Pori Jazz 2012

Pori Jazz 14.-22.7.2012 (Introduction)

T�m�nvuotiset Jazzit j�iv�t aavistuksen verran tavoitteestaan, mutta ilman Paul Ankaa ja Norah Jonesia olisi tullut pahemman kerran takkiin: senverta p�lve� oli sek� torstaina ett� perjantaina Kirjurinluodon festivaalialueen piknikkiruohikon yleis�meress�. Muutenkin ilmassa oli huomattavassa m��rin v�livuoden tuntu, jota tukivat artistiperuutukset, aikataulumuutokset, festivaaliohjelman �TBA�-maininnat ja organisatoris-logistiset k�mpelyydet. Viimemainitusta esimerkkin� Kirjurinluodolle tuotu sivulava, josta ei ollut ohjelmalehdyk�ss� mit��n mainintaa. Ihmiset maksoivat torstaina ja perjantaina 65� n�hd�kseen Kirjurinluoto Arenalla nelj� artistia, nyt niit� kuultiin k�yt�nn�ss� kolme, ja jos vaivautui sivulavalle kuuntelemaan nelj�tt�, sai toiseen korvaan kaupanp��lle p��lavan seuraavan b�ndin soundcheck-vingutusta ja onetwothreet�. Shit happens, arvon p��sylipun-maksaneet! No, eik�h�n j�rjest�j�organisaatio ole saanut asiasta jo ihan mukavasti ansaittua palautetta kusetetuiksi itsens� tunteneilta...

�V�lijazzit� -mutta mille? Siin�p� pulmaa kerrakseen seuraavan PJ:n j�rjest�jille. Prince-korttikin menetettiin viime vuonna, joten keit�s' vetonauloiksi? Monivuotinen festivaalijohtaja Jyrki Kangas on tiett�v�sti kertonut, ett� aikoinaan Jazzien suunnittelu alkoi vuosi toisensa j�lkeen sill�, ett� koitettaisiinko t�n� vuonna saada se Eric Clapton paikalle? My�s Tom Waitsin nimi on kuulemma vilahdellut ohjelmistonsuunnittelupalavereissa. Toimivia esiintyj�ehdotuksia kumpainenkin, itselleni tulevat �kkiselt��n mieleen viel� Jukka Poika ja Paul McCartney. Takavuosien hunajavirtsankarkailua aiheuttaneista t�rpeist� voisi puolestani hyvin uudelleenpaikallekutsua esim. Medeski, Martin & Woodin, John Scofieldin, Dr. Lonnie Smithin sek� Raul Mid�nin. Olli Ahvenlahti taas ansaitsisi ankeleetisti Kirjurin Arenan The Poet -klassikkoalbuminsa live-esitt�miselle. Saa ihana Johanna F�rstikin n�ky�, second that!

Siin� sivussa voisivat fiksata nuo Kirjurin spiikkaajat kuntoon. Melkein aina ovat olleet semmoisia �skenpuskistarevityn ja aamukolmeltaher�tetyn tuntuisia, h�yn�ht�neen haparoivia ja mokailevia miehi� ja naisia ep�m��r�inen A4-lunttinivaska k�dess�. Maestro Iiro Rantala hoisi homman kunnolla 2006: h�netp� voisi adoptoida kiinte�ksi juontajaksi Kirjurin lavalle josko!

J�rjest�jille t�h�n v�liin l�mmin erityiskiitos Kuusamon muikut -kojun palaamisesta Kirjurinluodon Arena-alueelle.

Pori Jazz 2012 osoitti my�s ilmastonmuutoksen olevan t�ytt� totta ja tieteellist� faktaa, njet question! Yhten�k��n festarip�iv�n� ei nimitt�in satanut pisaraakaan Kirjurinluodolle, jos ei Aaron Nevillen Amazing Grace -encoren aikana nurtsille tipahtanutta kyynelt�ni lasketa. T�llaisilla, t�ysin poutaisilla jazzeilla en ole t�h�n saakka ollut. T�ytyy varmaan varautua siihen, ett� ensi vuoden show'n varastaa kuusi sinetti� avaava Karitsa, l�mpp�rein� Kokem�enjoen tulva ja Hein�sirkka.

Pori Jazz 2012:en Desibeli.net -raporttini ei noudata kronologian kusenpolttamaa koodistoa, vaan esitt�ytyy Human Centipede -elokuvien houreistoa noudattelevana triptyykkin�, jonka osien crescendo muodostaa subjektiivisen adjektiiviakselin nojaa-kiva-hyv�, paino vahvasti onneksi kahdella j�lkimm�isell�.

Pori Jazz 2012 I (First Sequence)

Kirjurinluodon torstain oli tarkoitus huipentua festivaalin er��nlaisen teeman eli aikamme naislaulajien esittelyn aloittaneeseen Emeli Sand�:hen. Mutta ehei, Jools Holland taustalaulajattarineen oli jo tyhjent�nyt jasson ressuja my�den. Toki nuoria, idols-mentaliteetin aivopesemi� fanittaria oli katsomon etureuna t�ynn�ns�, mutta elitistisen� besserwisser�ij�n� j�in per��nkuuluttamaan k�det puuhkassa sit� paljonper��nkuulutettua substanssia. Okei, Sand� oli hirmu symppis ja energinen pakkaus, mutta valitettavasti laulunsa ei tehnyt itse��n tyk�. Ei nimitt�in vuonna 2012 riit� pelkk� tekniikka, jos meinaa p��st� geneeristen idols-whitneyhoustoneiden yl�puolelle. Ja juuri t�t� houstoniaanista, kovaa �enemm�n on enemm�n� -koulukuntaa Sand�kin tuntuu edustavan. More is moore ja less is lazenby. Smaksaker smaksaker, mutta t�llaiselle samettisemman linjan yst�v�lle j�i k�teen vain se em. �aikamme naislaulajille� ilmeisen pakollinen leningradcowboys-hiustyyli.

Tietenkin Sand�n kohderyhm�� ovat teinityt�t, joiden blogit ovat varmasti angstatut t�yteen Sand�n piisien lyriikoita ja openspotifyjfan-linkkej�. Enk� ole teinitytt�. Mutta suokaa nyt kuitenkin ravistella alastoman keisarin katsojia sen verran, ett� olivathan ne Sand�n ihanomien piisien rakennuspalikat liikuttavan alkeellisia, Seppo Heikinheimon Chydenius-kritiikki� kierr�tt��kseni.

Ja kyll�h�n se yli 30-vuotiaiden ihmisten tipoittainen diaspora kohti ulosk�yntej� kertoi omaa kielt��n.

Olenko muuten ainoa, joka otti Porin taivasta halkovan perint�firma Lindorffin kuumailmapallon paitsi aikamme masentavana kuvastimena, my�s silkkana vittuiluna (meit�) persaukisia p�rj��misongelmaisia kohtaan? Mit� ensi vuonna? Intrum Justitian zeppeliini?

Pori Jazz 2012 II (Full Sequence)

Kirjurinluodon konserttiputki sai torstai-iltap�iv�n� yll�tt�v�n, odottavan alun, kun ensimm�iseksi esiintyj�ksi ilmoitettua Bad Ass Brass Bandia ei n�kynytk��n lavalla. Vasta my�hemmin ihmiset tajusivat erottaa yleish�lyn keskelt�, ett� poppoohan soitti siell� keskell� yleis��, akustisena(?)! H�mmennys oli suuri, kun lipun hinnalle (65�) saatiinkin vain h�din tuskin kuuluvaa vaimeutta vastineeksi. Ja veikkaisinpa, ett� monen kohdalla h�mmennys eskaloitui harmistuksen kautta arvatkaapa miksi?

Eli k�yt�nn�ss� Kirjurin ensimm�inen varsinainen esiintyj� olikin Jamaican Legends, joka esitti leppoisaa, kikkaelematonta juuri-reggaeta. Sen aineksina olivat mainio, legendaarinen komppipari Sly & Robbie, sairastunutta Monty Alexanderia tuurannut Tyrone Downie sek� asian- ja tyylinmukaisella, maallikolle �j�ljess�olevan� kuuloisella laidback-luuttuamisella kitaroinut Ernest Ranglin.

Tuntui, ettei kvartetti saanut ihan alussa nivelletty� jointtejaan t�ysin kohdilleen, mutta matkan varrella p��stiin mukavalle, ok-hulppealle tasolle. Semmoinen mieleenj��pyyden manifestoiva maaginen silaus, flow'mainen hurmos j�i mielest�ni puuttumaan, mutta eik�h�n se johtunut alkuper�iskeypparistin puuttumisesta.

Reggae-esiintyji� on porijazz-kansa tottunut kuulemaan Kirjurilla sunnuntaisin, mutta toimihan t�m� aloittajanumeronakin. Ja t�llainen pakansekoitteluhan oli t�n� vuonna j�rjest�jilt� tietoinen veto: populaa onnistuttiin n�in saamaan lapsipuolen asemaan j��neelle sunnuntaip�iv�lle keskim��r�ist� en�mpi.

