Garageland: The Flaming Sideburns, Mannhai, The Grammers
17.04.2003
Klubi/Tampere
Täähän on ihan Popeda! Saavuimme Tulliklubille Säkylän Sideburnsin The Grammersin tahtiin ja tuo edellämainittu huudahdus kuului ensimmäisenä yleisön seasta. Ottaen huomioon bändin etsikkoajan ja saavutetut statukset (etenkin tuo rockin SM), niin olisi bändiltä voinut odottaa parempaakin. Vaikka itsekin saavuimme kesken keikan, tuntui grammareiden setti valuvan korvien ohi melko taustamusiikkina ja kun paikalla tuntui olevan pääasiassa laatutietoisia Sideburnsfaneja, emme varmaan olleet pettymyksemme kanssa yksin. Vaikka ei tuota yhtyeen pitkäsoittoa olekaan saanut kuullakseen, en usko että edes tiukka ennakkokuuntelu olisi pelastanut settiä. Vauhtia on ja rokkimeininkiä, mutta jokin tuntuu uupuvan.
Seuraava orkesteri korvasikin sitten isolla kädellä Säkylän viisikon suorituksen. Laulaja Joanitor omaa sellaisen lavakarisman, että loput Mannhain nelikosta voivat keskittyä raivokkaan jyrärokkinsa luomiseen. Ehtivät nuo kielisoittelijat silti nostelemaan sitä jalkaa siihen monitorin päälle. Vaikka Mannhain kaltaista jyrää ei välttämättä kotona haluaisikaan huudattaa, niin livemeiningissä materiaali oli mitä parhainta. Vaikka reilulukuinen yleisö selvästi nautti Mannhain showsta, oli odotus seuraavaa aktia ajatellen liian suurta. Joten pieneksi jäi se bailaava yleisönosa. Ensi kerralla tämän yhtyeen keikalla olen myös minä. Erinomaista!
Johan alkoi yleisökin saada itseensä eloa, kun Klubin verhot avautuivat kolmannen kerran ja tuoretta Sky Pilots -pitkäsoittoaan promoava The Flaming Sideburns aloitti rokkirallinsa. Vaikka tuoreen pitkäsoiton materiaali ei vielä varmaan olekaan yleisön selkäpiissä asti, ei Eetun johtamassa showssa juuri suvantokohtia tarjottu. Rauhallisemmat fiilistelyt Flowersin tyyliin antoivat yleisölle sen verran lepoa, mitä tarvittiin heti seuraavan rypistyksen kohdalla. Kyllä kovimmat bileet tuntuivat kuitenkin olevan niin Loose My Soulin, Street Survivorin, Blow The Roofin ja World Dominationin aikaan, mikä olikin odotettua. Encoren pituus oli vähintään viisi biisiä, joiden joukossa muun muassa Dirty Robber (?). Olin jo vähän hämmästyksellä odottamassa, notta mennäänkö alas vai eikö mennä? Aren’t we worth it? Mutta lopulta Eetu laskeutui itse lattialle yleisön joukkoon ja yhteinen polvirukous saatiin aikaan. Vaikka osa porukasta tuntuikin (jälleen) olevan niin naamat, etteivät tajunneet yhtään mitä ympärillä tapahtuu. Get down or get out!
Mitäpä tuosta nyt vielä? Eetulla oli kimalteleva sininen paita, jota mies ei missään vaiheessa riisunut. Taisi olla ensimmäinen näkemäni fleimarikeikka ilman argentiinalaista paljasta ylävartaloa. Kitaraa sai myös odotella niskan taakse melkein koko keikan, lopulta herrat Suksi ja Alajuuma tuotakin herkkua tarjoilivat. Selällään toki oltiin, mutta kukaan ei surffannut. Pääsipä bändi myös osoittamaan sivistyneisyytensä kesken kiivaimman keikan. Jotkut juntit päättivät ottaa miehisesti toisistaan mittaa, jonka herrat lavalla huomasivat ja soitto oli katketa siihen. Taisi Eetu jopa heittää tuopin miekkosia kohti ja rumpali Jokelainen kehotti kusipäitä painumaan vaikka painisalille pullistelemaan. Yleisö palkitsi bändin fiksun toiminnan ansaituilla ablodeilla, toivottavasti idiootit tajusivat homman nimen. Kovasti yritimme saada bändiä repäisemään myös La Bruta -fiilistelyä, mutta kelpasi olla ilmankin. Rokkistarameiningillä tauko ennen encorea venyi, mutta bändi palkitsi sitkeän odottamisen mukavan pitkällä keikalla. Suomen oma Rolling Stones on vedossa.
Jotain moitteen urahduksiakin pitää tapahtumasta toki esittää. Viimeinen kortti, joka sai meidän katraamme paikalle, oli odotettu The Othersin keikka. Olisi ollut mukava nähdä pitkästä aikaa tuo Pistepirkkosetien toinen orkesteri. Mutta jossain vaiheessa bändi vain poistui esiintyjälistalta ilman selityksiä ja (huomio!) vaikutuksia lipun hintaan. Onhan 15 € oikeasti aika paljon kolmesta kotimaisesta orkesterista. Vaikka kuinka yksi niistä onkin suomen paras livebändi. Toisaalta ihan hyvä, ettei neljättä aktia enää ollut. Ainakin meidän jengimme oli pulisonkien keikan jäljiltä jo aivan kypsä.
Ilkka Valpasvuo
