Kotoisat Sävyt ja tyhjän uima-altaan patina
18.05.2011
Muhevaa ja savuisen grovaavaa rockia suomenkielellä soittavan yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Karjalainen vastailee Desibeli.netin haastatteluun.
Alun perin pohjoisesta Suomesta kotoisin olevan rock-yhtye Kotoisten Sävyjen kolmen vuoden takaisen debyytin Tunnetko rytmin sisko aikaan laatusanat retro, hippirock, rock´n´roll, juurevuus ja irtonaisuus olivat niitä ensinnä bändin musiikista mieleen pompsahtaneita. Tultaessa kakkoslevyyn muhevuus ja savuisa groove ei ole ainakaan kadonnut, pikemminkin syventynyt. Kerta kerralta paremmin avautuvan rikassävyisen albumin innoittamana desibeli.net otti jo toistamiseen piuhat Sävyjen suuntaan, seurauksena rento juttutuokio tamperelaisessa soittoruokalassa laulaja-kitaristi Antti Karjalaisen kanssa.
Millaisia olennaisimpia erotuksia itse näkisit tuotosten välillä?
- Ehkä eniten siinä että biisit on sävelletty enemmän koko bändinä ja ne ovat syntyneet itsestään. Eka levy oli enemmän sellainen alkuaikojen kokoelma, vanhoja biisejä monien monien vuosien takaa jotka oli jämähtäneet siihen tiettyyn muotoon. Uudella levyllä on toki samat tekijät mutta biisejä on yhdessä sovitettu enemmän, jopa hinkattu.
Onko siinä hinkkaamisessa jokin selkeä taustavisio mihin pyritään vai annetaanko sovitusten vapaasti hakea muotoaan?
- Kun mä tuon biisiraakileen sinne treenikselle niin se yleensä kääntyy ihan ympäri siihen mitä on ite aatellu. Eli on vapaata. Joskus taas kaikki hoksataan että joku ei toimi, vaan ei tiedetä miksi. Niin joudutaan kääntelee ja vääntelee ja jättää hautumaan.
Millainen prosessi toisen levyn tekeminen kaiken kaikkiaan oli? Ja millaisia asioita yhtyeen historiaan luetaan ensimmäisen levyn jälkeen?
- Ensimmäisen levyn jälkeen en ensimmäiseen vuoteen mahtanu tehdä yhtään kokonaista biisiä. Eka levy oli sen verran pitkä ja rassaava, kun ei tajunnu miten niitä levyjä tehdään, että joutui eri lailla opettelemaan biisien tekemistä. Vahingossa löysi jonkun uuden tavan tehdä ja siitä seurasi sitten se ketsuppipulloilmiö että ne tuli ne kaikki. Ite äänitys meni niin että kolmessa päivässä kaikki pohjat ja kahessa viikonlopussa kaikki laulut.
Millaisia asioita miksauksesta ja masteroinnista vastannut, monessa sopassa keitetty Jürgen Hendlmeier toi levylle?
- Semmosta tiettyä pohjasoundia, sai hyvän höngän irti niistä vehkeistä. Vaikka Jürgenillä on tietynlainen soundi, on se kuitenkin aika monipuolinen.
Niin, Hyvästit yksinäisyydelle on lopulta aika pehmeäilmeinen. Musiikissa on miehistä rykimistä, mutta myös entistä enemmän pyöreäkulmaista dramatiikkaa... Kuinka maskuliininen orkesteri äijäseurueenne lopulta on?
- Ei se nyt mitään äijärokkia ole. Ekalla levyllä oli enemmän suoraviivaisuutta... Ehkä siihen tuli joku menorokki-krapula. Kun aloitettiin triona meillä oli taktiikka että soitetaan niin monta nopiaa biisiä kuin pystytään ja sitten yks hidas...
