Graveyard Party IV: Hanzel und Gretyl (USA), Turmion Kätilöt ym.
01.05.2010
Gloria / Helsinki
Graveyard Partyn toinen päivä lisäsi rautaa tankoihin, kun Glorian estradille kapusi joukko metallisempia akteja yhdysvaltalaisen Hanzel und Gretylin johdolla. DJ:t aQi & Shades viihdyttivät väkeä jo kahdeksasta eteenpäin, ja tanssitettavaa massaa myös riitti aivan toisella tavalla kuin vapun aattona, jolloin kansallinen karnevaali selvästi verotti juhlien yleisömenestystä. Asiansa osaava kaksikko vastasi myös musiikista roudaustaukojen aikana, joten tunnelma pysyi halki illan asianmukaisena.
Livetarjonta käynnistyi hieman yhdeksän jälkeen, kun kotimaista osaamista edustava ErilaZ aloitti elektro-/industrial -metalinsa takomisen. Studiossa ErilaZ on yhden miehen projekti, mutta live-tilanteessa vokaaleista vastaavan herran tukena olivat kitaristi Proteus sekä koneosastoa hoitava aQi. Kolmikko piti esiintymisessään yllä hyvää sykettä ja etenkin Proteus jaksoi keinua sekä heilua kitaransa kanssa esimerkillisesti.
Tuhdit soundit täyttivät Glorian avaran tilan miltei optimaalisesti ja ääniteknillisesti keikka etenikin kuin höyryjyrä. Biiseissä oli raskautta sekä tarttuvuutta, ja ErilaZ osoittautui asiansa osaavaksi esiintyjäksi. Ikävä kyllä yleisö oli tässä vaiheessa pyhäpäivää vielä aika kohmeessa ja vasta Prodigyn vanha hittibiisi Breathe herätteli väkeä toden teolla. Nousujohteista keikkaa katsoessa kävi mielessä, että pari tuntia myöhäisempi soittoaika olisi varmasti ollut kolmikolle suureksi eduksi, mutta mallikas esitys oli jo näinkin.
Tämän jälkeen oli aika siirtyä huomattavasti metallisempiin ja raskaampiin tunnelmiin, kun dark metal -yhtye Throes Of Dawn kapusi estradille. Vuosien saatossa helsinkiläistynyt bändi tarjosi iltaan pientä erikoisuutta esittämällä uusimman The Great Fleet of Echoes albuminsa ensimmäistä ja viimeistä kertaa sellaisenaan alusta loppuun. Kappaleet virtasivat miltei katkeamattomana jatkumona, eikä välissä kuultu kuin pari pientä spiikkiä, jotka nekin olisi ehkä kannattanut jättää pois. Lähes hartaasta tunnelmasta huolimatta bändi pystyi pitämään tilanteen hallussaan, eikä ryhmän ja yleisön välille päässyt syntymään minkäänlaista ”näkymätöntä seinämää”. Molemmin puolisen kunnioituksen vallitessa yhtye esitti kappaleensa ja yleisö palkitsi esiintyjät asiankuuluvin aplodein.
Pitkien biisien tunnelmat vaihtuivat viiltävän kauniista syvänteistä mitä rankimpiin kitaravyörytyksiin saakka, latauksen säilyessä halki matkan vahvana. Yhtyeen tummaa tyyliä voisi luonnehtia eräänlaiseksi doom-deathiksi, johon on sekoitettu pari palaa goottia sekä runsaasti dark metalin tunnusomaisia piirteitä. Vokalisti Henri Koivula oli vaativassa tilanteessa paljon vartijana, mutta niin Koivula kuin muukin orkesteri hoiti osuutensa moitteetta. Anatheman, ja pienin varauksin myös Katatonian, suuntaan osoittavia vaikutteita oli kuultavissa läpi, mutta eihän metallin, melankolian ja melodian liitto ole kenellekään varattu etuoikeus. Silinterin nosto ja kumarrus bändille rohkeasta liikkeestä sekä upeasta keikasta.
Metallista siirryttiin jälleen luontevasti tanssilattian puolelle, kun Proteus valtasi itselleen DJ tornin. Odotettu tapaus sai salin täyttymään väestä jo ennakkoon, eikä liikettä puuttunut kun kolmen vartin mittainen setti pääsi toden teolla vauhtiin. Meno olikin sen verran tuimaa, että Proteus luopui paidastaan jo parin biisin jälkeen, eikä hikeä säästelty myöskään tanssilattialla.
Proteus jalkautui myös hetkiseksi DJ tornistaan tanssimaan/hyppimään estradin edustalle, mikä sähköisti yleisöä entisestään. Setti eteni johdonmukaisesti ja niin metalli, industrial kuin elektro sulautuivat toisiinsa ongelmitta. Ei ihme että mies on valittu jo kahdesti planeettamme parhaaksi hard dance dj:ksi.
Seuraavaksi juhlallisuudet saivat mielenkiintoisen käännöksen virallisempaan suuntaan, kun estradille asteli (allekirjoittaneelle tuntemattomaksi jäänyt) neitokainen, joka esitti persoonallisella tyylillään Maamme-laulun. Fredrik Paciuksen säveltämä, Johan Ludwig Runebergin sanoittama ja Paavo Cajanderin aikoinaan suomeksi kääntämä kestohitti tahtoi tässä yhteydessä sanoa, että päivän pääesiintyjä valmistautui omaan osuuteensa.
