30.03.2015
Kuudes Linja, Helsinki
Naamalle pauhaava loskainen tuuli riepotteli Helsinki� maaliskuun viime metreill�. Puhutaanko nyt musiikista, s��st� vai molemmista?
Vuonna 1988 New Orleansissa perustettu EyeHateGod on b�ndi, jolla on Maine. Sotkuinen ja levoton historia sopii eritt�in hyvin sludge-m�yrinn�n synnyn kannalta kenties oleellisimman orkesterin harteille, mutta painolasti ei toisaalta poista tosiasiaa, ett� b�ndi on edelleen musiikillisesti merkitt�v� � ei nostalgia-akti, �jota vain pit�� menn� katsomaan�. EHG k�vi Suomessa viimeksi 2013, ja v�h�ll� oli, ettei kerta j��nyt viimeiseksi, sill� alusta asti b�ndiss� kannuttanut Joey LaCaze menehtyi pian kiertueen j�lkeen. Isoihin saappaisiin kuitenkin l�ytyi korvaajaksi lujak�tinen mies nimelt� Aaron Hill, ja karavaani on j�lleen tien p��ll�.
Kiertue alkoi Helsingist� maaliskuun viimeisen� maanantaina. S�� oli aivan karsea, mik� tuntui ainoastaan sopivalta. Avaajana toimi paikallinen Kohti Tuhoa, jossa n�kyi tuttuja kasvoja erin�isist� akteista. Huomionarvoisin n�ist� lienee Speedtrap, joka asetti aivoihin olettamuksen siit�, ettei �lytt�mi� tempoja, lanaavia riffej� tai kirpeit� sooloja puuttuisi. N�in olikin, joskin niit� sooloja nyt ei ehk� t�ss� b�ndiss� niin laajalti viljell�. Viime vuonna ensimm�isen seiskatuumaisensa julkaissut b�ndi h�ykytti menem��n eritt�in armottomat, mutta laadukkaat 20 minuuttia. Standardin mukaista, ehk�, mutta hardcore-keikan j�nnitteen kannalta se on yh� optimaalinen mitta.
Soundit tuntuivat v�h�n liian tunkkaisilta, eik� n�in ollen nelikon seiskatuumaisen kolkko tunnelma v�littynyt aivan odotusten mukaisesti. Toisaalta parempikin n�in, sill� sain jotain mit� en odottanut. Raivokas jyr�ys piti sis�ll��n kaoottista voimaa kuin kaulan ymp�rille sidottu kettinki. Paineen kasvaessa kirist�v� tuska ei tee muuta kuin pahene. Siin� fiiliksess� on omanlaisensa katarsis, jonka voi l�yt�� vain hardcore-keikalta. Luonteenomaisen painoarvonsa KT:n perinteikk��seen, mutta tanakkaan rytyytykseen tuovat Helenan vokaalit. Viilt�v�, ja n�iss�kin oloissa yll�tt�v�n selke� ulosanti oli virkist�v��.
L�hes akateemisen vartin viitearvoissa lavalle kavunnut EyeHateGod toikin esille sitten jotain, mist� ei akateemista sis�lt�� sen kummemmin kannattanut haeskella. Varhaisemmalle materiaalille ominaisempaa kyrv�k�st� hardcorea, groove-pitoista, muttei painotteista, bluesin makuista riffijyr��, �lytt�mi� feedback-muureja, primitiivist� m�tt��. Kaiken keskell� Mike Williamsin raastava r�hj�ys. N�in se tulisi tiivist��, mutta kokonaisuudelle tiivistys ei antaisi sen ansaitsemaa arvoa.
Soundit iskiv�t aivan t�rke�ll� voimalla, mutta yll�tt�v�n selke�sti, ja koko puolitoistatuntisen ajan sai olla varpaillaan. Tunne siit�, ett� pakka levi�� koska tahansa p��m��r�tt�m��n kaaokseen, mutta pysyy silti juuri ja juuri koossa on aika ainutlaatuinen � ja ep�ilem�tt� yksi niist� asioista, mit� EHG:n genrelle suomista antimista on moni b�ndi j�ljitellyt. T�ss� mieless� historian painolasti ja edell� mainittu Maine lienev�t livekokemuksen kannalta asioita, jotka on v�ltt�m�t�nt� ottaa huomioon.
Aivan maineensa mukainen orkesteri ei silti lava-aktina ollut. Ollakseen yksi kantaisist� genress�, joka toisinaan naurattaa ��rimm�isen j�yk�ll� vakavuudellaan ja antisosiaalisuudellaan, on EHG aika rento ja sosiaalinen. Treenik�mpp�m�inen s��t�minen, hetkess� el�v�inen turinointi ja nousuhumalainen vitsailu toivat touhuun enemm�n punkkikeikan tuntua � ainakin aina siihen pisteeseen asti, kun r�yh�k�s kone p��si seuraavaan biisiin k�siksi.
Ymp�ri b�ndin pitk�� diskografiaa kierrellyt settilista tarjoili aivan loputtoman tuntuisen kasan timanttisia riffej� sek� laiskimmillaankin tiukan t�sm�llist� soittoa, ja mik� parasta, keikka tuntui k�yv�n sit� kuumemmaksi ja rajummaksi, mit� pidemm�lle se eteni. ��nenpaineen m��r�, tyylisuunnan tinkim�tt�myys ja musiikillisten suvantojen olemattomuus huomioon ottaen olisi kokovartalopuudutus ollut todenn�k�isempi vaihtoehto. Punaista lankaa tai taiteellisesti suunnitelmallista dramaturgiaa oli turha etsi�, mutta kuka helvetti niill� mit��n tekee, jos j�nnite kest��, m�tt� iskee ja maanantain ruma arkisuus on jossain todella kaukana.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Teemu Nordlund