- Kotoisat Sävythän perustettiin alun perin siksi että Ranualla oli semmoinen tapahtuma kuin Rynkkärock, joka järjestettiin keskellä mettää. Siellä kävi kattoo bändejä tutut ja kaverit. Näki kun tutut soitti ja itte innostu. Kaksi viikkoa ennen kuin tuli taas Rynkkärock soitin rumpali Valtterille että perustetaanko bändi? Kuunneltiin Fleimareita ja Hellacoptersia ja päätettiin että soitetaan tää sama suomeksi. Soitin basistille, mentiin treenikselle ja tehtiin kahdeksan biisiä. Ja sitten tulikin joku toinenkin keikka... Soiteltiin monta vuotta vielä Ranualla, tuli toinen kitaristi ja kiipparisti Oulusta. Heti alusta asti oli selvää että suomenkielellä tehdään, kuuntelin paljon Juicea ja Tuomari Nurmiota. Vaikka suomenkielinen rock olikin siinä kohtaa yleisesti jonkinlainen kirosana.
- Jossakin vaiheessa mentiin Tornioon, basisti vaihtui kesken ensimmäisen levyn levytyksen ja siellä soiteltiin ja treenattiin monta vuotta. Viimeinen vuosi treenattiin omakotitalon uima-altaassa hippikommuunissa näitä biisejä. Päätettiin että tehdään tämä levy ja katotaan mitä tapahtuu. Osa muutti naisten ja töitten takia, osa muuten vaan, nyt ollaan ympäri Suomea - Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Levyn soundina kuuluu silti Keskikatu 25:n tyhjä uima-allas.
Ei levyllä silti mikään kolkko salikaiku soi, vaan sävyt ovat rikkaat, värikkäät ja pehmeät. Yhtyeestä on heitelty nuolia Stonesin, The Who?:n, Tehosekoittimen, The Soundtrack Of Our Livesin ja Dungenin suuntaan... Millaisilla laatusanoilla Kotoisat Sävyt tekijöilleen määrittyy?
- Energistä mutta tunnelmoivaa suomenkielistä rock-musiikkia. Olennaista on että Sävyjen musiikki menee jalkoihin ja soi livenä lujaa. Livenä soundi ei ehkä kasva stadionmaisesti, mutta tunnelman puolesta kyllä.
Entä millaisia asioita pyritte musiikillanne toisille välittämään?
- Jos keikkaa tulee kattomaan niin vois unohtaa arjen huolet. Muuten ehkä sellaista että vaikka on synkkiäkin biisejä niin musiikki on omasta mielestä hyväntuulista ja siitä paistaa semmoinen olalle taputtelu. Kannustuslauluja että kyllä se siitä... Sanoituksellisesti teemat vaihtelee mutta niissäkin pyrin löytämään positiivisen näkökulman. Ja rehellisyys ja kotikutoisuus on tärkeää. Joskus tulee ensin sanat, toisinaan sävel. On tullut tehtyä myös tekstejä, jotka muutaman viikon päästä kuulostavat hirveeltä ruikuttamiselta ja ne on pitänyt hylätä.
Rouhea rokkiviisikko koostuu herroista Antti Karjalainen (laulu ja kitara), Mikko Heikkinen (kitara, laulu ja perkussiot), Valtteri Melamies (rummut), Antti Tuomivaara (basso ja laulu) sekä Mikko Melamies (koskettimet, laulu ja perkussiot). Millainen herraseurue on kyseessä ja millaisia asioita kukin soittajista tuo mukanaan kokonaispakettiin?
- Rumpali on pitkä ja sillä on isot kädet - tulee semmoista neandertalilaista, alkukantaista soittoa. Ilo soittaa. Ihan typeriä komppeja, mikä on hyvä. Tulee mieleen Pirkkojen Espe. Urkurilla on tosi maisemaväritteinen soundi, maalailua eikä tilulilua. Basisti pitää paketin kasassa ja toinen kitaristi tuo äärimmäisen hyvän musikaalisesti vahvan toisen näkökulman. Mulla on sitä vastoin vähän rosoisempi ote.
