Metsäneläimet, Laupias Tuoni
07.10.2002
Factory/Helsinki
Kapusimme Aapon kanssa Factoryn portaita ylös, kun korviimme kantautui ylhäällä soiva Metsäneläinten Enteet -biisi. Mitä! Oliko kaksi vuotta odottamamme keikka alkanut jo??
Huh, ylös päästyämme totesimme vain sound checkin olevan menossa, ja pian varsinainen keikkakin sitten alkoi. Niille, jotka eivät Metsäneläimistä mitään tiedä, kerrottakoon, että kyseessä on vuodesta 1998(?) pääasiassa pk-seudulla keikkaillut yhtye. Musiikkityyli eläimillä on pop-rok-punk -vivahteista ja sitä tukee mukavan soljuva sanoitus, joka laittaa ajattelemattoman suomalaismiehenkin pohtimaan.
Keikka alkoi uutta tuotantoa olevalla Verkossa -biisillä, tosin tekniset murheet haittasivat pahasti. Laulu kiersi niin pahasti, että välillä oli pakko laittaa kädet korville. Seuraavana noin parikymmenpäinen yleisö kuulikin sitten Koskena -biisin. Tätä oli odotettu! Valitettavasti tekniset ongelmat jatkuivat läpi keikan, ja varsinkin laulusta oli välillä vaikea saada selvää. Lisäksi soitto oli ehkä Factoryn pieneen tilaan nähden liian äänekästä.
Keikan puolivälin paikkeilla kuultiin selvästi parasta antia olleet Valheita ja uusi Niin hakee pilvet. Keikan lopun varasivat Koskena-CD:n uudelleenviritetyt Klisee, Iltapäivä Muurilla ja Enteet. Klisee varsinkin oli kokenut muutoksen CD-versioon nähden ja oli loistava! Jostain syystä Enteet -biisin sanoja oli muutettu, joten mukana laulaminen ei onnistunutkaan. Biisi itsessään oli nopeampi ja soi paremmin kuin levyllä.
Kuten aina basistin työskentelyä oli ilo seurata. Ehkä bändi oli vähän hajalla pieneen yleisöön tai teknisiin murheisiin, sillä encore-biisejä ei soitettu yleisöstä kantautuneista Lisää-huudoista huolimatta. Sääli, olisi sitä kuunnellut lisääkin.
Illan toinen esiintyjä oli meille ennestään tuntematon Laupias Tuoni. Kerkesin sentään ennen keikkaa kotisivuilta lukea, että bändi on saatu kasaan lehti-ilmoittelulla. Ensi tahtien soidessa bändin musiikillinen linja vaikutti aika selvältä: Sankariheviä! Muttamutta, naislaulajan aloittaessa koituikin varsin positiivinen yllätys: laulu on suomeksi ja laulajalla on vielä loistava, vahva ääni.
Edelleen parikymmenpäinen yleisö ei ilmeisesti innostanut bändiä mitenkään ihmeelliseen lava-aktiin: meno
oli aika lailla kitaristin ja basistin varassa. Laulajakin antoi mikrofonin olla telineessään, niinkuin siihen ei saisi koskea, mutta kolmannen, neljännen biisin kohdalla nappasikin sen käteensä, tosin vain
yhden biisin ajaksi. Alun biisit olivat aika tasapaksuja, mutta keskivaiheilla tullut uusi biisi jäi hyvin mieleen.
Tero Lyytikäinen, kuvat Aapo Lehti
