14.01.2003
Yo-talo/Tampere
Ne iki-ihanat l�nsinaapurin musiikkipiirit tuntuvat aina ja ikuisesti kulkevan muutaman askeleen edell� omia kotimaisia ty�n sankareita. T�ll� kertaa tuota tosiasiaa tulivat omalta osaltaan todistelemaan hyv�ss� nosteessa oleva, Blondien jalanj�ljiss� bileroketin polkuja tallaava The Sounds. Oli siis luminen tammikuun ilta ja riemuisan Riemu-festivaalin avajaiset Tampereen Yo-talolla.
Mukavankiireisell� kiertueella oleva The Sounds ei kuitenkaan ollut illan ainoa artisti. Yksi kotimaan sympaattisimmista yhtyeist�, sielukasta blueselektroa soittava Black Audio kiersi Riemun keikkoja Ruotsin viisikon kanssa Tampereen ja Jyv�skyl�n kautta esiintyen my�s Helsingiss� sunnuntaina Selfish Shellfishin sek� The Rollstonsin kera. Vaikka Soundsin vauhdikas poseerausrokki ei kuljekaan k�si k�dess� Audion annin kanssa, on Pirisen Villen lavaty�skentelyss� sellaista persoonaa ja musiikissa vauhdikkaimmillaan riitt�v�sti tanssinytkett�, jotta Soundsin yleis�lt� luulisi riitt�v�n ablodeja my�s Audion triolle.
Audion keikka alkoi jo kymmenelt�, jolloin yleis�� ei viel� mit��n massiivisia m��ri� ollut. Keikan aikana suurin osa illan ihan kohtuullisesta yleis�m��r�st� kuitenkin saapui, mutta aika paljon n�ytti v�ke� valuvan sis��n vasta ensimm�isen artistin jo lopetettua vetonsa. Tuoreelta Echo Hill -debyyttipitk�soitolta kuultiin valtaosa keikan annista, etenkin hilpe�n nykiv� Headless Rooster Got No Chicken sek� pitk�soiton ehk� tykein tanssilattiarevittely A Million Bucks ansaitsivat ablodinsa, vaikkei yleis�� muutamaa innokkainta lukuunottamatta lattialle revennytk��n.
B�ndi ei ehk� ollut ihan tykeimm�ss� vireess��n, silti ihan hyv�n keikan soittivat. Vikana biisin� soitettu, vanhempaa materiaalia edustava, Kalashnikov oli muokattu j�lleen uuteen malliin. Audiosta kun ei oikein koskaan tahdo varmasti tiet��, mink�laisia versioita keikalla tarjoillaan. N�in oli Riemu avattu.
Noin yhdentoista pintaan siirryttiin jo illan p��esiintyj�n huomaan pienen, mutta pippurisen solistin Maja Ivarssonin johdolla. Viisihenkinen The Sounds mainitsee itse Blondien vahvaksi taustavaikuttajaksi yhtyeen soundille, ja heti alusta l�htien etenkin Majan annista paistoi selke�sti kumarrus Debbie Harryn suuntaan. Todella muovisilla kosketinsoundeilla ja Majan yhden jos toisenkin oluttuopin muokkaamalla, silti kirkkaalla laulu��nell� paistatteleva yhtye julkaisi debyyttipitk�soittonsa Living In America marraskuussa ja alkoi saman tien niitt�� laakereita muun muassa kahden kappaleen videoiden MTV-py�rityksell�. Hittibiiseist� se minun mielest�ni tykimpi Seven Days A Week potkaisi keikan k�yntiin kuin Roberto Carlos kuuluisan kanuunansa jalkapallokentill�. Maja eli musiikissa mukana sataprosenttisesti milloin hyppien, milloin yleis�n seassa py�rien. My�s rumpujen p��ll� poseeraus ja lattian rajassa keekoilu kuuluivat k�sikirjoitukseen. Hittiputkella jatkettiin, nimibiisi Living In America, Hit Me! sek� Hope Your Happy Now j�iv�t etenkin p��h�n soimaan. Yleis�kin tuntui l�yt�neen tiens� lavan edustalle, vaikka melkoista hajurakoa pidettiinkin. Niinp� yleis�n ja b�ndin kanssak�yminen oli luontevaa, hymy nousi Majankin huulille eturivin tytt�sen taiteillessa oman kannustushuutonsa. Oli n�es aika erikoinen.
Maja on Soundsin selv� keulakuva, mutta kyll� miesnelikonkin anti oli n�kemisen arvoista. Asiaankuuluva trendin mukainen ulkoasu, riehakas soitto kitarannosteluineen ja rumpukapulan py�ritt�misineen sek� b�ndin sis�inen iloisen energinen kemia tekiv�t ainakin minuun vaikutuksen, jollaisesta kotimaisten alan artistien tulisi ottaa oppia. Yhtye antoi malliesimerkin yleis�n haltuun ottamisesta ja siin� ainakin tuntuvat l�nsinaapurin toverit olevan taitavampia. Vakuuttaahan b�ndi itsekin olevansa ensi sijassa bile- ja meininkiorkesteri ja sit� tarkoitusta varten setti toimi erinomaisesti. Jotenkin vain loppua kohden tuntui tunnelma laantuvan asteen tai pari. Liek� tykeimm�t hitit tarjoiltu heti ensi alkuun, jotta yleis� olisi heti p�hkin�in�? Hauska vaihe keikassa oli yhtyeen alkaessa ensi kertaa poistua lavalta yksi kerrallaan, kunnes lavalla olivat vain rumpali, kitaristi ja kosketinsoittaja. Viimeksi mainitut nappasivat verhon takaa kahdeksankymment�luvun oman aikansa ihmeen, s�hk�rummun, jonka tahdeissa p��stiin viimeist��n takaisin Matti Nyk�sen, �kytalouden ja tuulipukujen vuosikymmenelle. Kolmen miehen rumpushow oli n�ytt�v�� eik� sit� venytetty liiaksi. B�ndin jatkettua normaalissa kokoonpanossa bileet ehk� jatkuivat, mutta paras ter� oli jo poissa. Eli keikalle l�hden kyll� mielell�ni toistekin, kotioloissa en The Soundsin materiaalia v�ltt�m�tt� jaksa p��llimm�iseksi levyvalinnaksi nostaa.
Bileet olivat siis hikiset ja mukavat ja jotenkin j�rkihommalta tuntui my�s p��st� kotiin jo puolilta�in. Olihan kuitenkin tiistai ja min� mukaan lukien monilla varmasti aamulla aikainen her�tys. Riemun ensimm�inen show oli nimens� mukaisesti riemukas ja katsetta oli hyv� siirt�� jo tulevaan tarjontaan.
Ilkka Valpasvuo
