Lighthouse Project, Paralyzed, Fire Inside
20.05.2010
Vastavirta / Tampere
Kuluneena viikonloppuna juhlittiin Helsingin Nosturissa ansioituneen punk-lafka Combat Rock Industryn kymmenvuotista taivalta. Kaksipäiväisen tapahtuman toisena päivänä lavalle nousivat kyseisen firman kolme kulmakiveä: vuoden 2008 tammikuussa pillit pussiin laittaneet Endstand ja Manifesto Jukebox sekä tätä nykyä harvemmin keikkaileva Wasted. Erinäisten mutkien myötä tuli selväksi, että kyseinen tapahtuma menisi itseltäni ohi, mutta puskaradio lauloi kiintoisaa säveltä: tapahtumaa edeltävänä torstaina Tampereen Vastavirralla soittaisivat orkesterit Lighthouse Project, Paralyzed ja Fire Inside. Kellojen kilistyä hetken aloin hihkua ilosta - puskaradiolle kiitos!.
Vaikkei tapahtumaa ilmeisesti oltu hypetetty sen kummemmin, oli mainittu puskaradio tehnyt tehtävänsä. Lighthouse Projectin aloittaessa tuvassa oli siis jo ihan mukavasti väkeä. Tummasävyistä, metallisten iskujen ja melodisten taitteiden koristamaa hardcorea tuuttaava viisikko taitaa oman tyylinsä ja keikka imi mukaansa komeasti. Mössöisistä soundeista huolimatta meiningissä riitti sopivissa määrin raivoa, riemua ja jännittäviä käänteitä. Osa bändin livetoiminnan viehätyksestä tuli ilman muuta maanisesti ympärilleen tuijotellen ja monttu auki mäiskineen rumpali Laurin suunnalta. Yhtye on aiemmin tuntunut melko pätevältä, mutta tavanomaiselta hc-pumpulta. Vastavirran keikka sai kuitenkin kiinnostumaan majakkain miekkosten syksyllä ilmestyvästä kolmoslevystä, joten pidetään yhtyettä silmällä.
Toisena aktina lavalle nousi orkesteri tittelillä Paralyzed. Nimen oudon, tutunoloisen kalskeen takaa paljastui odotetusti Manifesto Jukeboxin viimeinen kokoonpano - siis samat herrat, jotka nousivat tuolle samaiselle lavalle kaksi ja puoli vuotta aiemmin soittaakseen viimeisen keikkansa. Oli miten oli, setin päräytti vauhdikkaasti käyntiin Strainin avausraita Rise and Shine ja tuntui kuin mitään viimeistä keikkaa ei olisi koskaan ollutkaan. Vaikka orkesteri tuntuikin hieman hermostuneelta, oli sen soitossa yhtälailla vimmaa ja tiukkuutta kuin ennenkin. Sen kummempia mukisematta esiintynyt nelikko läväytti hälymelodista punkrock-ässää esiin toisensa perään ja sounditkin alkoivat olla kohdillaan. Setin puolivälin paikkeilla yhtyeen alkuperäinen kitaristi Jani nousi lavalle ja kun miehen kitarasta alkoi nousta meteliä, sai tämäniltaisen kokoonpanon hieno nimikkobiisi alkaa. Siitä muodostuikin ainakin itselleni keikan hienoin hetki ansaitusti päätösvirtenä toimineen Desiren ohella. Ja sitten se oli taas ohi, ainakin omalta osaltani, mutta Nosturiin lauantaiksi selvinneet saivat varmasti kokeakseen hienon vedon MJ:ltä - sen verran kovassa kunnossa herrat olivat Vastavirralla.
Hämmästelin hiukan Manifeston vedon aikana liki täyden baarin laimeaa toimintaa, mutta Fire Insiden eli Endstandin aloittaessa syy oli selvä – Tammisen Janne kavereineen korjasi potin.
Heti keikan alkuun paljastettu "nimisalaisuus" käynnisti hc-räiskeen ja yleisön puolella alkoi samantien oivallinen pogoilu, jota yhtyeen vauhti- ja fiilispitoinen toiminta ei ainakaan lainkaan vähentänyt. Innokkaita ja rehellisiä palopuheita pitkin keikkaa pitänyt Tamminen tuntui olevan aidosti liikuttunut saamastaan vastaanotosta - ja Endstand todella ansaitsi raikuvat suosionosoitukset. Kaksi ja puoli vuotta takaperin määrittelemättömän mittaiselle tauolle jäänyt orkesteri veteli keikalla viimeisiä henkäyksiään ennen lopullista lauantaita, mutta vailla korinoita, tärinöitä tai katkoksia. Ei, perhanan tiukan, vähän nyhc-tyyppisen, mutta rikkaan melodisen hc-punkin nimeen uransa alusta loppuun vannonut orkesteri suoritti Tampereen pään hautuuriittinsä loppuun saakka tulta rinnassaan. Kiitos, näkemiin ja olikos siinä hienoin iltama Vastavirralla, mitä, kahteen ja puoleen vuoteen?
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Teemu Nordlund
