30.09.2009
Klubi / Tampere
Kaksi kotimaista nelikkoa, joiden rokkaavan soundin etualalla on naislaulaja. Muuta yhteist� ei helsinkil�isiss�, debyyttilevy��n juhlistavassa Them Bird Thingsiss� ja jo kolmannen levns� tiimoilta entist�kin vahvemmin b�ndisoiton pariin suuntaavassa Astrid Swan & The Drunk Loversissa oikeastaan olekaan. Tai voihan sit� kaivamalla kaivaa yhdist�vi�kin tekij�it�, mutta siin� miss� ensin mainittu ammentaa rock-psykedeliasta, soulista, amerikan kantri- ja bluesmaisemasta ja garagerockista, py�rii Drunk Lovers enemm�n tummasta pianoballadismista kirskuvan koleaan rock-potkuun. Eroa on my�s kokonaisfiiliksess�, mill� yhtyeet vangitsevat yleis�ns�.
Yleis�n m��r�st� ja intensiteetist� p��tellen Linnut olivat t�n��n ne odotetuimmat esiintyj�t. Kaikessa rauhassa aloitellut nelikko pisteli aluksi setti��n Vikkulan Timon akustisen varassa, joka Salla Dayn persoonalliseen lauluun ja sielukkaaseen tulkintaan oikein hyvin sopiikin. Mike & The Ravens-kaksikon Mike Brassardin ja Steve Blodgettin biisit ovat sit� paitsi valtaosiltaan sen verran koukukkaita ja ytimekk�it� ett� ne toimivat kelvollisesti melkein sovituksesta riippumatta. Sallalla on my�s harvinaislaatuisen vetoava lavapresenssi � siin� yhdistyy samaan aikaan sellainen jalat maassa �karisma ja ehk� pienest� ep�varmuudestakin osittain johtuva haavoittuvuus, joka antaa yleis�lle tarttumapintaa. Salla ei ole virtuositeetistaan huolimatta mik��n diivailija tai pilviss� leijuva enkeli vaan on lavalla luontevasti ja onnistuu luomaan yhteyden yleis��ns�.
Helpolla ei Ville S�rm�n multi-instrumentalismin ja Esa Jussilan s�hk�isen kepittelyn t�ydent�m� nelikko silti p��st�nyt yleis���n. Setin ensimm�isen puolikkaan aikana kuultiin ehk� yksi julkaistulla levyll� kuultu kappale, muu materiaali taitaa sitten l�yty� seuraavalta l�tylt�. Ja kun sielt� kerran l�ytyy Once I Found A Snaken kaltaisia heti mieleen j��neit� s�vellyksi� niin mik�s siin�? Saatiin keikalla kuitenkin kuulla niin Shame, Shame, Shame, Shame, Shame, mahtava Tomorrow, encoren aloittanut Copper Belly kuin Hudson Falling. Lopuksi tunnelmoitu versio Bobbie Gentryn klassisesta synkistelyst� Ode To Billy Joe on aiemmaltakin keikalta tuttu, mutta toimii kyll� hyvin yhtyeen linjassa. Sellaista todellista revittely� ei niin sovituksissa kuin Sallan laulussa kuultu Klubilla, mutta toisaalta yhtyeen seesteinen, leijaileva ja tumman melankolinen linja tuntuu toimivan hyvin ihan ilman kipakampia ��ri�kin.
The Drunk Loversin my�t� Astrid Swan on ottanut selkeit� askeleita pianotunnelmoinnista rock-keskisemp��n suuntaan. Niko Votkinin rumpujen, Arvi Hasun jykev�n bassolinjan ja Jukka Salmisen kitaroinnin my�t� Klubilla l�hdettiin laittamaan jalalla koreasti, vaikka tanssiaskel ei yleis��n asti edennytk��n. Ihan perustellusti nelikko keskittyi nimenomaan vahvasti kevytkenk�isess� ja s�r�rullaavassa duurissa h�lkk��v��n Better Than Wages -levyyn, ammentaen vain muutamia sopivan hitikk�it� raitoja kahdelta edelliselt� levylt�. Vaikka kaikki kolme Astrid-levy� ovat minulle maistuneet, niin live-soiton kannalta tuorein on selv�sti koukuttavin.
Ongelmia on silti t�ss�kin paketissa liven�. Piano-molli-fiilistely tahtoi j��d� monesti turhan paljon jankkaamaan samaa ympyr�� ja sit� samaa pulmaa ilmeni pienemmiss� m��rin n�in iloisemmin rokkaavammallakin otteella. Ehk� yksi ratkaisu olisi koittaa yhdistell� reippauteen ja riehakkuuteen my�s niit� rauhallisemmin kaartavia ja hiljaisuudellaan vastakohtaa huipuille antavia pys�htymisi�, joista sitten voisi taas nostaa tunnelman kattoon. T�llaisesta hyv� esimerkki kuultiin Finland In November-kappaleessa, jonka loppu nousi aivan uusiin korkeuksiin kun sit� varten ensin laskeuduttiin aivan paikalleen. Samaa pulmaa tavallaan pahentaa kolean teolliset soundimausteet, jotka saavat kauniitkin melodiat ja ideat huurtumaan suotta sellaiseen kylm��n ja et�iseen �diivan� rooliin, kun live-tilanteessa olisi ensiarvoista saada luotua yhteys yleis��n ja sit� kautta vied� yleis� �samalta tasolta� yhdess� yl�s jonnekin musiikin tunnetilojen ytimeen. Nousta yleis�n kanssa korkeuksiin, eik� leijua sinne b�ndin kesken ja ihmetell� sitten kun yleis� ei ymm�rr�kk��n esityksen hienoutta. Harmittaa todeta, mutta hyvist�kin biiseist� ja taitavista soittajista huolimatta Juopot Rakastajat j�tt�v�t hiukan kylm�ksi � akti j�� pahasti kesken kun humalan tasot ei kohtaa.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
