Flow Festival 2012

Vuoden 2012 Flow Festival oli j�lleen kasvanut. Desibeli.netin Kari Koivistoinen pettyi perjantaina, sai vatsan t�yteen musiikista lauantaina ja koki t�yttymyksen sunnuntain vahvoista naisista.

T�m�nvuotinen Flow oli taas kasvanut edellist� vuodesta ja alkoi vaikuttamaan yh� enemm�n festareilta muiden joukossa. Pisuaarit vuotivat, ihmiset horjuivat ja liikkuminen lavalta toiselle oli hankalaa. Valitettavasti en p��ssyt keskiviikkona Bon Iveria katsomaan, joten jouduin aloittamaan ty�sarkani festarien heikoimmasta p�iv�st�, perjantaista.

Oli jo ennakkoon tiedossa, ett� Flying Lotus, Death Grips, Hudson Mohawke ja Bobby Womack olivat poistuneet perjantain ohjelmistosta, mutta inhottavin isku oli hehkutetun debyytin tehneen Frank Oceanin peruuntuminen viime hetkell�. N�inp� pistin toivoni viime vuonna estyneeseen Lykke Lihin.

Johtuen Lykken hienosta ��nest� ja kahdesta erinomaisesta albumista, odotukset olivat korkealla. N�inp� tipahdus maan pinnalle oli erityisen kivulias. Kun kolmantena kappaleena esitetty haikea Sadness Is a Blessing ei tuntunut miss��n, k�vi selv�ksi, ettei keikka lunastaisi odotuksia. Esitys oli samanlaista kumista, tekotaiteellista paskaa kuin Lin p��ll� ollut musta sadetakki suruhuiveineen. Koko keikka meni ihmetelless�, miten b�ndi pystyy kuulostamaan materiaalista huolimatta niin et�iselt�, kylm�lt� ja ohuelta. Olo oli kuin taiden�yttelyss�, jossa teoksista oli j�ljell� en�� raamit. Mustiin pukeutuneen yhtyeen soitannassa ei ollut mit��n kiinnostavaa ja viimeiseksi j�tetty hitti Get Some kuulosti l�hinn� v�kin�iselt�.

Jos Lykke Lin show:sta puuttui sielua, tunnetta l�mp��, sit� riitti Charles Bradley And His Extraordinairesin keikalla. Yli kuusikymppinen herra s�teili lavalla esiintymisen riemua ja nautti saamastaan l�mpim�st� vastaanotosta. Vaikka nuorista s�lleist� koottu taustaryhm� ei aivan liekeiss� ollutkaan, t�m� perinteinen glitterin kyll�st�m� soul paransi pettymyksess� piehtaroivaa sielua ja ruumistani. Silti poistuessani alueelta vanhassa Lykke Li �paidassa oli mieli mustana ja lauantain The Black Keysin keikka alkoi jo pelottamaan.

Flow lauantai

Flow:n lauantain ohjelmisto oli etuk�teen varsin kutkuttava. Nyt kovassa nosteessa oleva The Black Keys oli pakko n�hd�, vaikka se tarkoitti Huoratronin j�tt�mist� v�liin. Ennen r�hisev�� blues-rockia oli luvassa kuitenikin pehmoisia soundeja.

P��lavan suloisella popilla t�ytt�nyt Saint Etienne sai hyv�lle tuulelle. T�m� nelikymppisten p�rr�inen, elegantti ja v�h�n h�ps� pehmoilu t�ytti aistit harmonialla. T�m� siit� huolimatta, ett� hattarainen keveys alkoi viimeist��n When I Was Seventeenin kohdalla puuduttamaan. Laulaja Sarah Cracknellin nimesin mieless�ni brittien Katri Helenaksi.

The Black Keysilt� odotettiin hyv�� keikkakuntoa ja yhtye ei pett�ny. Se otti yleis�n heti haltuunsa Howlin� for You:lla ja viekoittelevalla Next Girlill�. Vaikka t�m�n j�lkeen koettiin pieni suvantovaihe, nosti She�s Long Gone nokan taas kohti kuumailmapallojen t�ytt�m�� taivasta. B�ndin vintage-kama kitaroista vahvistimiin kuulosti rouhealta, sopivan likaiselta ja niin loppuun pingotetulta, ett� pieni voimakkuuden lis�ys olisi r�j�ytt�nyt soundin lopullisesti yhdeksi s�r�mereksi.

Laulaja Dan ja rumpali Patrick olivat luonnollisesti b�ndin t�hdet, jotka keskittyiv�t tekemiseens� yleis�� sen enemp�� kosiskelematta, tiukalla rutiinilla ja ammattitaidolla. Rymistelyn keskell� koettiin herkempi hetki, kun Dan kaivoi akustisen kitaran ja esitti Little Black Submarinesin, joka sekin lopuksi jys�hti t�yteen s�r��ns�. Kylm�t v�reet tarrasivat kiinni Everlasting Lightin l�v�ht�ess� liikkeelle kera yleis�n ja lavan valaisevan diskopallon. Loppuun viel� Tighten Up, itseoikeutetusti Lonely Boy ja setin p��tt�v� I Got Mine. Kokonaisuudessaan setti koostui b�ndin uusimmista ja parhaimmista levyist�, joka toki saattoi osaa hivenen harmittaa. Minulla olo oli kuin hyv�n kolmen ruokalajin p�iv�llisen j�lkeen, kera hivenen �rh�k�n punaviinin.

