02.11.2010
Tavastia / Helsinki
Turhanp�iv�inen punkit folkiin vaihtanut sooloilija sek� tyls�n keikan heitt�nyt Suomi-suosikki, jonka parasta antia olivat v�lispiikit.
Tiistai oli suuria odotuksia t�ynn�, kun Tavastia oli lapattu t�yteen ja allekirjoittanutkin ehti paikalle hivenen my�h�ss�, missaten vierusmaan Speakeasyn. Rehellisesti sanottuna olisi kyll� kannattanut tulla viel� v�h�n my�hemmin, sill� toinen l�mpp�ri, ennen punkkia laulanut ja nyt folkkia vet�v� Chuck Ragan oli aikamoisen turhanp�iv�inen kokemus. Sin�ns� uskottavan n�k�inen kaveri, ihan p�tev� raspikurkku��ni, soitti huuliharppuakin ja mukana veivasi Jon Gaunt viuluineen, mutta niin perus kaljanvetomusaa kuin vain olla ja voi. Tunneasteikolla ei miss��n viisarit heilahtaneet ja persoonalliseksikaan musaa ei voi kutsua min��n p�iv�n�.
The Gaslight Anthemilla on Suomessa yleis�� ja b�ndi on ehtinyt k�yd� t��ll� jo kolmesti. Ja mik�s siin�, varsinkin b�ndin The '59 Sound -levy on pirullisen tarttuvaa punkpoppia ja ei se uutukainenkaan hassumpi ole. N�in ollen odotuksena oli, ett� loppuunmyydyll� Tavastialla olisi bileet alkamassa. Punk-keikat voivat olla joskus paskoja, mutta ett� tylsi�... eih�n?
The Gaslight Anthemin porukka tuntui tiet�v�n, ett� heid�n ei t��ll� kylm�ss� pohjolassa tarvinnut mit��n v�kisin myyd� ja meininki oli aika vapautunutta. Varsinkin Brian Fallon nautti olostaan ja mies oli yht� hymy� koko keikan ajan. Yleens� t�llainen rentous saa aikaan sen, ett� b�ndi ei turhia j�nnittele, vaan soittaa erinomaisen keikan, mutta t�ll� kertaa homma oli enemm�n sellaista laiskanpulskeaa rallattelua. Soundit toki olivat kunnossa ja b�ndi soitti nuotilleen niin kuin pitikin, mutta lis�arvo levyn kuunteluun verrattuna oli l�hes nollassa. B�ndin omien biisien tulkinta, liike ja yll�tyksellisyys loistivat poissaolollaan.
Itse asiassa melkein parasta keikassa olivat Fallonin pitk�hk�t monologit, joissa ei ollut p��t� eik� h�nt��. T�m� l�mminhenkinen ja hyv�ntuulinen jutustelu D-vitamiineista, autojen puskurien tarroista ja suihkussa karttojen lukemisesta oli oikeastaan viihdytt�v��, kun aihe vaihtui lennossa minne sattui. Vaikka laulajamme v�h�n jutustelikin eturivin kanssa, on k�sitt�m�t�nt�, miten v�h�n b�ndi sai irti yleis�st��n. Pienell� kannustuksella Tavastian olisi saanut vaikka tanssimaan ripaskaa.
Kun viihdytt�minen oli Fallonin harteilla ja muu b�ndi ty�sti virkamiesm�isesti taustalla, keikan monotonisuus vain korostui. Edes Great Expectations ja Old White Lincoln eiv�t onnistuneet merkitt�v�sti tunnelmaa nostamaan. Tavallaan sysipaska keikkakin olisi ollut parempi kuin tunne, ett� kyseess� oli yht� mullistava kokemus kuin Pirkan pakasteherneet. Parhaan arvion kuulin yleis�n joukosta: Ei toi j�tk� kyll� mik��n Springsteen ole.
Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen
