ruotsalaiset pitivät päänsä, sillä muuten lasershow olisi mennyt osittain hukkaan, pimeä kun tuli vasta Allenin keikan puolivälissä. Visuaalisesti koko Flow´n huikein keikka (jos ei oteta lukuun torstain Kraftwerkiä) oli koko kehoon vaikuttanut kokemus.
Hitaasti hiipivä stadion-fonal kävi kimppuun ja veti veden alle. Siltä myös näytti, kun vihreät lasersäteet halkoivat ilmaa tuulen puhaltaman savun muodostaessa aaltoilevia kuvioita. Lavalla olleet kymmenkunta jalkalamppua taas kävivät loiste-elimiään käyttävistä syvänmerenkaloista. Vielä kun videokuvaus oli hoidettu samalla tyylillä ja pieteetillä kuin lavalla nähdyt visuaalit, muodostui kokonaisuudesta huikean immersiivinen elämys. Koko paketin läpäisi moderni mystisyys. Fever Rayn uus-shamanistinen juntta koskettelee mielen perukoita, puhumattakaan Anderssonin mediapersoonattomuuden luomasta mystisyydestä. Valtavan upea päätös sunnuntaille ja koko Flow´lle.
Flow oli tänä vuonna parempi kuin koskaan. Laajennettu alue toimi hienosti, tänä vuonna löytyi hiljaisempia nurkkia edelliskertoja enemmän, ja päälavan paikka oli mainio. Myös uusi teltta ansaitsee kiitosta, vaikka tuntui sekin joidenkin artistien aiheuttaman kiinnostuksen suhteen olleen alimitoitettu. Artistikattaus oli suorastaan tuhlailevan rikas (mikä myös johti siihen, että lukuisia mielenkiintoisia esiintyjiä ei vain ehtinyt seuraamaan). Puitteiden ja palveluiden laatu on ainakin Suomen mittakaavassa jotain ennennäkemätöntä. Ensi vuoden Flow on vielä kysymysmerkki, sillä Suvilahden voimala-alueen maanparannustyöt saattavat estää paikan käytön vuoden kuluttua. Pidetään peukut pystyssä, sillä näin hienoa aluetta tuskin kovin helposti löytyy muualta.
Lue myös mitä tapahtui perjantaina ja lauantaina.
Teksti: Tuomas Tiainen ja Ilkka Valpasvuo, kuvat: Valpasvuo