Torstainen Emeli Sand� oli antanut festarien naislaulaja-kavalkadille hieman yhdentekev�n alun, mutta onneksi brittil�is-amerikkalainen Estelle onnistui perjantaina tekem��n paikkaavan eleen yll�tt�v�ll� tavalla. Nytkin nimitt�in oltiin hieman semmoisilla kertak�ytt�popahtavilla linjoilla, ja rumpalinkin oli korvannut konekomppi-dj, mutta t�m�n hurmaavan pirtsakan pantterin nonstop-jytkeelle jopa l�mpeni, ja k�teen j�i hemmetin uskottavaa donnasummeria a la 2010's, vaikkei Estellen ��ni ollutkaan erityisen omaper�inen. Modernin diskojytkeen mittarilla setti oli hyvinkin luovaa, eik� tylsi� kohtia juuri ollut. H�iritsevimm�t hetketkin liittyiv�t tekniikkaan: niit� matalia, 200 desibelin jumpsisj�mpsis-syd�nkohtaustaajuuksia ei vaan terve(k��n) ihminen kerta kaikkiaan voi siet��. Oikeastaan LP-teltta olisi ollut Estellen vet�v�lle peilipalloilulle sopivampi esiintymisfoorumi, ja sielt� taas olisi Kirjurille voinut vaihtaa Mon�en Janellen, mielest�ni.

Estelle�(kin) toki olisi voinut hieman ev�st�� etuk�teen, ett� sin� olet nyt Suomessa, eik� suomalainen maksa lipustaan p��st�kseen itse osallistumaan. Jos h�n haluaa osallistua, h�n ostaa kausikortin aerobic-klubille tai liittyy aplodistikirkkoon. Ei h�nt� kannata heti alusta saakka tapututtaa, nostatuttaa ja mukanalaulatuttaa puoliv�kisin.

Estelle oli kivojen biittien ihana kleopatra, muttei sitten oikein onnistunut perusasioiden ��rell�, mink� coveroimansa Nina Simonen My Baby Just Cares For Me paljasti. Mutta Estelle tarjosi mielest�ni n�iden jazzien parasta ulkomusiikillisuutta. Pori Jazz 2012:en perustavanlaatuisin makuasia taisi olla se, pitik� enemm�n Estellen coolista ulkomusiikillisuudesta vai Mon�en hektisest� ulkomusiikillisuudesta.

Taidan olla my�s j��vi ottamaan kantaa siihen, kuinka suuri osa edellisten kolmen kappaleen tekstist� on penikseni sanelemaa. No mutta: primitiivi� biitti�, primitiivej� taajuuksia, primitiivi� arviota!

Perjantai oli selv�sti (my�s) aiottu Kirjurilla ns. �nuorisop�iv�ksi�, mutta D'Angelo ei riitt�nyt. Suomalaisille tuo �Princelt� kuulostava ys�riartisti� ei ole oikein koskaan ly�nyt kunnolla l�pi, ja nytkin Pori Jazzin artistiesittely l�iskii reilusti Prince-jokeria: h�net mainitaan kolmasti. Onko t�ss� nyt kyse jostain h�nt�koipienv�liss�-defenssist�, tyyliin �ei saatu �ij�� itse paikalle, tyydyt��n sitten siedett�v��n j�ljitelm��n�? T�m�n princenkaltaisuuden ylikorostaminen saa t�t� menoa kuuluisan ruotsalaisen lis�aine- ja esanssikriitikon Mats-Eric Nilssonin alkamaan kirjoittaa musiikkikirjoja. Hommanhan olisi viel� voinut huipentaa 3D-leffan�yt�sten silm�lasienjakoa varioiden siten, ett� Kirjurinluodon porteilla j�rkk�rit olisivat l�tk�isseet jokaisen saapuvan ihmisen otsaan Post-It -lapun, jossa lukee �Bytheway, t�m� D'Angelo on v�h�n niinkuin Prince�.

No, kuuntelinpa sitten Prince-korvalasien l�pi, kun ei sitten loppupeleiss� en�� muutakaan voinut: aivoni olivat jo suggeroituneet. No, olihan se Princen prinssi, jopa oudoksuttavissa m��rin. Ensifalseton alettua p��si suustain' hyvin spontanelli MitVit: onko Prince aikoinaan unohtanut patentoida itsens�? Mutta �lk��mme silti tuomitko, sill� D'Angelo ylsi parhaimmillaan ilman muuta sf��reihin, joihin esi-/vertauskuvansa olisi kaiken j�rjen mukaan pit�nyt p��st� 90-luvun powergeneration-aikanaan, mutta jostain syyst� ei.