Yhdysvaltalainen Hanzel und Gretyl saapui islantilaista Eyjafjallajökull tulivuorta, ja sen syytämiä tuhkapilviä, uhmaten ensimmäistä kertaa Suomeen, heittäen vanhalla mantereella ainoastaan tämän yhden pistokeikan ennen paluuta amerikoihin. Kellon lyödessä kahtatoista kuultiin siis kansallislaulumme, jota seurasi pitkä intro-nostatus, jonka päätteeksi ilmoille kajahti Number 1 in Deutschland, eikä bändi ollut muuten ykköstä heikompi myöskään Glorian lauantai-illassa.
Albumeillaan Kaizer Von Loopyn ja Vas Kallasin muodostaman yhtyeen industrial metal kuulostaa teknisellä tavalla kovalta, mutta livetilanteessa rumpali Chris Klingillä vahvistettu bändi potki huomattavasti punkimmalla asenteella. Kallasin basso pörisi ilkeästi ja Von Loopyn kitaroinnissa oli rosoa siinä määrin, että lopputulosta saattoi luonnehtia Ministryn ja Motörheadin onnistuneeksi yhdistelmäksi. Soundillinen mureus kuului etenkin uusimman 2012: Zwanzig Zwölf -pitkäsoiton tiukoissa siivuissa. Ärhäkkä Sternkrieg ja pitkäksi huudatukseksi venynyt Das Boot olivat saaneet tyystin uudet ja häijymmät hampaat, eikä vanhempaa tuotantoa edustava SS Deathstar Supergalactik jäänyt näistä ässistä ainakaan jälkeen.
Tuimaa musiikkijuhlaa väritettiin tietysti myös asianmukaisella showlla. Kahteen otteeseen kaiuttimista kajahti perinteinen saksalainen ryyppylaulu ja eturivien fanaattisimmille kannattajille kannettiin kaksin käsin olutta sekä jägermeisteria, eihän sitä nyt jano saa keikalla päästä yllättämään. Encorena tarjottiin lisää herkkua, kun Fukken Über Death Party kajautettiin maisemaan, minkä jälkeen Hannun ja Kertun keikka oli siinä. Yhtyeen hirvittävä lataus näkyi, kuului ja tuntui vappuillassa, eikä tätä keikkaa kovempaa kohokohtaa koettu missään vaiheessa viikonloppua – mikä ei ole muuten ihan vähän sanottu.
Turmion Kätilöt sai kunnian päättää festivaalien livemusiikkiosuuden, eikä savolaiskoplaa osuvampaa orkesteria olisi tähän tehtävään voinut valitakaan. Ryhmä väänsi tutuista palikoista, jälleen kerran, toimivan shown, joka jaksoi pitää yleisön aktiivisena hamaan loppuun saakka.
Vaikka roudaustauko venähtikin aikataulusta ulos, odotti lavan eteen pakkautunut väki sitkeästi, eikä edellisen keikan aikana kattoon kohonnut tunnelma päässyt väljähtymään. Introna kuultiin bändin uusi sinkkubiisi, levyltä tosin, mutta alkuvyörytyksessä harvojen epäilijöiden suihin lyötiin välittömästi jauhot, kun Verta ja lihaa päästettiin irti. Loppuvuodesta 2009 mukaan liittynyt tuore kitaristi Bobby Undertaker on jo ehtinyt sulautua osaksi joukkiota, joten keikka kulki eteenpäin kuin raiteilla, eikä retkue antanut rautaisen otteensa lipsua missään vaiheessa.
Tirehtööri innosti väen jälleen äänekkääseen yhteislauluun ja samansuuntaista toimintaa oli havaittavissa muidenkin rallien aikana. Vinolla huumorilla ryyditetty esitys saavutti rankimman vaiheensa encoreiden aikana, kun ns. hyvän maun raja alkoi jo natista. Metallisesti versioitu Kikan vanha hitti Shuttle to Venus vihjailee ehkä sanoituksellaan jonkin verran, mutta kun vokalisti Spellgoth hillui lauteilla munasillaan ja piiskasi hetkeä myöhemmin MC Raaka Peen kanssa yleisöstä noukittua satunnaiskuulijaa, oli turha puhua enää mistään piilomerkityksistä. Savon ukot tulivat, näkivät, piiskasivat ja tarjosivat siinä sivussa taas melkoisen paketin industrial metalia nareskeltavaksi.
Illan juhlat kahdeksalta avannut DJ kaksikko aQi & Shades sai sulkea juhlat, ja ne harvat joilla riitti vielä kintuissa mehua, pistivät jalalla koreasti aina puoli neljään saakka, minkä jälkeen oli aika suunnata kohti ei-niin-lämmintä vappuyötä. Tässä yhteydessä on myös hyvä kiittää järjestäjiä onnistuneista juhlista, jotka osoittivat että kahden päivän vapun vietto onnistuu muiltakin kuin teekkareilta. Ensi vuonna uudestaan, tai miksei jo aiemminkin!
Graveyard Partyn perjantai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
