06.07.2012
Ruissalo / Turku
Keskiluokan kes�karkelot eli Ruisrock p�r�hti taas liikkeelle. Mukana oli taas tukeva annos nostalgiaa, tuttuja b�ndej� ja jotain my�s junioreille. Eli kuten yleens�, kattaus oli aika linjaton tilkkut�kki, josta l�ytyi jokaiselle jotain.
Pikkutyt�ille festarin aloitti Kuningasidea, joka oli varsin onnistunut aloitus. Yli kymmenhenkinen posse pisti lavalla bileet pystyyn ja meni setin lopuksi mereen uimaan, mukanaan innokkain osa katsomosta. Energiaa ja taitoa l�ytyi eli jos b�ndin reggaeta, rappia ja funkia sotkeva musiikki muuten tippui, tuskin keikkaan pettyi. Allekirjoittanut on valitettavasti niin rajoittunut, etteiv�t ylti�naiivi maailmanparannus ja �s� oot mun prinsessa�-kertsit oikein kakistelematta tippuneet.
Jos Kuningasidean olemassaolo t�ss� Suomen reggae-buumin harjalla on perusteltua, niin sit�, miksi Rival Sons on olemassa, en taas ymm�rr�. B�ndi on taskul�mp�ist� Led Zeppelin�kikkailua, jossa t�rkeint� tuntuu olevan poseeraus ja uusien ideoiden v�lttely. Kyll�h�n retroilulle markkinoita aina l�ytyy, mutta itsell�ni tuli mielikuva l�hinn� bileiden loppuvaiheessa avatusta, unohdetusta kaljapullosta, jonka l�yt�� seuraavana aamulla keitti�n p�yd�lt�. Joillekin varmasti maistuu, mutta min� passaan.
Aurinkolavalla taas oli v�h�n aurinkoisempaa meininki�, kun Ewert And The Two Dragons hissutteli menem��n. Alkuhetkill� py�rittelin ajatusleikki� siit�, ett� kyseess� voisi olla Viron Kashmir, mutta onhan t�m� aika paljon l�hemp�n� brittil�ist� folkkia. Hempe�st� meiningist� siirryttiin sitten jo s�p��n, kun rannan vieress� veivasi Pasa indierockilla ter�stetty� suomirockkia. Juuri kaljatelttaik��n p��sseet kundit v��nsiv�t nuoruuden innolla. Alkuillan teinitytt�illan taas kruunasi� tai no, ehk� enemm�nkin tukehdutti muovikelmuun Uppsalan diiva Veronica Maggio. Aah ja uuh ja aika kaukana on Lykke Liin hienous Veronicasta.
Perjantain coolein b�ndi tuli Brooklynista ja oli hivenen s��li, ettei Yeasayer soittanut teltassa. Mutta ihan hyvin t�llainen tunnelmallinen kikkailu toimi kent�ll�kin. S�hk�rummut paukkuivat, kauniit laulumelodiat helisiv�t ja kundit heiluivat omissa sf��reiss��n. Turhankin itsetarkoituksellisen n�pp�r��, mutta mielenkiintoisia kappaleita, jopa h�mment�v�n koukuttavia. Kyll� siin� pieni indie disco saatiin aikaiseksi. Hienoa, ett� b�ndi saatiin jo toistamiseen Suomeen.
Discosta vaihdettiin sitten irkkuhumppaan, kun jo Ruisrockin kalustoon kuuluva Flogging Molly otti alueen haltuunsa. Itsell�ni on v�h�n samanlainen suhde Flogging Mollyyn kuin entisiin tytt�yst�viin. Kun heid�t n�kee, ymm�rt�� mit� heiss� on aikanaan n�hnyt, mutta vanha intohimoinen suhde on vaihtunut hivenen vaivaannuttavaksi kyr�ilyksi. Eip� siin� mit��n, harva b�ndi saa samalla tavalla porukan tanssimaan kaljateltan p�yti� my�ten. Ja kun keikan lopuksi py�r�htiv�t What's Left Of The Flag ja Seven Deadly Sins, alkoi omakin tanssijalka kummasti nykim��n. Olikin hyv� aika napata v�h�n ter�vi� ja l�hte� katsomaan seuraavaa keikkaa, josta kehkeytyi helposti illan paras. Mutta toisin kuin aikanaan edesmenneess� Lepakossa, t�ll� kertaa en missannut keikkaa anniskelualueella vaiheilemalla.