Kuten niin montaa muutakin Pori Jazz 2012 -artistia, D'Angelonkin D'Akilleenkantap��ksi muodostui kova��ninen h�lyisyys ja t�yteenahdettuus. Oli todella harmillista, ett� �ij� n�ytti ter�vimm�t leijonankyntens� vasta encoreissa, teatraalisen rebel-r��kinpolttonsa yhteydess�. Oli nimitt�in erinomaisen p�tev� groovekiipparisti mies tuo, Rhodes-komppinsa olivat kerrassaan kateuttaher�tt�v�n upeita! Miksi h�n ei voinut ottaa t�llaisia suvantoja ja heng�hdystaukoja varsinaiseen settiins� dynamiikkaa tuomaan? Oi miksi?

Niinp� D'Angelosta j�i semmoinen hieman surullinen fiilis. Karistaisi nyt hyv� ihminen sen VaraPrincen viitan hartioiltaan asap ja vaikka v�kisin, kun mahdollisuuksia on omillaan vaikka mihin! Mutta ilmeisesti tuo em. viitta on kirottu. Pop-maailman roolipelin Princeviitta -2.

Nooh, lauantaina suurten ik�luokkain maksukykyiset massat tyydytti sitten se Paul Anka, joka oli viimeksi k�ynyt Jazzeilla viisi vuotta sitten. Anka tuntuu olevan Suomessa edelleen jotakuinkin varma nakki j�rjest�jien kannalta: pikkuhiljaa pit�� varmaan tulla siihen tulokseen, ett� miehen legendaarinen Linnanm�en-keikka vuonna 1959 taitaa olla maailmanhistorian vaikutusvaltaisimpia ja artistin uran jatkon kannalta kannattavimpia keikkoja...

Mutta kun eih�n Ankalle voi olla mill��n tasolla vihainen. Kriittinen toki: miehen lauleskelu oli suurimmilta osin v�synytt� sinnep�in-croonaamista, mutta seh�n riitti, ja lumoutunut yleis� hoiti yhteislaulatettuna loput. Sutki berlusconi tanssitti eukkoja lavalla ja k�yskenteli yleis�n seassa, eik� luonteva hyv�ntuulisuus k�ynyt imelyyden puolella kuin This Is Itin kohdalla, jossa �idyttiin s�est�m��n taustanauhalta kuulunutta Michael Jacksonia. Korniuden karikot Anka v�ltti my�s tyylikk��sti aisoissa pit�m�ss��n My Way -tulkinnassa. Eik�h�n t�m�n monipuolisen, kirkkaasti plussan puolelle j��neen setin patboonemaisen Twist And Shout -pohjakosketuksen voi antaa suht kevyesti anteeksi.

Ja tekij�miesh�n Anka on. Mies on tehnyt kamaa Buddy Hollylle, Tom Jonesille, Barbra Streisandille, Frank Sinatralle ja ties kenelle, mit� setin varrella muistutettiin. Hyvi� hittej�, innovatiivisia sovituksia. L�himenneisyyden big band -arrit Jump!:ista ja Smells Like Teen Spiritist� toimivat mainiosti. Oli l�mmitt�v�� panna merkille my�s, ett� hyv�� ikivihreytt� arvostavaa nuorempaakin possea l�ytyi kuulijoiden joukosta.

Paljon huonompaankin tuuraajaan olisi lauantain Kirjuri-spektaakkeli voinut p��tty�. Ja taisipa Anka olla jazz-organisaatiolle onni onnettomuudessa. Keikkansa perunut Paloma Faith tuskin olisi houkutellut paikalle n�in suurta yleis��, ja kaiken lis�ksi j�rjest�j�t antoivat ymm�rt��, ettei festivaalien tavoitteista nyt j��ty niin paljoa, kun Faithin keikkapalkkiota ei tarvinnut maksaa...

Omat jazzarointini loppuivat lauantai-illalla LP47-teltan tarjonnan kahteen ensimm�iseen yl�spanoon. Kirjurinluoto Arenan kupeessa sijaitseva teltta on oiva kirjuroinnin jatkopaikka, tai vaikkapa laatuartisteja tarjoava budjettivaihtoehto heille, joiden rahkeet eiv�t riit� t�nkk�suolatun hintaisiin Arena-lippuihin. LP-teltta tarjoaa my�s kirjavammat kansankerrokset ja mielenkiintoisempaa laumak�ytt�ytymist�, josta k�ytet��n usein termi� �biletys�. K�nnisten satakuntalaiskukkojen sijaish�vett�v�� r�l�tyst� katsoessa j�i kaipaamaan vain Sir David Attenboroughin luotodokumentoivaa kertoja��nt�. No, onneksi olin tajunnut ottaa ennen matkalle l�ht�� terveyskeskuksessa misantropia-rokotuksen.

