Franz Ferdinand

Franz Ferdinand latasi omalla keikallaan festareilta tutun, yleis�� kosiskelevan hittiputken. Onneksi ukkonen her�tti hitaasti l�mmenneen yhtyeen.

Franz Ferdinand on k�sitellyt j�ttimenestyksens� viisaasti. Vuoden 2004 maailmanlaajuiseen soundtrackiin kuulunut Take Me Out -j�ttihitti olisi saattanut nostaa nestett� otsalohkoon, mutta ainakaan 14 vuotta my�hemmin j�lki� ei ollut en�� n�kyviss�. Useita Grammy-ehdokkuuksia urallaan napannut skottib�ndi k�veli muina miehin� Allas Sea Poolin tapahtuma-alueen nurmikon poikki lavalle esitt�m��n rokkit�hti�.

Vaikka tuorein albumi Always Ascending (2018) ei yll�k��n edelt�j�ns� Right Thoughts Right Words Right Action (2013) tai Franz Ferdinand -debyytin (2004) tasolle, nimikappaleen muikea avaruusdisko-elektropulputus on tyylik�s ja virkist�v� aloitus keikalle. T�st� soundista on isosti kiitt�minen kosketinsoittaja Julian Corrie'ta, joka liittyi orkesteriin kitaristi Dino Bardot'n kera, kun alkuper�isj�sen Nick McCarthy j�tti yhtyeen.

Ep�ilykset kuitenkin her��v�t, kun takavuosien helmi The Dark of the Matin�e kuulostaa harmillisen l�ys�lt�. Yhteissoitto hapuilee oudolla tavalla, joka paljastuu keikan edetess� rutiiniksi. Hetkeksi, jossa kelvollisuus riitt��. Vaikka paikalle saapunut yleis� on maksanut nimenomaan n�hd�kseen glasgowlaisyhtyeen, b�ndi itse tuntuu saapuneen Pohjolan loppukes��n festareiden pakollisella hittiputkella. Hyvin harvoin kappaleiden v�lill� on niin suuria eroja kuin t�n��n. Take Me Out kuullaan kuin ohimennen muiden joukossa.

Kutsutaan sit� sitten itseluottamuksen puutteeksi tai miksi tahansa, mutta tuoreimman albumin kiinnostavimmat vedot Huck and Jim sek� Lois Lane j��v�t Helsingiss� kuulematta. Samoin kuin Sparksin kanssa tehdyn erinomaisen FFS-albumin (2015) kappaleet, tosin sit� ei voi pit�� j�rin suurena yll�tyksen�. Tanssirock-yhtyeen kiehtova, yht� aikaa kielekkeell� taiteileva ja silti tasapainoinen ydinsoitanta sek� hyv� miksaus pelastavat kuitenkin elokuun illassa paljon.

Kokonaisuus k��ntyy lopulta plusmerkkiseksi. Kahden ensimm�isen albumin Walk Away, Come on Home ja Michael muistuttavat miten veike� ja uniikki post-punk-renessanssisoundi yhtyeell� on hyppysiss��n. Encorena kuultu This Fire soi suorastaan nerokkaana kuvitelmana siit�, milt� Joy Division olisi voinut kuulostaa Jim Morrison solistinaan.

Kenties salamointi Helsingin taivaalla s�hk�isti my�s Franz Ferdinandin huomaamaan jotain arvokasta.

Teksti: Heikki V�liniemi
Kuvat: Fullsteam Agency ja Wikimedia Commons