Ja tästä lopputuloksena saadaan: "...vähintään yhtä seitkytlukuisen muheva ja savuisen groove kuin aiemmilla julkaisuillaan. The Who?:n tymäkkyys kohtaa Stonesien pehmeän hiipivyyden, ja hipahtavassa savuisuudessa on samanlaista imua kuin Moses Hazyn rikkaassa paahdossa. Tukka kiertyy tötteröille ja sukat solmuun! Sävyjen "huojuva ja vapaasti hengittävä" kymmenbiisinen pitää sisällään toisaalta melko suoraviivaisia koukkuja, mutta ne eivät kuitenkaan näy ilmiselvinä pinnassa vaan usva veden päällä hämää viekkaammatkin vedenelävät. Laulun suoruus antaa jotain mihin tarttua, soiton huuruillessa hyvällä tripillä."
- Sehän oli suoraan kuin synonyymit toisilleen!
"Hienoa eeposta!" ja "ilmavuuden ja kauneuden vastapainona biisi keulii mukavan rouheasti." nousivat yksittäisistä biiseistä. Millaista vastakaikua näistä palautteista?
- Minusta tuntuu että sä oot tajunnu sen jutun. Oli mukava kuulla esimerkiksi Hyvästit yksinäisyydelle -kappaleesta se että se on aika yllättävä siellä lopussa. Ja että biisit on käyty läpi alusta loppuun.
Ja tiivistyksenä vielä: "Kaiken kaikkiaan Sävyjen kyky uuttaa samalle levylle toimivasti niin upeita harmonialeijailevia eepoksia kuin reippaampia rykäyksiä ilman punaisen langan katoamista tai iskevyyden hukkaamista on papukaijamerkin arvoinen suoritus." Ei levyllä ole sellaista hetkeä ettei siellä olisi semmoista ilkikurisuutta olemassa, pilkettä silmäkulmassa. Niin kuin rokissa pitääkin.
- Välissä itteä hiukan pelotti se että sieltä joku saattaa pompata. Mutta hyvä jos näin...
Millaisia asioita Kotoisat Sävyt rokinsoittamisellaan tavoittelee? Ja miten ne toteutuvat?
- Ensimmäinen tavoite oli Ranualla päästä sinne festareille. Sen lisäksi päästä lämppäämään Fleimareita ja Hellacoptersia ja tulla kovaksi livebändiksi. Päästiin lämppään Fleimareita, Copters lopetti ja toisinaan ollaan hyvä livebändi - eli alkuperäiset tavoitteet on saavutettu. Mutta jos miettii niin tilannehan on optimaalinen - saa tehdä taiteellisesti semmosta musiikkia kun haluaa ja sen vielä joku julkaisee. Yksi tavoite on pyrkiä kehittämään sitä musiikkia - jos se jää junnaamaan paikalleen eikä siitä nauti niin sitä ei mittään järkeä tehdä.
Jos allekirjoittanut lämpesi tuoreelle albumille täysien pisteiden arvoisesti, niin miten tästä eteenpäin lähdetään rakentamaan? Onko nämä sävyt jo nähty vai pitääkö seuraavaksi vetää samassa sarjassa ja samoilla aseilla asteikot uusiksi? Kyllähän tuollaiselle rikkaalle ja samalla perseelle potkivalle kapakkigroovelle on tilausta...
- Se onkin tässä nyt pyörivänä kysymyksenä. Omasta mielestä nyt on löytynyt se soundi mitä on haettu. Ei haluttais tehdä samaa uudestaan, mutta kuinka paljon sitä voi muuttaa? Tietyllä tavalla kiinnostais ihan hulluna kääntää kelkka täysin ja tehdä melkeen vaikka punk-levy. Tai sitten mennä syvemmälle noihin juttuihin. Eli seuraavaksi tulee joko uusi kotimainen punk- tai proge-klassikko. Ollaan risteyskohdassa. Tää levy ei kuitenkaan ole mulle vielä se täydellinen, vaikka onkin tosi hyvä.
Haastattelu ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, kuvat: kotoisatsavyt.net