Paljon funk-konteksteissa hehkutusta kuulemani b�ndin ja musiikkisukukokouksen ristisiitos The Northern Governors tuli vihdoin ja viimein koettua. Totaaliammattilaisten setti oli vastaansanomatonta, eik� sit� onnistunut tukahduttamaan edes LP-teltan kaikenm�ss��nnytt�v� �akustiikka�. Itselleni kesti kuitenkin h�kellytt�v�n kauan adaptoitua kuvern��rit vastaanottavalle tasolle, mink� syyn koen t�rke�ksi kertoa t�ss� er��nlaisena neuvona / varoituksena. Eli TNG:t� ei mielest�ni tabula rasa -korvaisen kannata l�hte� kuuntelemaan mink��n erityisen rytmimusiikkigenren edustajana: silloin saattaa petty�! B�ndin musiikki on nimitt�in aikamoinen fuusio funkia, soulia, rappia, hoppia, jazzia ja vaikka mit�. Suosittelisin l�mpim�sti l�hestym��n Governorsia parhaana mahdollisena bileb�ndin�. Enk� nyt tosiaankaan tarkoita �bileb�ndill� mit��n ifeelgoodia ja r-a-k-a-s:ia v��nt�vi� leip�humppaajia, vaan tinkim�t�nt�, lokeroimatonta ja t�ysill� vet�v�� virtuoosijoukkoa, joka tekee termille �bileb�ndi� niin paljon kunniaa kuin vain voi: pelastaa ehk� jopa koko sanan kolhitun maineen. Bileb�nd With a Capital B!

Kaipaamaan j�in vain edes jonkinlaisia suvantokohtia: t�llaisenaan tuli tuuttaus�hky� enemm�n kuin Pappagallo-kojuun murtautujalle. Lis�ksi olisin suonut enemm�n kuuntelu-tarttumapintaa piisimateriaaliin melodisin koukuin. Mutta!: my�nn�n auliisti, ett� n�iden asioiden toivominen on henkil�kohtainen, ylikriittinen helvettini ja akilleenkantap��ni. Se haittasi my�s illan toisen artistin, Janelle Mon�en kohdalla. Puolitoistametrisen duracell-naaraspupun veto oli monen mielest� vaikuttavimpia koko Jazzien historiassa. Keikka huipentui Mon�en daivausrundiin, jossa h�n ui yleis�meren kannattavien k�sien p��ll� kokonaisen lenkin...

Ja mik�s siin�. Valitettavasti kuitenkin kiinnitin enemm�n huomiota viimeisen kappaleen kymmenen minuutin ajan toistettuun s�velseitsikkoon a-a-c-c-f-f-e (am), joka yltyi kerrassaan apokalyptiseksi, ulkomusiikilliseksi adhd-hulinoinniksi. Juhlav�ki oli tietenkin ihan banaaneina, mutta joukossa luulisi olleen my�s kaltaisiani v��rinolija-paskiaisia, joiden mielest� Mon�e tiputti yleis�ns� joukkoon soivaa napalmia. Hendrixiaaninen s�r�valli k��ntyi n�in itse��n vastaan.

Molempien em. esiintyjien voltit, breikkaukset, tanssahtelut sun muut liikehdinn�t panevat v�kisinkin miettim��n sit�, mit� artisti(e)n pit�� 2010-luvun maailmassa olla. Ovatko musiikkistarat enemm�n aikamme peili kuin mit� tiedostamme tai tahdomme tiedostaa? Halutaanko ja vaaditaanko heilt� helvetinmoista, katkeamatonta levottomuutta musiikillisen annin kustannuksella? Miksi Mon�en show vaikutti omiin silmiini yksinomaan hermostuneelta sirkukselta? Onko t�llainen suvantojen toivominen vain vanhenevan, mukaviisastuneen X-sukupolvelaisen k�nin��? Onko jo tullut aika vaihtaa Pori Jazz -raportoija nuorempaan? Tai vastaisuudessa asettaa LP-telttaan 35 vuoden yl�ik�raja?

No, meit� ja makuja on mon�een l�ht��n. Itse nyt vaan valitsen mieluummin coverkeikan kuin kuperkeikan. Yst.terv.nimim. �Tauotkin ovat musiikkia -75�.