Kun hardcore punk -b�ndi Refused pisti pillit pussiin vuonna 1998 oli harva kuullut heist�. Sana alkoi kuitenkin kiert�� ja vasta heid�n viimeisimm�n julkaisunsa uudelleenpainos sai kriitikoilta valtavaa suitsutusta. Kun he pistiv�t t�n� vuonna yhtyeen kasaan, niin satap�iset yleis�t ovat vaihtuneet kutsuiksi festareille kuten Coachella, Primavera, Roskilde ja Ruisrock. Mik�s siin�, kuten Dennis ennen Rather Be Dead �kipaletta totesi, on heid�n kapitalistikritiikkins� ajankohtaisempaa kuin koskaan. Heti ensimm�isest� riffist� l�htien k�vi selv�ksi, ettei kyseess� ollut mik��n rahastuskiertue, vaan b�ndi oli mielett�m�ss� iskussa.
Nelikymppinen Dennis Lyxz�n luisteli lavalla potkien ilmaan kuin Hong Kong �toimintap�tk�ss�, kasaili tarkkailukaiuttimia pinoon hyp�t�kseen sielt� alas ja konttasi mikrofoni hampaissaan koiran lailla. Refused Are Fuckin Deadin aikana herra nousi yleis�n kannateltavaksi seisomaan. Kaiken t�m�n Dennis teki hirve�n vaivattoman n�k�isesti, eik� h�nelle paljoa h�vinnyt Jon Br�nnstr�m, joka paiskoi ja helli kitaraansa vimmalla. Uskomattoman energian, raivon ja omistautumisen lis�ksi kundit ymm�rsiv�t draaman kaaren p��lle enemm�n kuin vastaavan genren yhtyeet yleens� eli keikka ei ollut t�ytt� kaahausta alusta loppuun. Vai kuinka moni muu hardcore punk -pumppu nostaa aluksi laskoksilla olevan esiripun yl�s, laskee sen keikan aluksi ja kumartaa keikan lopuksi riviss� kuin teatterissa konsanaan?
Sen sijaan itse yleis� oli hyvin kaukana mist��n hardcore punk -keikan aggressiivisesta massasta, riehaantuen t�ydellisesti vasta encoren aikana. Toisaalta New Noise her�tt�isi henkiin kuolleetkin. Kun Dennis lopussa piti palopuheen siit�, kuinka et saa muiden m��r�t� miten sinun pit�isi el��, sill� sinulla on vain yksi el�m�, sai h�n kuulostamaan t�m�n latteuden pateettisen sijaan hyvin aidolta ja koskettavalta. My�s vakuuttelut siit�, ett� h�nelle esiintyminen Suomessa oli henkil�kohtaisesti t�rke��, tuli suoraan syd�mest�. Mit�p� t�h�n muuta lis��m��n kuin, ett� stay curios, stay wild!
Historian lehtien havinaa oli my�s Pulpin aikana, sill� kuten Refused, heittiv�t hekin Turussa keikan viimeksi vuonna 1996. Aika sulkea ilmatila, kutsua kulttuuriministeri paikalle ja p��st�� hipahtavan professorin n�k�inen laulaja lavalle. Valitettavasti kyseess� ei ollut mik��n p��t� r�j�ytt�v� kokemus, vaan karu muistutus siit�, kuinka 90-luku brittipoppi-buumeineen oli ja meni, samalla meist� tuli vanhoja. Kyll�h�n alkupuolella soitettu Disco 2000 h�ystettyn� Jarvisin tanssiliikkeill� pisti tanssikenkiin liikett�, mutta muuten keikka laahasi. Suurimman vauhdin veiv�t jatkuvat v�lispiikit aina Eino Leinosta l�htien ja akkaria r�mpyteltiiin luvattoman paljon. Tunnelma l�henteli jo, ah niin brittil�isitt�in vaivaannuttavaa, kun This is Hardcoren aikana Jarvis r�pl�si haarojenv�liss� olevaa mikki��n, feikkitakan loimutessa. Kun lopulta p��stiin Common Peopleen, se ei en�� hirve�sti pelastanut.
Kaiken kaikkiaan hyv�st� s��st� huolimatta Ruisrockin perjantai oli v�h�n hiljainen ja ker�si kolmanneksen v�hemm�n k�vij�it� kuin edellisen� vuonna. Poislukien Refusedin klassikkon kattaus oli aika laimea tiettyj� valopilkkuja kuten
Yeasayer lukuun ottamatta. Seuraavaksi on aika selvitt��, mit� Ruisrockilla oli tarjota lauantain 30 000:lle k�vij�lle. Muutakin, kuin Children of Bodomin peruuntumisen.
T�st� Ruisrockin lauantaihin.
Ruisrockin sunnuntaihin p��set t�st�.
Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen
