Savage Jungle: Wayne Kramer (Usa), The Flaming Sideburns
25.06.2003
Tavastia/Helsinki
Keskellä kesän festarikautta kovat klubikeikat ovat harvinaista herkkua. Musiikkia on pakko lähteä etsimään säitä uhmaten milloin mistäkin päin Suomea.
Todella mieluisan keskeytyksen klubien kuivaan kauteen tarjosi Savage Junglen yllättävä kesävieras: kaikkien rockbändien kantaisän MC5:in kitaristi Wayne
Kramer saapui Helsinkiin päättämään Euroopan kiertueensa ja promotoimaan Adult World -levyään. Lisäksi Tavastian lauteilla nähtiin myös kesällä tiukasti festareita
kiertävä Helsingin MC5, eli The Flaming Sideburns. Tällaiselle kattaukselle odotukset eivät voi olla muuta kuin kovia.
Koviin odotuksiin kyllä sitten vastattiinkin. Ei kuitenkaan aivan odotetulla tavalla. Illan ensimmäinen yllätys oli soittojärjestys. Ameriikanvieras esiintyi omasta
tahdostaan ensimmäisenä, eli tavallaan lämmittelijän paikalla. Toinen yllätys oli Kramerin setti. Suuri osa biiseistä oli miehen soolotuotantoa, ja hyvä
niin, vaikka varmasti suuri osa yleisöstä oli tullut katsomaan Motor City -hittejä. Adult World -levyn kappaleet toimivat loistavasti. Kappaleiden puhutteleva sanoma
ja Kramerin karismaattinen, lähes julistava tyyli jätti suun auki. Monin paikoin keikka muistutti enemmän puhetilaisuutta kuin musiikkiesitystä. Lyriikoiden
sisältö käsitteli Amerikan kipeää nykytilaa todella purevalla tavalla. Osansa sai väkivaltaa ihannoiva kulttuuri, sotaisuus ja tietysti George Bush.
Kaikki tämä kuitenkin niin, ettei missään vaiheessa homma mennyt saarnaamisen puolelle.
Toki myös niiden odotus palkittin, jotka olivat tulleet kuulemaan vanhoja hittejä. Keikka potkaistiin käyntiin Looking At You -biisillä, mikä lämmitti
yleisön mukavasti. Uuden tuotannon keskelle oli asetettu The American Ruse, josta laulaja itse sanoi vapaasti käännettynä: "Biisissä on enemmän totuutta
nyt kuin silloin kuin se tehtiin". Ja totta kai setissä kuultiin Rocket Reducer No 62, senhän takia lippu oltiin ostettu. Pienen särön Kramerin
loistavaan rockkukkoiluun toi taustabändi. Toinen kitara olisi tuonut kummasti potkua vedätykseen ja muut soittajat tuntuivat olevan hieman väsyneitä
sessiomuusikkoja. Toisaalta odotukset saattoivat olla hitusen liian korkealla, 60-luvun Detroit-soundin luominen uudestaan ei taida olla edes
mahdollista.
Illan "pääesiintyjänä" olivat Kramerin opetuslapset, eli Fleimarit. Desibelissä on käyty jätkien livemeininki niin monesti läpi, että ei siitä sen enempää.
Ainoastaan täytyy mainita, että encoressa illan esiintyjät yhdistivät voimansa heittääkseen pari kunnon Rockpläjäystä. Tämäkös sai jo valmiiksi hullaantuneen
yleisön liikuttamaan lanteitaan. Voisinpa melkein väittää, että kaiken kokeneille Kallion pojille taisi olla melkoinen elämys päästä soittamaan sankarinsa kanssa.
Kaikenkaikkiaan ilta oli hieno. Asiantunteva yleisö osasi arvostaa odotetun vieraan esitystä, vaikka tarjolla oli muutakin kuin pelkkää garagerockia.
Kramer taas ei missään vaiheessa vaikuttanut vanhalta pierulta, joka rahastaa entisen maineensa turvin. Ikä oli kääntynyt karismaksi ja mies osoitti olevansa
vieläkin melkoinen biisinkirjoittaja.
Teemu Jokelainen
Ensin lavalle nousi yllätyksellisesti Wayne Kramer. Ja ensimmäinen asia minkä kuulin oli
"Where's Lee Harvey Oswald when we really need him!". Asiaa! Täytyy sanoa, että
odotin kyllä tältä esiintyjältä jotain aivan muuta. Lavallahan oli vanha kaljuuntunut ÄIJÄ! Mutta eipä se menoa haitannut: bändin soittamat MC5:n biisit tosin eivät
osuneet minuun
yhtään niin hyvin kuin herra Kramerin omat biisit. Näistä jotkut olivat
lähinnä puheita jotka Kramer piti taustabändin soittaessa. Mutta sanoitukset olivat kyllä herkkua. Keikka loppui kumminkin aika nopeasti ja encoreja
ei tullut. Tästä jäi ehkä hieman tyhjä olo, mutta kyllä asia sitten vielä korjaantui, sillä...
Illan hyppyytyksestä vastasi The Flaming Sideburns. Tämä oli sitten (vasta) toinen kerta kun näen herrat livenä ja alkoi kyllä kaduttamaan, etten ole käynyt useammin.
Meno oli sellaista luokkaa, että jossain vaiheessa muistan ajatelleeni, että nyt on pakko vähän hidastaa, mutta en sitten
kumminkaan voinut. Ja encorebiiseihin vedettiin backstagelta mukaan vielä Wayne Kramer. Aivan loistavaa!
Ja täytyy vielä lopuksi kehaista, että poimin keikan lopuksi lavalta heitetyn Sky Pilots -CDn mukaani, joten 12 euron sisäänpääsy tuli aika hyvin kuitattua sillä.
Tero Lyytikäinen