Pori Jazz 2012 III (Final Sequence)

Torstaina odoteltiin hieman, kun Kirjurinluodon Arena-lavalla oli hienoisia teknisi� ongelmia. Valkoinen flyygeli oli juuri viritetty, mutta ilmeisesti tultiin siihen tulokseen, ett� instrumenttia vihmovan tuulen sek� tanakkaa boogie woogie'a takovan Jools Hollandin yhdistelm� olisi vireen keston kannalta sangen kohtalokas. Niinp� soitin roudattiin pois lavalta, ja varmuuden vuoksi tilalle tuotiin Kawai-merkkinen s�hk�piano. Hetken yleis� varmaan jo ehti huolestua, mutta sen, mik� ulosannissa h�vittiin, maksoi Holland Rhythm & Blues Orchestransa keralla moninkertaisesti takaisin pikavippikorkojen kera!

Vaikka kenen kanssa yhteisty�t� tehnyt, useimmille tv-ohjelmiensa kautta tutuksi tullut brittil�inen yleismuusikko Holland oli koko Jazzien ehdottomia kohokohtia. Hollandin pumppu on takuulla maailman t�m�n hetken parhaita viihdeorkestereita, vaikka millaisella viihde-mittatikulla mittaisi. Kolmesta soinnusta saatiin irti vaikka mit�, ja rockpianismin yst�ville Hollandin soitto oli silkkaa oppitunnillista mannaa. Piano vaatii soidakseen yll�tt�v�n kovaa tatsi-kuritusta: ei sit� kannata hiplata, eik� kerrostaloihin hankkia.

En tied�, oliko �kohtalon ivaa�, �ironiaa�, vai mit�, sill� Hollandin taustalaulajattaret varastivat show'n Jazzien etuk�teen hehkutetuilta tunnetummilta naisartisteilta. Seuraavaksi esiintyv� Emeli Sand� olisi vain kalpea aavistus keneen tahansa Hollandin kolmeen mahtavan erityyppiseen laulajaan verrattuna. Oli Rosie Holland (tyylill� rytmimusiikkilaulun sis�ist�nyt kiinti�valkoinen), Louise Marshall (n�ytt�v�nhoikka, coolimman koulukunnan mustakissa) ja kirsikkana kakussa Ruby Turner (arethafranklinistinen lyhyk�inen mama-tantta): ker�� koko sarja!

Kyll�, n�m� ovat joskus my�s rotukysymyksi�. Olen joskus musarasisti, mutta.

T�t� dynaamista ja s�vyis�� setti� haluaisi niin mielell��n kutsua mit� nautittavimmaksi viihteeksi, jos ei ko. termi olisi nykyisin� viihde�hkyn aikoina niin julmetun inflatoitunut. Eli tyydyn nyt t�ten t�ss� vain pyyt�m��n teit� kaikkia uskomaan, ett� t�m� oli Aikuisten Oikeasti Hyv�� Viihdett� For Real! Jos torvimausteinen bluesbrothers-rock hetkauttaa jalkaa v�h��k��n, niin �lk�� ihmeess� j�tt�k� Jools Hollandin kvaliteettipakettia kuulematta.

Pori Jazz 2012:n Kirjuri-perjantaista raportoidessa ei voi eik� saa sivuuttaa p��lava-aktiviteetin aloittanutta (ohjelmaan j�rjestyksess� toiseksi merkitty�!) Miles Smiles -kokoonpanoa, joka koostui Milesin kanssa aikoinaan soittaneista muusikoista. Konsepti kuulostanee tekem�ll� tehdylt� rahasteelta, mutta osoittautui olevan kaukana siit�. T�m� oli nimitt�in hyvin hereill�pit�v�, vaihteleva kokemus, ja ennen kaikkea iloisesti yll�tt�v�n funk. Maailman tiukin basisti Darryl Jones onnistui varastamaan sl�pp��misell��n sieluni alta aikayksik�n: heti ensimm�isess� kappaleessa oltiin semmoisilla Velipuolikuu -sketsisarjaklassikosta tutuilla Kuitunen & Piippo -aaltopituuksilla, ett� siin�h�n oikein havahtui: nyt ei olisi tyls�� kananmunanuotti-maalailua luvassa.

Urbaani syke oli eritt�in toimiva runko Davisin filosofian esittelylle. Trumpetisti Wallace Roneyn h�ik�isev�t 16-osasuvereniteetit sooloissa olivat se virtuoottinen ��rip��, mutta v�lill� huoahdettiin muistamaan Davisin ainutlaatuista taitoa saada ne pitk�tkin ns. �v��r�t ��net� kuulostamaan upeilta. Blues-kaavan k�sittely�k��n ei unohdettu.