The Black Keysin lis�ksi my�s Chromaticsille Suomen visiitti oli ensimm�inen. V�h�n ep�ilin, jaksaisinko en�� kiinnostua hienon keikan j�lkeen b�ndin apokalyptisesta syntikkapopista, mutta huoli oli turha. B�ndi oli viile�, sis��np�in k��ntynyt, jopa ujo, mutta homma toimi. Tunsin puhdistautuvani hikisen keikan j�lkeen, sukeltaen kirkasvetiseen �iseen mereen selvent�m��n ajatuksiani. Siin� sitten kelluin rauhassa, katsellen t�hti� taivaalta ja mietin, milloin el�m� loppuu. Encorena kuultiin mm. Neil Young -coveri Hey Hey, My My ja setin p��tti Night Drive. Olen el�nyt t�ydellisen el�m�n, asteroidi voi tulla ja tuhota kaiken�tai ehk� vasta huomenna, sill� viel� on yksi Flow-p�iv� j�ljell�.

Flow sunnuntai

Sunnuntaihin menness� Flow oli tarjonnut mielenkiintoisia keikkoja, mutta ei mit��n, mit� muistaisin hehkuttaa parin vuoden kuluttua. N�inp� p�iv�n ohjelmiston t�ytt�neill�, ensimm�ist� kertaa Suomessa k�yvill� naisartisteilla oli n�yt�n paikka. Koettaisiinko sunnuntaina jotain yht� vavisuttavaa kuin viime vuoden James Blaken keikka?

Ensimm�inen katsastamani b�ndi oli hehkutettu Friends, joka kuulosti eritt�in nykil�iselt�. Keikka ei innostanut mill��n tasolla, mieleen tuli tyls� versio CSS:st�, joka on p�llinyt synasoundinsa Vampire Weekendilt�. Sen sijaan p��lavalla esiintynyt hippikavalkadi Feist vakuutti.

Feistin keikka l�hti liikkeelle mainiosti uuden levyn A Commotionilla. Miksaus oli kohdillaan, taustakuoro tuki loistavasti kappaleita, Leslien ��ni toimi liven� ja kaikki oli t�ytel�ist� ja jylh��. Juuri kun hempe��n indies�p�ilyyn alkoi v�h�n turtua, My Moon My Manin kohdalla l�ytyi s�hk�kitara ja keikan luonne muuttui oivasti. I Feel It All pisti tanssijalan liikkeelle ja hetken hiljentyminen Comfort Men aikana herkisti, The Bad In Each Other omistettiin Bj�rkille ja Sea Lion Womanin aikana p�� ny�k�hteli hyv�ksyv�sti. Ainoastaan efektikikkailulla pilattu The Limit To Your Love -versionti oli keikan ainoa selke� pettymys.

Seuraavaksi k�vin katsomassa Bob Dylanilta lainaavan The War On Drugsin, joka oli sanalla sanoen tyls�, eik� Adam Granducielin laulu��ni vakuuttanut. Sitten olikin illan p��esiintyj�n vuoro, jonka peruuntumisesta ly�tiin vetoa. Bj�rk tuli ja veti keikan, joka oli viimeaikaiset levyt huomioiden yll�tt�v�n helposti sis�istett�v� el�mys. Kokemus koostui Bj�rkin laulusta, 12 henkisest� eritt�in taidokkaasta kuorolaisesta, ly�m�soittimista ja efekteist�. Syv�t bassot jytisiv�t v�lill� kuin dubstep-konsertissa konsanaan, pyrot r�iskyiv�t hyv�ll� maulla, lavan yll� paukkui s�hk�purkauksia r�iskyv� teslak��mi ja taustalla py�riv�t luontoaiheiset taustavideot. Bj�rkin kipitelless� lavalla skaala vaihteli kehtomusiikista scifi-leffan tunnariin, setin sis�lt�ess� yll�tt�v�n monipuolisesti Bj�rkin tuotantoa.

Keikan ensimm�isest� tunnista j�iv�t mieleen r�tisev� Thunderbolt, satumainen Hidden Place, jo jammailuun pakottanut Isobel ja yleis�n hartaaksi saanut Joga. L�hdin kesken keikan, sill� en halunnut missata St. Vincentia.

Kun marssin kohti telttaa, tiesin vastassa olevan nainen ja kitara, mutta runotytt�m�isen fiilistelyn sijaan jyr�hti k�yntiin t�ysiverinen rock-keikka. Sen lis�ksi, ett� kuvankaunis Annie Erin Clark lauloi ja soitti upeasti, musiikin virratessa h�nest� l�pi kuin ukkosenjohdattimesta. Lavalle sipsuttanut ballerina oli rock-jumalien riivaama, liikkuen kuin s�hk�iskujen rytmitt�m� The Mars Voltan Omar Rodriguez-Lopez. Tuijotin huumaantuneena, kun Annie kuritti kitaraa polvillaan, kiskaisi soolon theremin-soittimella, lumosi Cruelilla ja sukelteli encoren aikana yleis��n kanneltavaksi. Viel� muistellessani keikkaa j�lkik�teen sain kylmi� v�reit�.

Kaiken kaikkiaan Flow oli t�n� vuonna hyvin ep�tasainen kokemus. Suosionsa uhriksi joutuneen festarin pelastivat t�n� vuonna upeat naisartistit. Lopuksi on avauduttava j�rjestysmiehien k�yt�ksest�. Tarkastukset sis��n tullessa olivat sit� luokkaa pressillekin, ett� odotin kumihanskan napsahtavan loppuvaiheessa. Pinna oli muutenkin kire�ll�, jonka sai kokea suhteettomalla voimalla taltutettu kollegani. Toivotaan, ett� seuraavana vuonna ilmassa olisi enemm�n rakkautta, festari pysyisi tulevista asuintaloista huolimatta paikallaan ja el�m�� suurempia el�myksi� tuottavat sunnuntait jatkuisivat.

Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen