Provinssirock 2011 – perjantai
17.06.2011
Törnävä / Seinäjoki
33. Provinssirockin perjantaissa parhaimpansa antoivat niin Rubik, Jätkäjätkät kuin jokakesäinen Suomenkävijä The Soundskin.
Seurueemme saapuessa iltapäivällä leirintään oli väite kävijäennätyksestä helppo niellä. Edellisen kerran vieraillessani Provinssirockissa vuonna 2009 samoihin aikoihin ajeltiin vielä Saabilla iloisesti leirintään. Tänä vuonna ruotsalaisneiti joutui parkkiin leirinnän ulkopuolelle ja sopivat telttapaikatkin löytyivät vasta noin tunnin etsintöjen jälkeen – sattuipahan siinä sivussa silmiin myös kesän komein festarikulkine. Asettumiseen vierähtänyt aika näkyy perjantaina nähtyjen bändien määrässä, mutta tärkeintä silti, että festivaalijuhlinta sai viimein alkaa – ja vieläpä varsin kohtuullisessa säässä.
Rubik aloitti X-Stagella kello 20.15 yhä tuorealta tuntuvan Solar-albuminsa merkeissä. World Around Youn pirtsakat melodiat ja reipas tahti saivat noin puolilleen täyttyneeseen telttaan heti vipinää, mutta hiljalleen tunnelma tuntui laiskistuvan. Bändin toiminnassa ei sinänsä tuntunut olevan moittimista, seitsemänhenkinen kokoonpano kikkaili tietänsä Artturi Tairan johdolla soittimesta ja biisistä toiseen ja oli selvästi pitkän kiertueen vetreyttämässä vedossa. Settilista jätti keikan tasaisen hyväksi, Rubikin kohdalla olen tottunut loistokkaisiin ja nostattaviin esityksiin – tältä keikalta tuntui puuttuvan se olemisen ylemmille tasoille nostava virtapiikki. Ottakaamme revanssi Ilosaaressa.
Viereisellä Rumba-Stagella alkoi pian Rubikin jälkeen punk-juna, joka sisälsi kolme nopeaa ja mahdollisimman saumatonta asemaa: Koljosen Tiekiista, Anal Thunder ja Terveet Kädet. Viikate-miesten pyörittämä Koljosen Tiekiista sai ensimmäisen aseman ja Fakta Homman inspiroima kieliposkinen hardcore kyllä lämmittikin mukavasti. Erityisesti mieleen jäi muutamaankin otteeseen kuultu ”ensimmäisen levyn ensimmäiseksi singleksi” kuvailtu sävelteos, joka mukailee Napalm Deathin You Sufferia – ei jättäne juuri arvailun varaa sisällön kannalta. Mainittakoon, että levyltä kuunneltuna jo valmiiksi väljähtäneeltä vitsiltä tuntuva Tiekiista säväytti livenä odotuksiin nähden hyvinkin paljon. Lisäpisteet Unicef-coverista!
Toisella asemalla odotti jo Anal Thunder, joka oli käsittänyt punk-junan idean erittäin hyvin. Täten ensimmäiset soinnut kuultiin arveltuakin aikaisemmin. Tiukasta ja jokseenkin hulvattomasta lavatoiminnasta tunnettu yhtye ei ollut järjestänyt tälle keikalle mitään erityisen pimeitä jekkuja, mutta eivätpä ne itse tarkoitus olekaan. Sen sijaan napakat punkrock-siivut ja reipas energialataus riittivät viemään tämän kirjaimellisemman magyar possen kolmannelle asemalle helposti eikä Lifelong Hangoverin kaltaisten täsmäiskujen kohdilla yleisöäkään tarvinnut pogoiluun juuri yllyttää.
Niinikään nopeasti lavalle ilmestyneen Terveet Kädet-orkesterin kohdalla sekopäisesti toimiva festariyleisö kuuluu asiaan. Mustelmitta ei pitistä selvitty ja kyseenalaisiksi jäivät myös oman fyysisen kunnon ja iän suhde Suomen vanhimman ja omintakeisimman hardcorepunk-yhtyeen keikkojen vaatimustasoon nähden. Samapa tuo, aina uuden numeron käynnistyessä käynnistyin myös minä. Keskushahmo Läjä Äijälän välispiikit olivat kenties sekavampia kuin koskaan ja soitto soundeineen yhtä hullunmyllyä. Yllättävää kyllä setistä tarttui korvaan myös 90-luvun metallisempia TK-numeroita, mutta pääruokana oli toki kasa klassikoita 80-luvulta, kuten T. Tuho, Pissaa ja paskaa, Jeesus perkele sekä Anno Domini. Oli valitsemani adjektiivi sopiva tai ei, jotain hyvin miellyttävää Terveiden Käsien livekeikoissa on. Harva bändi onnistuu aiheuttamaan seesteisen euforian ja fyysisen kivun samanaikaisesti.
Provinssin alkuperäisen Saarilavan jäätyä taka-alalle oli täksi vuodeksi rakennettu vastaavanlainen Island Stage, jonne oli suunta Jätkäjätkien merkeissä. Valitettavasti Asan remmiin heittäytyminen jäi sateen vuoksi hyvin vähiin. Yleisön meiningistä päättelin sievistelyn erheeksi, joka korjataan lähitulevaisuudessa. Sateen laantuessa tie vei ruokakojujen kautta toviksi Suomen suven jokakesäisiin kuriositeetteihin kuuluvan The Soundsin suuntaan. Länsinaapureiden elektrovaikutteinen indierock ei ole koskaan iskenyt omiin makuhermoihini mitenkään erityisemmin, mikä on sääli sinänsä. Bändin röyhkeän vilpitöntä lavakeekoilua tiiraillessa ei orkan festarisuosio tuntunut lainkaan kummalliselta asialta – tuolla olisi ollut kivaa, jos biisejä jaksaisi kuunnella paria enempää.
Tätä myöten perjantai jäi hieman tyngäksi, mutta edessä olivat kahden festaripäivän ja leirinnän haasteet.
Tästä Provinssirockin lauantaihin.
Tästä sunnuntaihin.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Aleksi Leskinen, Teemu Nordlund