T�m� akti oli mit� parhainta mainosta kaltaisilleni yleissivistym�tt�mille, joille Davis on v�h�n tai ei ollenkaan tuttu. Davisin tyylispektrin laajuus pakottaa toteamaan, ett� h�n on jazz-musiikin olut. �M� en pid� Davisista� tarkoittaa vain ja ainoastaan sit�, ettei sanoja ole maistanut l�hesk��n kaikkea. Miehen el�m�nty�st� l�ytyy varmasti jokaiselle rytmimusiikin yst�v�lle jotain.

Perjantaina kotimainen afrofuusiovadsomhelst�-l�ssi Afrocola oli itselleni n�iden jazzien paras t�rppi. Se toi Kirjurin sivulavalta k�sin festivaaleille cocktailin, joka olisi ansainnut baaritiskiksens� p��lavan. Yleisafrikanismia oli maustettu irrottelevalla huumorilla, hauskanpidolla ja h�peilem�tt�m�n pid�kkeett�mill� free-soolo -osuuksilla. Tuloksena oli jotain, jonka kaikkien paikallaolijoiden olisi pit�nyt kuulla. M� n�it� polkuja tallaan -cover oli hysteerisen herkullinen, ja fiilistely-flow'n saatua siivet vain kaksi sointua riitti. Esim. sadeaiheisessa reggaessa tiukkaakin tiukemman botnen kruunasi Samppa Leinon tuubabassottelu, jonka kuka tahansa munakkaan musiikin yst�v� ottaisi messiin autiolle madagaskarille. Jos t�m� l�ssi osuu l�hilauteille, menk�� ihmeess� todistamaan, sill� luvassa on melkoinen Kokemus!

Lauantain Kirjuri-show alkoi miellytt�v�sti multipuhallininstrumentalisti Antti Hynnisen motoroimalla Auteur Jazz -kokoonpanolla. Olin pel�nnyt, ett� n�m�kin s�llit olisi sullottu sivulavalle, mutta onneksi jo t�n��n kaikki ilmoitetut esiintyj�t saivat soittaa asianmukaisilla, tutuilla Arena-lauteilla. Tosin screeneill� lukenut �Autere Jazz� onnistui riipim��n verkkokalvoja yll�tt�v�n paljon: n�iss� n�kyvimmiss� jutuissa ei t�m�n kaliiberin festivaaleilla oikein soisi moisia alokasvirheit� teht�v�n.

Ohjelmalehti ev�sti Auteur Jazzin soittavan �elokuvallista jazzia�, mutta tajusin D'Angelo -puffailun viisastuttamana karistaa moisen lokerosapluunan alusta saakka, ja nettosin hyvin antoisaa rytmi- ja s�velkudosta, jossa oli tarttumapintaa. Puolestani t�llainen luova, korrektinn�yr� kotimainen kokoonpano saisi aloittaa joka ikisen Kirjurinluoto-festivaalip�iv�n. S�vykk��t torvet kruunasi Abdissa Assefan (perc.) ja Tatu R�nk�n (drs.) komppipohja. Suuri henk.koht. plussa viel� j�lkeenmainitun loistavista viiksist�.
��Perkussiivisten kilistimien ja kalistimien smorgasbord oli innovatiivisuudessaan erityismaininnan arvoinen. L�ytyi monenn�k�ist� h�rp�tint� aina slide whistlest� maidonvaahdottimeen. Perkkaosastoista pervoin!

Toivottavasti my�s se R�nk�n tomiensa yll� heiluttelma avainnippu l�ysi kadottajansa.

Mainion kirjurilauantain aliarvostetuin ja syytt� haukutuin akti oli ennen Paul Ankaa esiintynyt Aaron Neville. Hieman hassuhko, C-luottoluokan r�pp�rin mieleen assosioinut alipukeutuneisuus onnistui kenties h�m��m��n monia: itsek��n en olisi arvannut miehen olevan 71-vuotias!

Puolilegendaarinen miesh�n t�m� on, ja Jazzeilla h�net n�htiin viimeksi veljiens� keralla 2006. Hallitusti hauraan kuuloisa Neville herkisteli syd�mens� pohjalta, saumattomasti laulurekisterist� toiseen liukuen, tuloksenaan pehmosoulia parhaasta p��st�, mik�li vain pystyi filtter�im��n (muuten loistavan) kiipparistin soitinkioskin yl�tasanteen Korg Triton Pro:n halvankuuloiset jousimatot sek� brassi-saundit. Voin kertoa, ettei Triton muutenkaan oikein edusta t�t� p�iv��: lienik� soitinvalinta sitten soittajan vai Jazz-organisaation?

