Ultramariinin ytimessä
24.11.2010
Ajatonta ja valoisan haikeaa laaja-kangaspoppia soittavan yhtyeen kolmatta albumia saatiin odottaa vuosia.
Ajatonta ja valoisan haikeaa laajakangaspoppia soittavan Ultramariinin kakkosalbumin jälkeen aikaa on kulunut viisi ja puoli vuotta ennen kolmatta lukua. Syksyllä 2010 hämeenlinnalähtöinen yhtye palaa taskussaan kolmas albuminsa Ydin ja nippu keikkoja kotimaassa. Desibeli.net istahti alas lähes koko yhtyeen kanssa ennen Tampereen Yo-talon keikkaa.
Ruokailun ja keikka-säätämisen ohessa pohdittiin yhtyeen tematiikkaa, sijaintia musiikkikentällä, itsenäisyyttä ja niin edelleen. Tuloksena monisyistä pohdintaa, jopa väittelyä ja melkein uitettu nauhuri.
Kysymys siitä miksi väli toisen ja kolmannen levyn välillä venyi yli viiteen vuoteen on ainakin kitaristi Ville Aallon mielestä ollut ärsyttävän sitkeästi jokaisen haastattelun tapetilla. Pitäisihän se nyt olla kaikille selvää että Ultramariinin lauluäänenä toimiva Matti Johannes Koivu on julkaissut noin seitsemäntoista sooloteosta. Ville toivoisikin että osoitettaisiin enemmän kiinnostusta yhtyeen taiteen sisältöön kuin siihen kuinka kauan aikaa menee levyjen välissä. Otan kopin ja isken tiskiin kysymyksen Mitä olennaista yhtyeen taiteen sisällöissä on tapahtunut viiden ja puolen vuoden aikana?
- Ollaan pyritty laajentamaan meidän näkökulmia sekä musiikin tekemisen ja instrumentaation suhteen että sen puolesta mitä asioita kappaleissa käsitellään. Uuden levyn maailma on isompi missä ollaan aikaisemmin pelattu. Tää voi olla toki myös itsellä oleva harha, mutta mitä on arvioita lukenut ni ei me olla kenenkään mielestä ihan radikaalisti lähdetty uudistumaan.
Kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirran mukaan Ultramariini on ehkä onnistunut nyt kiteyttämään soundiaan – vähemmällä elementtimäärällä saadaan täsmällisempää. Kuvataiteen termeillä Ultramariinin viiva on aiempaa terävämpi siinä missä aiemmin laveerattiin enemmän. Toisella levyllä oltiin pointillistisia, koska ei tajuttu suurta kokonaisuutta niin hyvin. Se on niinkuin lumipallo toi levy.
Myös haastattelua tekevän toimittajasedän mielestä Ultramariinin kaavassa ei ole radikaaleja tapahtunut. Samanlainen koukukas ajattomuus leimaa Ydintä kuin edellisiä levyjä ja vahvuudet ovat tuttuja – kuulaan ajaton soundi, koukukkaasti väreilevät ajankuvat, Matin kantava laulu… Kokonaisuutena sävelkynä tuntuisi olevan aiempaakin enemmän tasapainossa – eli enemmän ytimekäs kokonaisuus. Onko tällä mitään tekemistä albumin nimen kanssa vai onko se vain sopiva nosto biisien seasta?
Ville - Mua yleensä ärsyttää deskriptiiviset levynimet, joilla levyä asemoidaan yhtyeen uralla. Mun mielestä Ydin on vaan hyvännäköinen sana levynkanteen jolla on sanotusten kannalta tietty merkitys. On se ainakin erilainen kuin aiempien levyjen nimet.
Tässä vaiheessa nauhuri melkein ottaa oman juoma-annoksensa, mutta voitelu on turhaa. Jatkamme keskustelua sujuvasti levyn luomisen prosessista, joka Tuomaan mielestä polveileva. Matti jatkaa: - Me ei aluksi oikein kekattu miten se tehdään. Vuosi sitten se keksittiin, kun sitä oli jo pitkään tehty väärällä tavalla. Tuomas jatkaa, että vanhaa ei toki hylätty vaan olennainen sieltä hyödynnettiin uuteen malliin. Mutta mikä siinä ensimmäisessä tavassa sitten mätti?
