Velcra, SubUrban Tribe
11.09.2002
Sirkus/Hämeenlinna
Ootteko te hitaita hämäläisiä?, kyseli SubUrban Triben solisti Ville Tuomi keskiviikkona Hämeenlinnan Sirkuksessa. Kysymyksellään rastatukkainen tasmanian tuholaisemme koetti herätellä yleisöä, jota perushämeenlinnalaisena arki-iltana oli paikalle vaivautunut rehellisesti valehdeltuna satakunta. Onneksi klassisen hämäläiskliseen heittäminen yleisölle tehosi ja sai aikaan toivottua liikettä muihinkin, kuin pariin kymmeneen fanaattisimpaan faniin ja armaaseen reportteriimme. Eli minuun.
Olin ollut kahden vaiheilla, lähteäkö arki-iltana tsekkaamaan suhteellisen kallista rockantia ( 9 euroa ), kun aamullakin olisi noustava jo seitsemän pintaan. Jotenkin saadakseni ajatukset pois päivämäärästä ja terrorismistä päätin turvautua rockin turruttavaan vaikutukseen. Joten kamera kantoon ja radalle. Perinteiseen tyyliin deejii ei mielestäni ollut aivan illan esiintyjien tasalla. Hänen antiaan voi tiivistää oikeastaan poppoppoppopmusiikkia –renkutukseen, siinä määrin jouduimme nauttimaan Alangon veljesten bändien, donkkarien et cetera puhki kulutetuista hiteistä. Ja tulihan se Ruostekin… Suurin osa illan yleisöstä oli kuitenkin tuota tummempaan pukeutuvaa kansaa.
Illan liveannin aloitti nelijäseninen Velcra. Musiikissaan yhtye liikkui melko lailla samoissa maailmoissa Subbareitten kanssa, tosin Velcran solisti Jessi Frey toi laulullaan kuvaan mukaan naisellista uhoa ja energiaa. Tummasäröistä kitaramättöä, industriaalipauketta ja vaalean Jessin riehumista ja ruoskana viiltävää vokalisointia. Rumbubassokitaran ja laulajan yhdistelmä oli uusi tuttavuus, mutta positiivinen sellainen. Toimi erinomaisesti Triben lämmittelijänä.
Sitten olikin aika siirtyä siihen, mitä valtaosa paikalle saapuneista odotteli kieli pitkällä. Käsittääkseni ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa lavalle nousi SubUrban Tribe. Tuoreimmalla levyllään, jota Desibelikin on arvioinut (lue täältä), kovaa vauhtia isojen kastiin kaasutteleva nelikko osaa ottaa yleisönsä. Päävastuun hurmaamisesta hoitaa entinen Kyyria -mies Ville. Miehen kissamaisen venyvä lauluääni on jo ehtinyt muodostua heimon tavaramerkiksi. Ja onhan yhtye nyt palannut alkuperäiseen kokoonpanoonsa. Ja se lavashow!
Bändillä tuntui olevan hauskaa, samoin yleisöllä. Jokaiselle biisille hurrattiin ja meno ensimmäisissä riveissä oli lopulta melko vauhdikasta huolimatta hitaasta startista. Kovasti tuntuivat olevan myös vanhat Kyyriabiisit tilauksessa, mutta Triben tuotannossa pysyteltiin, mikä tietysti oikein olikin. Vaikka itse keskittyikin kuvaamiseen, mikä toivottavasti näkyy jäljessäkin, huomaisin olevani kybällä mukana hoilaamassa Frozen Ashesiä suuressa laulukuorossa. Muutenkin yhtyeen repertuaarissa on hyviä ja tarttuvia biisejä, uhoa, energiaa ja tiukkaa tykitystä. Tulin, näin ja olin näkemääni tyytyväinen. Kyllä tämän perusteella lähtee mielellään uudelleenkin seuraamaan yhtyeiden keikkoja, sen verran viihdyttävää illan anti oli. Paitsi deejiin.
Talo tyhjeni normaaliin tyyliin saman tein keikkojen päätyttyä. Ei muuta kuin kamat kantoon ja unten maille.
Ilkka Valpasvuo
