The Hearing ja Dorian kuten Dorian Gray
11.11.2013
The Hearing on yhden naisen projekti, jonka takaa löytyy Ringa Manner ja Dorian on kyseisen yhtyeen esikoislevy. Kyseinen pitkäsoitto loikkaa niin rohkeasti ja kauas Mannerin emoyhtyeen Pindandwefallin sarasta, että The Hearingia voi perustellusti pitää täysin uutena alkuna.
Onneksi olkoon, debyyttilevy on ulkona ja fiilikset ovat takuulla katossa. Klisheiseen urheilukisahaastis tyyliin: miltä nyt tuntuu?
- No onhan se aika mieletöntä. Ihanaa ja kauhistuttavaa samanaikaisesti. Kuten aina kaikki parhaat jutut.
Albumin nimi on Dorian. Onko se Dorian kuten Dorian Gray?
- On. Se on kaunis nimi. Ja hieno kirja, jolla on hieno kirjailija. Oscar Wilde leikkii sanoilla, tarinoilla ja kielen kauneudella sellaisilla tavoilla, jotka haluaisin sisäistää.
Dorianin äänityksiä tehtiin Mannerin mukaan sopivalla tahdilla joulukuusta 2012 seuraavan vuoden heinäkuuhun saakka. Koska treenis ja äänitystila sattuivat olemaan samassa paikassa, oli biisien pitkäaikainen työstäminen helppoa, kun studio oli helposti saatavissa käyttöön silloin kun sitä tarvittiin.
Yllätyin melkoisesti - ja iloisesti - levyn tyylistä. Pitkälti laulun, rytmisoitinten ja koskettimien varassa soiva levy on mielestäni hyvin orgaaninen ja soundeiltaan taipuisa. Oliko tämä tyyli ja soundi alusta asti selviö, vai kuinka suuresta evoluutiosta on kyse?
- Tyyliä joutui tietysti vähän hakemaan, soundeja pyörittelemään ja kulloisiakin mielentiloja äänityksissä tulkitsemaan. Joinain päivinä tuntui, ettei mikään määrä säröä ja kaikua ja pöhinää riitä alkuunkaan, ja joinain päivinä sama biisi ei kaivannut mitään edellisistä, vaan kuulasta ja seesteistä, minimalistista ilmaisua. Siksi olikin hyvä, että äänityksillä ei ollut kiirettä ja biisien luonteita sai rauhassa haudutella ja kaivaa esiin.
Tuotannosta vastasi Pasi Viitanen, joka tunnettaneen parhaiten I Was a Teenage Satan Worshipper -bändistä. Miten yhteistyö sujui hänen ja muiden mukana olleiden kanssa?
- Yhteistyö oli helppoa. Pasilla on mieletön tuottajantaito saada minun katkonaisista lauseistani ja biisinraakileistani esiin juuri se mitä kuulen päässäni. En aina välttämättä olisi kuukausia nyhrättyänikään tajunnut toteuttaa kappaleita juuri sillä oikealla, niiden vaatimalla tavalla. Ihmiset eivät välttämättä tajua, ettei Pasi ole vain yhden bändin keulahahmo, vaan todella monipuolinen, ammattimainen ja osaava tekijä.
Tyylisi laulaa on hyvin persoonallinen ja muutenkin levy eroaa siitä "bändisi" tuotannosta. Onko sisälläsi jo pitkään asunut pieni Kate Bush ja Björk?
- Pieni Freddie Mercury ennemminkin, tai niin haluaisin itselleni uskotella (naurua). Pintandwefallillakin on luonnollinen, oma evoluutionsa, ja viimeisellä Be My Baby -levyllä olisi hyvinkin voinut olla muutamakin soololevyni biiseistä. Minulla on paljon diivailun ja oman tilan tarvetta, mutta olen ehkä maailman paskin sosiaalisesta asemasta ja tilasta kilpailija. Siksi minun piti saada selkeästi oma tilani, jossa voin diivailla ja määräillä rauhassa, syömättä maailman parhaan bändin ryhmädynamiikkaa.
Preerioilla ratsasteleva Wailoree ja Metron juureva soundi puhuttelivat minua vahvimmin. Kyseiset kappaleet eroavat toisistaan oikeastaan melko paljon ja sama jatkuu halki kiekon. Ensin biisinippu tuntuu turhankin virtaviivaiselta, mutta kuuntelukertojen myötä ne erot kasvavat ja voimistuvat. Tällaisia levyjä tulee nykyään vastaan harmillisen harvoin...
- Joo! Tuntuu, että olen löytänyt osan biisintekemismaneerejani, mutta en ole vielä ehtinyt jumiutua niihin. Ja biisit on tehty niin pitkän aikavälin kuluessa, että virtaviivaisen tuotannon alta alkaa pakostikin löytyä sävellyksellistä hajontaa. Esim. mainitsemasi Wailoree, sekä nimikkobiisi Dorian ovat olleet lähes nykyisessä muodossaan jo loppuvuodesta 2011, siinä missä Sun Is Gone ja Nothing Special löytyivät vasta kesällä 2013.
- Levyjen kuuntelukokemukset ovat parempia noin päin, kuin että ensin löytäisi mielettömiä oivalluksia, ja kuuntelukertojen edetessä kaikki ne latistuisivatkin vaan saman idean pienimuotoiseksi varioinniksi.
The Hearingin tulevaisuutta luodatessa pintaan nousee Pintandwefall, jonka viides levy syntyy seuraavaksi. Samalla The Hearingin toinen pitkäsoitto saa kypsyä rauhassa ja kuuleman mukaan ideoita on muodostunut jo melkoisesti tuota toista albumia varten, joten tarina saa taatusti jatkoa. Yhtye tullaan näkemään myös estradeilla, joten kotisivujen tilannetta (tähän tulee suora linkki The Hearingin sivuille keikkaosioon) kannattaa seurata aktiivisesti.
Dorian on alusta loppuun itse luomasi, mutta jos vaikka seuraavalle kiekolle tulisi coveri se olisi...
- Olen soittanut livenä John Farnhamin You're The Voice -kappaletta, sekä This Mortal Coilin versiota Tim Buckleyn Song To The Sirenistä. Seuraavaksi otan repertoaariin ehkäpä yhden tietyn Cure-biisin mutta saas ny nähä. Levylle asti pääsemisessä on tietty isommat vaatimukset. Todennäköisesti ne täyttää vain Queen, joten enpä uskalla mennä sanomaan mitään!
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika...
- Nääh!
Mika Roth
Kuva: Nelli Palomäki