Ville: - Mulle tulee mieleen siitä se jonkin 2000-luvun kunnianhimoisemman rockyhtyeen ajatus jota mm. Radiohead markkinoi Kid A:n aikaan, että hajotetaan bändi ja sit kootaan se uudestaan samoilla jäsenillä. Me ei tajuttu että ME ollaan ne samat jäsenet ja että meidän pitää itse opetella ne samat kappaleet ja sovittaa ne ja niin eespäin – että kukaan ei oo tulossa ovesta tekemään sitä. Oli semmoista huomispäivän meininkiä että juotiin vaan kahvia treenikämpällä ja mikään ei mennyt eteenpäin.
Alkuaikoina Ultramariinin verrokiksi tarjottiin niin Manicsia, Kentiä kuin Mew:tä, kotimaisista ainakin Liekkiä. Oliko näissä verrokeissa ikinä yhtyeen mielestä mitään perää? Ja millaiseen jatkumoon herrat itse kokevat musiikillaan istuvansa?
Matin mielestä niissä ei ollut mitään tekemistä Ultramariinin kanssa eikä Tuomas ainakaan koe että yhtyeillä olisi edes keskenään mitään yhteistä. Ville pohtii että ainakin Ultramariini edustaa samaa sukupolvea, joka on marinoitunut kuunnellessaan kasvaessaan samoja artisteja ja aikakauden trendejä. Musiikin tekemisen lähtökohtana ei ole ollut olla osa suomirockin tai vaikkapa trip hopin jatkumoa, vaikka kaikki kuultu värittääkin yhtyeen soittoa ja soittajien näkemystä.
Kohtuullisen intensiivisen keskustelun myötä bändi toteaa olevansa ainakin jossain määrin osa suomirockia, tai ainakin suomalainen pateettinen rock-yhtye. Johon täytyy itse todeta väliin että ollakseen niinkin pateettinen on yhtye kuitenkin aika optimistinen. No, ainakin Yöhön verrattuna, Ville myöntää. Vaikka pudottelemani nimet ovat toki läheisiä yhtyeelle, ei Ultramariini ole Villen mielestä ikinä pyrkinyt hakemaan samanlaista soundia. Matin mielestä Ultramariini kuulostaa moneltakin bändiltä muttei yhdeltäkään mainituista. - Kaikki musa mitä kuuntelee vaikuttaa hirvittävän paljon, mut ei me lähdettäis toisintamaan jotain juttua…, tiivistää Ville. Pohdin ääneen että tällaisten asioiden ääneen miettiminen lienee yhtyeen kannalta olennaisinta antia haastatteluista sen melko marginaalisen mainosarvon ohella mitä niistä saadaan. Rumpali Juri Kaskela heittää että ehkä tässä on pidempi vastaus siihen miksi menee viisi vuotta uuteen levyyn…
Emme lähde sen tarkemmin keskustelemaan Ultramariin musiikin luomisesta, koska siihen helposti tulee sellaista kornia mystifiointia ja itse-analysoinnista yhtye ei hirveästi perusta. Joten siirrymme tematiikkaan ja annamme vaihteeksi puheenvuoron tässä aiheessa jollekulle muulle kuin sanoituksista vastaavalle Villelle. Eli Tuomas, mikä Ultramariinin tematiikassa on keskeisintä?
- Ehkä Villeen on sisäänrakennettu sellainen tunteellisuus ja näkökulmat jättävät kuulijalle vaihtoehtoja omaan tulkintaan. Villelle on myös olennaista ajatella sanastoa esteettisenä kuvastona – ei se mitä sanotaan vaan miten sanotaan ja etenkin se mitä jätetään sanomatta.
Ville jatkaa äskeiseen mielestään osuvaan kommenttiin uuden levyn tematiikan ytimessä olevan ei pelkästään useita näkökulmia vaan monia päällekkäisiä todellisuuksia. Mikä konkreettisemmin nousee esiin Vaihtoehtoinen historia -kappaleella. Tuomas jatkaa, että yhtyeen ajankuvat saattavat sijoittua enemmän johonkin fiktiiviseen paikkaan, joka on samalla kaikki muut paikat.
Ultramariini on koko olemassaolonsa ajan toiminut vahvasti itsenäisesti – on omaa studiota, ”omaa” levy-yhtiötä, tehdään omaan tahtiin… Viimeisenä kysymyksenä onkin hyvä heittää provokatiivinen ”Oletteko te kotimaisen aidon indien viimeinen linnake?” -kysymys tiskiin. Vastaus on yksimielinen ei, kovia jätkiä jotka ovat tehneet pitkään hommia on paljonkin ja toimintamuoto on lisääntymässä. Toki Ultramariini on osa vuosituhannen vaihteessa entisestään aktivoitunutta independent-toiminnan joukkoa, mutta siinä vain pieni palanen.
Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuvat: Ultramariini