Muissa mediumeissa Neville lyt�ttiin my�s mm. sen vuoksi, ett� h�n �p�n�tti� mikrofoninsa takana. Luvallanne t�ten opponoin, ja asetun �p�n�tt�jien� kannalle, aiempaan Janelle Mon�e -kyseenalaistukseeni nojaten. Hyv�ss� musiikissa maratonin juoksee esitt�j�n sielu, eiv�tk� h�nen jalkansa, eik� silloin ole merkityst� sill�, �p�n�tet��nk�� vai ei. Hyv� musiikki saa n�kem��n, vaikka sulkisi silm�t. Video killed the radio star.

Luulisi, ett� ainakin ne jumalaisen samettiset ja liikuttavat, kaiken standardismin yl�puolelle kohonneet coverit Stand By Me, Fever ja Amazing Grace osoittivat sen olevan aivan sama, �p�n�tet��nk�� vai ei. Hyv� live ei liikett� vaadi.

Kronologia sikseen, paras viimeiseksi. N�iden Jazzien oivallisin keikkakokemukseni oli The Bad Plus feat. Joshua Redman, joka manasi jazzperkeleens� pellolle ennen Neville�. Ruotsalaisen kylpyvaahtomerkin kuuloinen Bad Plus vieraili Pori Jazzeilla 2007, jolloin tunnustin b�ndin kuivakan, pokkanaamahumoristisen otteen, mutta j�in kaipaamaan semmoista �jotain�, joka olisi k��nt�nyt esityksen erinomaisen puolelle. Nyt olin kuitenkin totaalisen myyty, ehk� olen sitten kasvanut arvioijana, jazzin kuuntelijana, tai jotain.

T�m�n kokoonpanon henke�salpaavuus perustui mielest�ni kolmeen seikkaan.

1) Kappaleissa tapahtui koko ajan jotain mielenkiintoista ja aivoja t�kkiv��. Juuri kun meinasi tulla �t�� tais olla t�ss� -ajatus, tulikin now to something completely different!

2) Bad Plusilla v�h�n oli paljon, paahtoon ei ollut tarvetta. T�ss� vaiheessa ei varmaan tarvinne en�� uudelleenmainita t�m�n vuoden tiettyj� Pori Jazz -(tumma)paahtoartisteja? Pianisti Ethan Iverson nousi itselleni ylitse muiden: monessa kohdassa mies ei edes k�ytt�nyt vasenta k�tt��n, kun pelk�t oikean k�den mietityt kvaliteetti��net riittiv�t. Mutta pakko on my�s mainita rumpali David Kingin soolo, joka ei �huipentunut� siet�m�tt�m��n peltihelvettiin, mihin taas Jools Hollandin (muuten pirun tyylik�s) luottorumpali Gilson Lavis sortui.

3) Bad Plusin infernaalisten rytmiikoiden soittamisen mikrotarkat yht�aikaisuudet olivat aivan joltain toiselta planeetalta. Keikka oli hieno kouluesimerkki siit�, ettei melodioiden armoille kannata j��d�: hyvin monta kertaa rytmi vastaa show'n melodialta. Ja tottahan toki, kun kerran rytmimusiikista on kyse! Bad Plus osoitti hienosti, miten yliluonnollisuutta hipovilla lopputulemilla 12 vuoden k�rsiv�llinen yhtyety�skentely ja s�ntillinen treenaaminen parhaimmillaan palkitsee. Bad Plusin kaltaiset porukat opettavat, tai ainakin niiden pit�isi opettaa muusikonplantuille, ett� kaikenmaailman �kahdet treenit ja keikalle� -b�ndiprojektit ovat yksinomaan perseily� ja r�imimist� kunnon vakiokokoonpanojen rinnalla!

Lis�� bad plus motherfuckerseja tuleviin Jazzeihin, kiitos!

Omistan t�m�nvuotisen Pori Jazz -raporttini vaasalaiselle Erik Bergqvistille. H�n on tiett�v�sti ainoa ihminen, joka on saanut Pori Jazzin Kirjurinluoto Arena-alueen puupenkkikatsomo-alueella mukavan asennon. YouTubessa oli siit� viel� puoli vuotta sitten video, mutta se poistettiin jostain syyst�. Kylill� kerrotaan, ett� em. mukavan asennon salaisuudet ovat pakaralihasten + eturauhasen yhteishallinta sek� marijuana. Lupaan palata asialle, kun olen gandalfimpi. Siihen saakka � Prostata Jazz 2013!

Teksti: Janne Kuusinen
Kuvat: Pori Jazzin kuvapankki